Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

maanantai 5. marraskuuta 2012

Beef Wellington

Beef tai oikeestaan,Boeuf Wellington, raivoavan punanaamaisen Gordon Ramsayn, tuon seksilääkettä vetävän ja maksullisia naisia hienostohotelleissa huonolla menestyksellä pökkivän brittikokin bravuuri.

Ei, se ei ole alkujaankaan brittiruoka, vaan ranskalaien. Se oli ranskalainen klassikko jo paljon ennen Wellingtonin aikaa,mutta Waterloon taistelun sankarin kunniaksi se nimitettiin uudestaan Beef Wellingtoniksi, ja nimi on säilynyt. Ruokalaji oli 1800-luvun alun juhla aterioiden suosikki ja tiedettiin etenkin Wellingtonin herttuan herkuksi,jota isäntä lussutti posket lommolla. Perinteisesti fileehen väsätään sienitäyte eli Duxelles,johon on sekoitettu pekonikuutioita ja tuoretta sipulia sekä yrttejä. Tosin tällä kertaa pekoni jäi rannalle ruikuttaan. Nimi tulee ranskasta Filet De Boeuf en Croute eli filee taikina kuoressa.

Historiat ja nippeli tiedot oli siinä,jatketaan. Yleensä sisäfileen kanssa tarjotaan punaviinikastiketta, jos viineistä puhutaan. Tänään kuitenki kumottiin sekin, ja kastikkeeksi tuli tumma valkoviinikastike, joka sopi ruoalle erittäin hyvin.

Wellington on hyvä ja ihan näyttävä ruoka kotiin ja juhliin, joten pikkujouluihin vaan esille

1 sisäfile

Putsaa filee. Suolaa lihoja tunti 10% suolaliemessä. Tämän jälkeen kuivaa lihat huolella ja rullaa pötköiksi kelmun avulla. Jätä muotoutumaan yön yli. voit myös heittää fileen pintaan normaalin suolan ja jatka hommaa samantien, mutta jos haluaa vimosen päälle niin kannattaa valmistaa näin vuorokautta ennen.

Suolaliemi:

1,5 l vettä
70 g suolaa

Yhdistä ainekset ja kuumenna, kunnes suola on sekoittunut veteen. Jäähdytä.

Duxelles

300g herkkusieniä
200 g shalottisipulia
1 kpl paahdettu valkosipuli
1 pnt persiljaa

Pilko sienet sekä shalotti kuutioiksi. Paista pannulla kauniin väriseksi voin kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi hienonnettu persilja.

Voitaikina: Tai sitten voit ostaa valmiina kaupasta

300g voita, huoneenlämpöistä
300g vehnäjauhoa
3 kpl munia
15 g suolaa

Yhdistä ainekset yleiskoneessa taikinaksi. Vakumoi massa pienessä pussissa ja anna levätä yön yli.
Kauli voitaikina ohuiksi levyiksi hyvin jauhotetulla pöydällä. Aseta tämän jälkeen tarvitsemasi määrä duxelle-massaa voitaikinalevylle.

Aseta liha taikinan päähän ja rullaa taikinaa lihan päälle. Rullaa vain tarvitsemasi määrä. Penslaa tuotos munalla ja aseta kylmään noin 15 minuutiksi. Paista tämän jälkeen 200°C uunissa 9-12 min.
Anna lihan vetäytyä 10 min ja leikkaa annospaloiksi.


Tumma valkoviinikastike

1 dl sherryviinietikkaa
0,5 plo valkoviiniä
0,7 l lihalientä (vahvaa)
2 kpl porkkanoita
2 kpl sipuleita
1 kpl poltettu sitruuna
150g voita

Kuumenna kattila. Lisää ensiksi etikka ja tämän jälkeen valkoviini. Keitä, kunnes jäljellä on noin 5 dl.
Lisää tämän jälkeen liemet sekä vihannekset ja keitä, kunnes kastikkeenomaista. Lisää lopuksi timjamia ja lehtipersiljaa.
Poraa lopuksi sauvasekottimella joukkoon suolatonta voita.

 

Maailman paras kasvisruoka! Kasvis-couscous (herkkua kasviksista vol2)


Herkkua kasviksista vol2

Olen aina hieman epäillyt kasvisruokia ja pitänyt niitä höttösenä sekä kasviksia vain lihan lisukkeena, tai leivän päällisenä, keittojen liemi aineina.

