Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Tahmeat Karamelliribsit



Sivistynyttä oluen juontia, pientä puheen sorinaa ja naurua, hyvää ruokaa ja iloista menoa. Kuulostaa juurikin siltä mitä Suomalainen juominen ja juhannus ei ole mutta bloggareiden kesken se oli totta. Olin muutama viikko sitten Helsingissä, Korjaamolla jossa kokoontui läjä bloggareita. Enkä tarkoita itseäni kun sanon, että paikalla oli kovan luokan, rautaisia bloggareita. Ei ole kauan kun blogini sujahti Blogirinkiin ja sitä kautta sain mahtavan mahdollisuuden heti tutustua bloggaajiin joiden blogeja olen seurannut jo ennen oman blogin perustamista. Olin siis mukana Lapin Kulta "Eat & Drink" tapahtumassa,jossa maisteltiin oluita ja Teemu Laurelin pöperöitä. Lisäksi vielä kokkailimme porukalla ja Teemun johdolla kaikkea hyvää "Street Food" hengessä. Paikalla oli mm. sellaisia kuin Chez Jasu, jota arvostan hyvinkin paljon ja diggailen miehen ruokafilosofiaa. Myös Kaikki Äitini Resepti-blogin Nanna oli paikalla ja oli todella mukava pakkaus. Nannaan törmäsin jo junamatkalla Seinäjoella. Oikeastaan Nanna bongasi meikäläisen ja morjesti, menin hieman kipsiin, että kukas minua huutelee mutta tajusin heti kuka oli kyseessä. Jännää siinä mielessä, että emme ole koskaan edes tavanneet mutta tuntui kuin olisimme.

Lisäksi paikalla oli myös Sillä Sipulin Merituuli, joka oli huikea tapaus myös livenä. Nannan kanssa oikein piristävä (lue:äänekäs) kaksikko. Lisäksi sain mahdollisuuden tavata myös Vatsasekaisin Kilinkolin- Riikan ja Liemessä? -blogin Jennin. Ruokahommia blogin takaa löytyiy oikein mukava naikkonen jonka avulla ehdin junaan, muuten olisin jäänyt nuolemaan luitani asemalle yöksi. Paikalla oli myös Tiskivuoren emäntäSoul KitchenKeittiökamelonttiHannan Soppa ja Liemessä? Vain minä ja Jasu hoidimme miesten roolia bloggaajien puolesta. Ei siinä, en valita.

En muista koska viimeksi olisin jännittänyt näin paljon jotain tilaisuutta. Monissa liemissä on minuakin keitelty mutta Korjaamolle suunnattessa meinasin jo kääntyä takaisin Pohjanmaalle. Jännityksestä ehkä kertoo se, että, nykyään tupakki palaa harvemmin mutta ennen Lapin Kullan tilaisuutta oli palanut melkein aski. Paikalla oli siis kovia naamoja ja kyllä minä itseni tunsin kovin pieneksi ja mitättömäksi tuossa seurassa. Vuosi takaperin vain kuvittelin olevani mukana jossain samojen tyyppien kanssa ja nyt kökötin itse samassa pöydässä sekä kokkailin kebua Liemessä?-Jennin kanssa. Ilta oli oikein hauska mutta juuri kun itse pääsin eroon pahimmasta jännityksestä, niin pitikin jo suunnatta asemalle ja Tamperetta kohti josta sitten matka jatkui aamusta töihin.


Maistelimme mm. Lapin kulta 0,0%, 5,2%, Arctic Malt pils 4,7% ja Arctic Malt Dark Lager 4,7%  ja näille Teemu oli suunnitellut mukavia ja osuvia makupareja. mm. kylmäsavulohta, possua, manchegoa ja vuohenjuustopiirakkaa. Oluen ja ruoan yhdistäminen oli jo ajatuksen tasolla paljon mielekkäämpää kuin viinin. Tämä siksi, että en tajua viineistä mitään ja vaikka olen kokki, niin viininjuontini on rajoittunut lähinnä yläasteen kotiviini ja kananugetti yhdistelmiin. Oma makumaailmani myös pyörii paljon rasvaisen ja osittain myös mausteisen ruoan ympärillä johon olut antaa paljon mahdollisuuksia. 

