sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

TexMex HotDog eli Mexicon kuumimmat piskit suoraan Pohjanmaalta



Tee-Se-Itse texmex-mausteseos kruunaa hodarit.


TexMex Piskit

Tortillalättyjä
Avocadomajoa
Ananassalsaa
Chili Con Carnea
Chorizoa
Juustokastiketta

Olen suoranainen texmex juntti. Minun tietämykseni texmexistä ulottui vielä pari vuotta sittenkin lähinnä kaupan valmis maustesekoituksiin ja valmistuotteisiin aina salsasta Guacamoleen. Itse asissa valmsituotteena oleva guacamole sisältää huikeat 1% avokadoa. Loppu 99% ei taida olla osa kansanterveyttä. Oli miten oli, ei texmex varsinaisesti ole koskaan ollut mitään rakkainta ruokaa vaikka sitä olen syönytkin pienestä asti.

Itseasiassahan käsite on tuttu jo lapsuudesta, koska olen kasvanut huikeassa mikroaaltojen, racleten ja tortillojen aikana. Ysäri meininkiä viimesen päälle siis, ylikoristellut texmex lautaset, raclettegrillit ja mikro, sekä vielä aikanaan kotoa löytynyt munankeitin. Mitä enemmän ruoasta on kiinnostunut elämänvarrella sen enemmän jää onneksi valmistuotteet hyllylle. Välillä toki niihin oikein sortuu, koska ei vaan yksinkertaisesti jaksa tehdä mitään. 

Makumaailma avautuu kuitenkin huikeasti kun tekee itse ja tämä pätee juurikin sombrerotyyppien tarjonnassa. Itse tehty texmex -mausteseos, avocadomajo, ananassalsa ja chili con carne. Niistä muovautuu Savuhovin chorizon avulla stydit piskit eli texmex hotdogit. Unohtamatta tietenkään juustokastiketta. 

Idea koko hodareihin oli aivopieru. Kaapissa notkui chorizoa ja pasta ei kiinnostanut, paellaa varten olisi pitänyt lähteä suurostoksille mutta hodarit, ne kuulosti hyvältä. Samaan hengenvetoon kun vielä hiukoi tortillat, niin päätin kokeilla tortilladogeja. Olen myös pikkaisen katkera Kaikki Äitini Reseptit, Sillä Sipuli, Vatsasekaisin Kilinkolin ja Andalusian Auringossa sekä Kokit&Potit blogeille jotka tiputtelevat mausteisia herkkujaa minun tärykalvoilleni. Tässä teille vastaisku! Uskokaa tai älkää, näität ulen tekemään hyvin monta kertaa vielä elämässäni. Ja sellainen pieni vinkki teille ja ilmainen mainos Savuhoville, kyseisen lafkan chorizo on paras johon olen kotimaisissa versioissa törmännyt.

Chorizo 4:lle

4 kpl savuhovi (-tai muuta) chorizoa
1rkl TexMex seosta
öljyä

paista makkarat öljyssä ja mausteissa. Nosta lopuksi Chili Con Carnen sekaan kannen alle hautumaan. Näin saat mahtavaa extramakua Carneen.


Chili Con Carne 4:lle hodarn täytteeksi. Jos haluat tehdä pääruoaksi, niin tuplaa ohje.

200g naudan jauhelihaa
½prk muttia
½ sipuli pieneksi hakattuna
2 valkosipulinkynttä raastettuna
1rkl TexMex mausteseosta
½tl kanelia
5dl lihalientä
suolaa ja pippuria
(papuja)

 Ohje pohjautuu Suolaa&Hunajaa blogin reseptiin jota hieman muokkasin. Ruskista  jauheliha ja lisää joukkoon sipulit. Paista kunnes sipuli pehmenee mutta älä anna valkosipuln palaa. Lisää mausteet ja paista vielä hetki. Lisää sitten mutti ja anna poreilla n.10min. Lisää vielä lihaliemi ja anna hautua kannen alla n.20min tai kunnes liemestä ½ on haihtunut. Suolaa ja pippuroi makusi mukaan. Jätin pavut pois. En siksi, että en tykkäisi pavuista vaan, koska en viittinyt tehdä täytteestä hirveän tuhtia. Juustosoosin tein lämmittämällä 2,5dl maitoa ja 50g voita ja sulattamalla sekaan paketin (200g) cheddaria, helppoa ellen sanoisi. Lisäksi kyytiin siis eksyi ananassalsaa ja avocadomajoa sekä itse chorizoa. Ihan vaan varoituksena, näihin sitten tulee himo.