Tänään kuitenki tuli tehtyä sellainen setti, että oksat pois. Kasvisruoka jossa on makua yllin kyllin,se on kauniin näköstä. Loistava ruoka, johon jokainen uhrattu sekunti on myös sen arvoinen.

Käsitys siitä että kasvisruoka ei voi olla täydellistä, ei kyllä enää mun mielestä ole totta. Se voi olla muutakin ku kuivaa mautonta rehua, ja tää on kaikkea sitä, viimesen päälle. Makuja on nauriista tähtianikseen ja kesäkurpitsasta kanelitankoon, loistavaa. Mausteita tähän uppoo jonkun verran, mutta lopputulokseen ei vaan voi pettyä vaikka olisi 150% lihansyöjä, ja tämähän loistava lisuke myös lihalle. Jos haluat maailman parasta kasvisruokaa, niin ei muuta kun kokkaileen kunnon herkkua.

Kasvis Cous Cous:
6:lle


Kasvishöystö:
0,5 dl oliiviöljyä
2 keskikokoista keltasipulia
2 valkosipulin kynttä
1 rkl karkeaa merisuolaa

Freesaa näitä noin 3 min.

1 varsisellerin varsi
2 porkkanaa
1 lanttu

Lisää kuoritut ja paloitellut kasvikset ja jatka freesaamista viiden minuutin ajan.

1 kanelitanko
2 tähtianista
2 neilikkaa
1 tl kuminaa (Carum carvi)

Lisää mausteet ja jatka freesaausta vielä sen verran, että mausteet antavat oman arominsa, eli noin 5 minuuttia.

2 kokonaista kardemummaa
(kuorittuina ja murskattuina)

1 tl fenkolinsiemeniä
1 rkl sinapinsiemeniä
1 nauris
2 mustajuurta
1 tl rouhittua mustapippuria
1 tl rouhittuja korianterinsiemeniä
1 murskattu chili
1 tl makeaa paprikajauhetta
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl kurkumaa
hyppysellinen muskottipähkinää

Lisää ja jatka freesaamista noin viisi minuuttia.

2 rkl tomaattipyreetä
1 tlk tomaattimurskaa

Lisää ja muhenna 5 minuuttia.

1,5 l mietoa kasvislientä
2 kesäkurpitsaa
1 pkt kikherneitä
oksatimjamia
1 pieni romanesco

Lisää kiehuva liemi, kunnes kaikki kiehuu. Lisää paloitellut kesäkurpitsat, joista on siemenet poistettu, timjami, romanesco ja kikherneet. Anna kiehua hellävaraisesti, kunnes kaikki ovat "al dente". Tarkista maku ja suola.

Punasipuliaprikoosihilloke:
0,5 dl oliiviöljyä
ripaus karkeaa merisuolaa
6 keskikokoista punasipulia
iso kanelitanko
4 kpl kuivattuja aprikooseja
0,5 dl balsamiviinietikkaa

Kuullota viipaloitu sipuli ja keitä oliiviöljyssä n. 10-15 min.heitä sekaan  kuutioitu aprikoosi ja keitä pienellä lämmöllä, kunnes kaikki neste on haihtunut. Lisää balsamico ja keitä, kunnes keitos on hilloontunut.

Couscous:
400 g couc cous -ryynejä
1 rkl oliiviöljyä
1 tl merisuolaa
0,5 tl kanelijauhetta
3 dl siivilöityä höystölientä
30 g voita

Sekoita ainekset höystölientä lukuun ottamatta huolellisesti keskenään. Lisää kiehuva liemi ja anna turvota noin 5 minuuttia lämpimässä paikassa. Käsittele ryynit niin, ettei joukossa ole mykyjä ja lisää kiehuvaa vettä tarpeen mukaan.

Vettä saatat joutua lisäämään useaan kertaan.


Calvadosliemi:
1dl Calvadosta
1rkl fariinisokeria
2,5 dl höystölientä

Sekoita ja pidä kuumana.