Lapin Kullan "Eat & Drink" hengessä myös valmistin oman annokseni ja valitsin tälle juomaksi Arctic Malt Dark Lager joka oli oma suosikkini kaikista makeutensa vuoksi. Tämä sopii kuin nyrkki silmään suussa sulavien, pitkään haudutettujen karamelliribsien ja bataattilohkojen kanssa. En ole koskaan osannut pukea viinejä tai oluiden makuja sanoiksi. Nytkin esitteessä mainittiin "Hennon Leipäinen" tai kuten eräässä viinissä "Hennon nahkainen" tai vaikka "Pyöreä olematta pallomainen" mutta en lähde moiseen länkytykseen lainkaan. Kyseinen bisse sopii tälle ja piste! Ja kun juotte tummia oluita, niin kannattaa muistaa että mitä tummepi olut, sen lämpimpi saa olut olla. Dark lagerille suositellaan jopa +10-16

Illan aikana kävi hyvin selväksi, että mausteisen ruoan kanssa jokainen haluaa nauttia olutta. Koska maistelussa Teemu oli tehnyt possua ja paahdetuista valkosipuleista majoa, niin päätin jo siinä tekeväni oman osuuteni possusta. Potkan sijaan päädyin ribseihin jotka olen omin kätösin leikannut ja sahannut kylkirivistä.  Tästä löytyy kuvaa Instagramissa. Mutta kesä on tulossa, ribsit kuuluu kesään, olut kuuluu kesään ja mikäs sen parempi yhdistelmä. 



 Karamelliribsit
2-3 riviä ribsejä
2rkl sormisuolaa

Suolaa ribsit ja suolan imeytyä.

haudutusliemi

1l vettä
öljyä
1 kokonainen valkosipuli
pala inkivääriä
2 tuoretta chiliä
1rkl korianterin siemeniä
3dl soijaa
2dl sokeria


freesaa valkosipulia ja inkivääriä öljyssä. Lisää chilli ja korianterinsiemet ja freesaa vielä hetki. lisää sokeri ja anna sulaa, mutta älä polta sokeria. Kun sokeri on sulanut, niin kaada sekaan soija ja vesi. Anna kiehua n10min. 

pätki ribsirivit 4-5 osaan ja laita kattilaan haudutusliemen sekaan. Hauduta kannen alla 120 asteessa n.6 tuntia. Nosta uunista lihat ja siivilöi 2dl lientä talteen. Ladolihat pellille ja valele glazella ja grillaa vastusten alla 250-270 asteessa n.10-15min. Nauti batattiranujen kera. Vink Vink, Liemessä?-Jennin Katukeittiö-Paraempaa roskaruokaa kirjasta löytyy hyvä ohje bataattiranuille

Glaze

2dl Kookossokeria/Ruokosokeria
1dl sokeria
2dl haudutuslientä
½dl srirachaa
pala raastettua inkivääriä
nippu kevätsipulia
loraus öljyä

Fresaa inkivääriä öljyssä ja lisää sokeri. Kun sokeri sulaa ja kuplii, niin lisää sriracha ja haudutusliemi sekä sipuli. Anna poreilla miedolla lämmöllä n.20min.








Yhteistyössä Lapin Kulta


16 kommenttia:

  1. mä oonkin jo käynyt ihastelemassa muiden mukanahuseeranneiden keitoksia, on teillä vain niin ihanaa settiä! ja kuules poika, ihan oikeassa seurassa olet - sen verran kova tekijä olet mussukka itsekin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein mussukka :-) kiitos, kiva kuulla et arvostat mut samaan jengiin kunnon tekijöiden kanssa :-) U rock

      Poista
  2. Älyttömän hyvän näköistä settiä! Meille tulee taas ennen kesää luomupossua grillaussetti, joka tietty sisältää myös ribsejä.