Ananassalsa 4:lle täytteeksi

½ ananas pieneksi kuutioituna
½ sipuli pieneksi silputtunua
2 limen mehu
2rkl valkoviinietikkaa
loraus Tequilaa (ei pakollinen)
1tl ruokosokeria
2 tuoretta chiliä
ripaus suolaa

Yhdistä nesteet keskenään nesteet,suola ja sokeri. Kaada ananas ja sipulikuutioiden sekaan ja silppua sekaan tuorte chili. Anna maustua kylmässä n.tunti. Maista suola ja lisää omaan maun mukaan. 

Avocadomajo 4:lle täytteeksi

1 keltuainen
1dl öljyä
1tl sinappia
1tl etikkaa
1 limenmehu
1 raastettu valkosipulinkynsi
1 avocado
1/3 tl suolaa
½tl sokeria


Lataa keltuainen, sinappi, öljy ja etikka blenderiin ja aja majoksi. Lisää,valkosipuli avocado ja limemehu, suola ja sokeri ja aja sileäksi. 

Nauti kylän kuumimmat ja cooleimmat piskit hyvässä seurassa.



18 kommenttia:

  1. Ruokaa minun makuuni! Reilut mausteet ja kunnon maut :)

    VastaaPoista
  2. Haha, aivan loistavat nuo viimeiset kuvat :D herkullinen resepti kaikenkaikkiaan, suurena hodarifanina pitää laittaa resepti jemmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tänks:-) ei muuta kun ressu jemmaan hodaripäivää varten!

      Poista
  3. No morjes taas mitä menoa! Niin hyvännäköstä settiä et saattaa mennä illallissuunnitelmat uusiks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti meni,se oli tarkoitukseni :-) ja kiitos :-)

      Poista
    2. No ei mennyt, mutta ostin kyllä jo chilimakkaraa huomista varten :D
      Tänään söin Nannalta nappaamallani reseptillä tehtyjä etanoita - joo koko purkin.

      Poista
    3. Oi,etanat on lemppareita. Ne olis mun"viimeisen aterian" alkuruoka :-)

      Poista
  4. Ihan pikaruokaa tuo ei taida tällä setillä olla, mutta varmasti vaivan arvoista! Itsellä myös sama juttu texmexin kanssa, välillä tulee pintaa raapaistua, mutta syventävät opinnot vielä puuttuvat. Pitäisiköhän aloittaa tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu minkä laskee pikaruoaksi :-) carnen voi tehdä edellisenä päivänä tai jättää lihaliemen pois jolloin hauduttamista ei tarvita. Mutta joo,ei tämä.siltikään mikään 5min juttu ole :-) texmex on hieno ala ja antaa monia mahdollisuuksia. Tästä on hyvä aloittaa ja huomata kuinka yksinkertaista kaikki lopulta onkin.

      Poista
  5. Do di. Tuli se. Himo. Vaikken oo edes päässy maistamaan vielä!

    VastaaPoista
  6. Mä oon käynyt Meksikossa en voi väittää ihastuneeni paikalliseen ruokaan. Ainakin sen alueen kaikissa ruuissa oli joku mauste, joka teki sapuskasta kuin sapuskasta jotenkin tunkkaisen. Ei sapuskat pahaa ollut ja 2,5 vuorokauden lentokoneessa syömisen jälkeen maistuu mikä vaan :D Siitäkään huolimatta ei pöperöitä ikävä tullut.

    Toista kuukautta sitten sekoittelin jonkun ohjeen mukaan tacomausteen ja se tais olla kohtuullisen lähellä tätä ja ilman tunkkaista makua! Ruuan pilaaja siis oli joku muu kuin mikään tässä seoksessa oleva, kun kaikilla mainituilla ainesosilla läträän jatkuvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni Meksikossa käynyt sanoo samaa :-) en tiedä mikä mättää meksikon puolella. Tai sit me Suomalaiset vaan ollaan niin pirun hyviä kokkaan :-)

      Poista
  7. mausteseos kolahti ! Turussa huonosti chorizoa hyllyssä, mistä päin suomea tää savuhovi on ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaasasta ostin savuhovia mutta uskoisin että saa muualtakin. Pyytää kauppiaan tilaan valikoimaan :-) Mausteseos kyllä toimii,kandee laittaa testiin!

      Poista
  8. Nyt tuli tilauksesta, viikonlopusta asti mieli himonnut hodareita, kun katsoin Anthony Bourdain uusintaa.
    Ja nimenomaan jotain erikoisempia hodareita! Täytyy lähteä kauppaan hakemaan aineksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vou,näillä kyllä oma hodarinhimo saatiin kuriin :-) mites siellä?

      Poista

Aina on kiva jos kommentoit