Tarjoile cous cous lämpimänä kasvihöystön, hillokkeen ja calvadoksen kanssa. viimestele lorauksella neitsytoliiviöljyä.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Sorsanrintaa vadelmaglaseerattuna ja porkkanapyree

Pääruoaksi tänään tuli väännettyä sorsanrintaa, joka on kyllä herkkua, mikäli riistasta diggaa. Sorsassa kyllä riistan maku on ainakin esillä. Kaikki ei riistan mausta välitä, mutta tänne naamaan uppoo kaikki.
Viimeksi kun kokkailin sorsaa tein sorsalle calvadoksella liekitetyn omena-kaneli kastikkeen, mutta tällä kertaa valmistin vadelmista,punaviinistä ja balsamicosta siirappimaisen kastikkeen jolla valelin lihat ennen lautaselle päätymistä ja kastikkeen virkaa hoiti vadelma-karpalomajoneesi. Vadelma kyllä sopii sorsalle erityisen hyvin. Jälkkäriksi tein vielä herkullisen raparperi jälkkärin, siitä myöhemmin.



Maha on täynnä sorsaa, olen laiska kirjoittamaan ja sorsa rockaa joten ei muuta kun reseptit kehiin.


Sorsanrintaa, porkkanapyree,vadelmaglaze,vadelmamajo, paisettu appelsiini, balsamicopunajuuret ja lohkot

Sorsa:

2x sorsanrinta
suolaa
pippuria

paista sorsat voissa ja timjamissa n.1min per puoli. laita uuniin 150 asteeseen 5-8min. anna vetäytyä hetki foliossa. Leikaa paloiksi ja valele glazella

Vadelmaglaze:

2dl vettä
1dl punaviiniä
1 rkl balsamicoa
1dl vadelmia
1rkl sokeria
1rkl kanafondia

Kiehauta kaikki ainekset kattilassa. Soseuta ja siivilöí.keitä kunnes 1/3 jäljellä

Porkkanapyree:

4porkkanaa kuorittuna ja pieninä paloina
2dl kermaa
50g voita

keitä porkkanat aivan pehmeiksi.siivilöi ja soseuta ja lisää voi ja tarvittaessa siivilöityä kermaa.

Vadelmamajo

Yhdista 2/3 dl majoneesia ja 1 rkl glazea

Paisettu appelsiini:

1 appelsiini
aurajuustoa

leikkaa appelsiinin lihat lohkoiksi ja heitä kuoret pois. Paista pannulla sorsan paistoliemessä.
tarjoa aurajuuston kanssa.

Balsamicopunajuuret:

1punajuuri kuorittuna ja lohkoina
1/2rkl balsamicoa
1/2 rkl sokeria
rosmariinia
1 tl hunajaa

yhdistä kaikki aineet ja anna olla uunissa 150 asteessa 30min

Lohkot:

2 isoa pottua lohkoina
2 rkl öljyä
valkosipulia raasteena
suolaa
timjamia

Yhhdistä kaikki aineet ja olla uunissa ensin 250 asteessa 12min ja sitten 150 asteessa 25min

lauantai 3. marraskuuta 2012

Hyvää kasviksista vlo1. Kanttisborssi

En tykkää rehuista, rehut on jäniksille, tosimies ei sanojaan eikä salaattiä syö, kasvisket ei täytä yms. selityksiä on paljon olemassa, mutta kyllä ne kasviksetkin on hyviä.
Tosin ne jotka ovat vahingossa lautaselleen ottaneet vain jotain kuivunutta salaatinlehteä joka maistuu vain lehtivihreälle tai jollekin lannokkeelle, ovat jääneet ikuisesti siihen uskoon että kasvikset on anuksesta.

Fakta on myös se, että meillä täällä euroopan perällä, pohjolassa ei juurikaan ole tuoretta rehua. Luomutuotteista helpoiten on saatvailla tyyliin porkkanaa, sitruunaa, kesäurpitsaa, paprikaa. Kun taas kaiken maailman geenimanipuloitua shittiä on yllin kyllin, ja hinta ajaa ihmisiä ostamaan niitä. Luomu kun valitettavasti on hieman kalliimpaa, ehkä touhu joskus muuttuu.

Kasvisten suhteen en ole asiantuntija, joten en ala edes esittämään sellasta kuulostaakseni fiksummalta. Välillä välttelen kasviksia liikaakin. Kyllä niitä aina lautaselle laitan, mutta että iha pelkkä kasvisannos? Hmm... olen lihansyöjä. Eilen innostuin illalla tekeen kasvispöperöö koska erilaisia raaka-aineita oli kerääntynyt kaappiin ja ne oli syötävä, roskiinkaan ei viittis heittää.