    Mua ei ole kuule kukaan koskaan mun kuullen ja/tai julkisesti sanonut huikeaksi, joten kovasti kiitoksia siitä. Äänekäs olen kuullut olevani jo since päiväkoti :D. Sitä paitsi huikea on paljon parempi kuin se jossain viljelemäsi raskaansarjan bloggari - ei ole kivaa ensitapaamisen jälkeen noin julkeasti ruotia ulkonäköä ;).

    Ens kerralla tiedät ettei meitä tarvii jännittää. Eikös se näin jälkikäteen tunnukin hiukan hassulta? Kiva oli tavata, nähdään taas uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks! heh, juu raskaansarjan koviksilla onneks viittasin blogienne suosioon :-)

      Mutta sähän olit/oot huikea tyyppi ja kyllä se teistä paisto, että ootte ennenkin törmänny ja kivan vapaasti heititte läbändeerosta.

      ja kyllähän toi nyt jälkikäteen tuntu aika dorkalta mut perskule meinasin pyörtyä kun astuin sisään. Ehkä ens kerralla rennommin :-)

      Poista
  3. Sinähän nyt alustuspuheen pukkasit. Toivottavasti et vastaisuudessa jännitä nyt tutuksi tulleita "pakkauksia ja naikkosia"...
    ;D LOL
    Karamelliribsit putoaa kyllä.
    Jos lupaat ettet ala hermoilla seuraavaa tapaamista, niin sanon, että oot ihana! (...ja just noin mä sanon kyllä kaikille...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain Nanna sulta voin odottaa "LOL" juttuja :-)

      Jos sit kesällä onnistuis joku yhteinen grillipippalo, niin grillaan itseni ihanaksi naikkosten ja pakkauksien kunniaksi. Silloin punastelu menee kuuman grillin piikkiin :-)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Yum yum. Kannattaa kokeilla kun näitä makujakin diggailet :-)

      Poista
  5. Hienon rehellisesti ja suoraan kirjoitat. Siitä pisteitä. Ja ruoasta myös. Ja kokemuksesta tiedän, että seuraavalla kerralla se on kyllä helpompaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Chez. Mahtavaa vertaistukea. Ens kerralla oon todella viileä! :-)

      Poista
  6. Näyttävät kyllä TÖRKEÄN hyviltä! :) Toivottavasti kesäiset sikajuhlat onnistuvat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos itse ruokakuvien äiti sanoo, että mun känttyrät näyttää hyvältä, niin sitten on uskottava itsekin :-) ja ne sikafestarit,laitetaan ne onnistumaan :-)

      Poista
  7. Olipa sympaattinen postaus :) itseäni usein jännittää mennä isompiin tilaisuuksiin jossa on uusia (blogi)ihmisiä mutta me bloggaajat ollaan jotenkin sellaisia että on helppo tutustua toisiin ja aina on otettu vastaan avosylin. Harmi muuten kun en päässytkään Gastro-messuille, olisi kiva tavata sinutkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) kyllä,hyvin ottivat vastaan tälläisenkin ujopiimän. Hyviä naamoja oli kaikki,hyvä fiilis jäi ja mielellään tapaan kaikki uudestaankin. ehkä mekin vielä törmätään jossain miitissä.

      Poista
  8. Heh, isäni on arctic malt-viljelijöitä ja patsasteli siinä tv-mainoksessakin, eli arctic malttia on meilläkin juotu - tosi hauska nähdä sille paritettuja ruokia! Ja hauska ois varmaan syödäkin, täytyy uskaltautua kokeilemaan joku kerta :)

    VastaaPoista

Aina on kiva jos kommentoit