Ja niistä kaikista koostuikin oikein maittava setti, jonka nimeks tuli Kanttisborssi. Punajuurten ja sienten yhdistelmä. Aterian olisi kruunannut vielä smetana, jota ei ollut, ja jota en todellakaan jaksanu lähteä hakemaan kymmenen aikaan illalla. Olin yllättynyt kuinka maukas lopputulos oli, vain kasviksista. Nälkä kuitenki kavoi syödessä ja oli pakko paistaa kanaa lisäksi, en pystyny edes yhtä kasvisruokaa syömään kunnialla.



Maku oli loistava, ja se varmasti maistuisi alan ihmisille, brutaalille lihamiehelle se olisi hyvä alku tai väliruoka.

Kokeilkaa ihmeessä.

Kanttisborssi
2:lle

2 punajuurta
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 punainen paahdettu paprika
1/2 keltainen paprika
1/3 rasiaa kirsikkatomaatteja
1rkl tomaattipyreetä
kanttarelleja
herkkusieniä
timjamia
persiljaa
rosmariinia
retiisiä
suolaa
pippuria
5dl vettä
1dl punaviiniä
1/2dl valkoviiniä
1 rkl kanttarellifondia

Paahda paprikat uunissa 200 asteessa 25min. Kiehauta vettä, jossa on timjamia,persiljaa ja 1dl punaviiniä ja lisää sinne punajuuret lohkoina. Keitä kunnes hieman pehmenee. Freesaa sipulit ja sienet öljyssä. Kunnes sipuli pehmenee lisää sekaa paahdetut paprikat ja punajuuret. Keitä punajuurista jäänyttä nestettä kunnes 2/3 jäljellä. Lisää sitten sekaan 1/2 dl valkoviiniä ja fondi. Ryöppää retiisit nopeasti ja lisää kasvisten sekaan. Kaada liemi kasvisten ja sienten sekaan. Mausta suolalla, rosmariinilla ja pippurilla.


perjantai 2. marraskuuta 2012

Viikonlopun kunniaksi: Maailman paras hampurilainen, aurahollandaise ja karpalomajo

HAMPURILAINEN AURAJUUSTOHOLLANDAISELLA JA KARPALOMAJONEESILLA



Hampurillainen, tuo bratwurstin ja oluenhajuisen Saksalaisen keksintö on mahtavaa mäsäytys ruokaa viimeisen päälle. Saksasta moinen herkku lähti amerikkalaista unelmaa jahtaavien sakemannien mukana jenkkilään joskus 1930-luvun alussa. Siinä vaiheessa mässy oli vasta jauhelihapihvin muodossa, eli hampurinpihvi. Jälkikäteen siihen sittem väsättiin sämpylä ja amerikkalaiset läiskivät vielä juuston sekaan.

Tänä päivänä hampurilaisvariaatioita on varmaan miljardi, ja minä kehittelin omani, sen parhaan tietty. Perinteisen cheddarin sijaan tein juustoisen kastikkeen yhdistämällä hollandaisen ja aurajuuston, sekä oman majoneesin. Majoneesin yhdistin karpalotuorejuuston kanssa. Herkkua! Aurajuusto ja karpalo kun sopii aina yhteen.

Hamppari on yksi parhaimpia mättöruokia, pizzan, kanansiipien ja tortillojen kanssa ja  hampparinsa voi hakea mäkistä, johon en ole vaivautunut sen jälkeen kun sain tietää kuinka rajua bisnestä se on. Esim. mäkin kanat, jotka elävät 30vrk ennen suloiseksi nugetiksi päädytymistään. 30vrk:n aikana tuo möhkäle ei näe päivänvaloa ja on niin hormooni pumpattu ettei pysty edes käveleen surkastuneilla koivillaan. Tai naudat jotka ovat mahaan asti omassa paskassaan ja joita lyödään liukuhihnalta kellon ympäri teurastettavaksi. Olkoon suomalainen tai ei, Hesburgeriin en jaksa mennä, vaan mieluummin teen itse ja saan sitä mitä tilaan.

Mutta länkytykset sikseen ja herkutteleen. Nyt on pötsi täynnä, täyttäkää te omanne. Tässä yksi vaihtoehto millä se voisi täytellä

Hampparit:
2:lle

Pihvit:

2 sämpylää
300g naudan rotukarjanjauhelihaa
Ranskalainen sipulikeittopussi (esim.knorr)
1/2 purkkia creme fraichea
pipppuria

Yhdistä kaikki massaksi. Väsää 2 isoa tai 4 pienenmpää pihviä.

Karpalo-majoneesi:

1/2 prk Karpalotuorejuustoa
1 dl majoneesia

sekoita keskenään.

Aurajuustohollandaise:

2 keltuaista
75g voita
pala aurajuustoa
creme fraichea
valkoviiniä

Vatkaa munat ja viini kattilassa tai vesihauteessa kulhossa. Lisää kylmä voi osissa ja jatka vatkaamista. Lisää aurajuusto ja vatkaa. Jatka vatkaamista kunnes kastike on paksua. lisää viimeisenä creme fraiche.

Pikkummiehelle kelpas perushamppari

torstai 1. marraskuuta 2012

täytettyä munakoisoa

Munakoiso eli hienolta nimeltään aubergiini päätyi syötäväksi tällä kertaa täytettynä. Pakko myöntää etten ole koskaan aiemmin syönyt munakoisoa täytettynä, vaan yleensä oon käyttänyt sitä vain "pihveinä" tai lämpimissä kasvislisukkeissa esim. Ratatouillessa. Enkä ole sitä raaka-aineena pitänyt mitenkään sen erikoisempana, nyt pidän. Täytettynä se on hyvää,kevyttä, täyttävää ja vieläpä iha kivan näköistä kamaa. Eikä munakoiso ole edes hintavaa, silti sitä on tullut usein vähäteltyä, ei enään.

Yksi erikoinen fakta on myös se, että sen ravinnoksi käytettävä osa, hedelmä, on kasvitieteellisesti marja, mutta kulinaarisessa mielessä lähinnä vihannes. Nippeli tietoo, mutta hyvä tietää ja loppupeleissä aivan sama muuttuuko marja lautasella vihannekseksi jos härkäkin muuttuu lautasella naudaksi, kukko kanaksi. yksi on ja pysyy, ja se on se, että munakoisoa kannattaa syödä useamminkin ja juuri täytettynä. Ja täytevaihtoehdot riippuu vain tekijästä ja mielikuvituksesta.
Munakoisoa saa myös violettina, jopa punaisena ja valkoisenakin, mutta valkoista versioo kannattaa vältellä sillä ne sisältää myrkyllistä  solaniinia. Suomesta tosin saa yleensä vain tuota perinteistä tummaa koisoa.

Ja ei, munakoisoa ei ole pakko itkettää, eli suolan annetaan seistä munakoisoviipaleen päällä hetken ja pinnalle nousseet nesteet pyyhitään paperilla. Toki voi jos haluaa, mutta ei oo pakollista.



Ei muuta kun kokkaileen munakoisoa

Täytetyt munakoisot:
2:lle

1 isohko munakoiso

Halkaise munakoisot ja koverra sisustaa ulos (älä kaikkea) . Säästä sisus täytteeseen.

Täyte:

300g jauhelihaa
2 shalottisipulia
valkosipulia oman maun mukaan
2 rkl tomaattipyreetä
1 rkl härän fondia
1 chilipalko
ripaus sokeria
suolaa
pippuria
Parmesania

Freesaa sipulit ja chili öljyssä/voissa. Lisää jauheliha ja ruskista. Heitä sekaan koverrettu sisus, fondi ja tomaattipyree, sekä ripaus sokeria. Mausta ja anna hautua hetki.
Täytä koisojen puolikkaat täytteellä ja lado päälle parmesania niin paljon kuin haluat. Tällä kertaa meni kourallinen per puolikas.

Laita uuniin 200 asteeseen kunnes juusto sulaa ja ottaa väriä.  Itse käytin todella hienoksi raastettua parmesania joka ottaa hienon ruskean värin. Nauti.

"Avokadosalaatti":

1 avokado
1 porkkana (ohuina siivuina)
1/2 punasipuli
paprikaa
tomaattia
valkosipulia
timjamia
öljyä

sekota kaikki ainekset sekasin paitsi avokado. laita ne uuniin samaan aikaan koisojen kanssa. Lisää viimeisenä vasta avokado ja purista päälle paahdettua sitruunaa.

Paahdettu sitruuna

1/2 sitruuna
sokeria

kasta sitruunan leikattu pinta sokeriin ja paahda kuivalla pannulle väri. laita vielä hetkeksi uuniin ja purista avokadojen päälle.