Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

lauantai 19. tammikuuta 2013

Ranskalainen Sipulikeitto&Guinnespiirakka

Lauantairuokaa




Lauantairuoan tulisi olla aina jotakin tällaista. Kiiretöntä ja silti helppoa, mutkatonta, maukasta. Monille lauantai on se päivä kun kädet tärisee krapulassa. Siitä huolimatta mieli tekee suolaista, jotain iloista ja jotain lohduttavaa.

Itse en ole potenut moista olotilaa 4 vuoteen , mutta silti lauantai ja sunnuntai on aina ollut parhaat päivät kokkailla. Koska työskentlen keittiöllä on lauantai melkein aina työpäivä, iltavuoro vielä. Tänään duuni alkaa vasta illalla ja aamusta heräilin aikaisin, niin oli onneksi aikaa väkerellä. Chez Jounin reseptiikkaa mukaillen syntyi aivan ihana sipulikeitto, ja mielikuvituksen pohjalta vielä täyttävä Guinnespiirakka. Mitä muuta Lauantaina kaivataan?


Ranskalainen Sipulikeitto


3 Isoa Sipulia
100g voita
2rkl Vehnäjauhoa
1-2 laakerinlehteä
suolaa
pippuria
2rkl Valkoviiniä
2rkl Konjakkia
1l Lihalientä
Timjamia
4 Siivua patonkia
Gruyere, tai emmentaljuutsoa Raasteena

Sulata voi kattilassa ja lisää silputtu sipuli. Anna hautua, mutta älä ruskista. Anna hautua kunnes sipuli suorastaan ui voissa. Lisää sitten suola, pippuri ja laakerinlehti. Anna muhia pienellä lämmöllä n.30min

Lisää sitten sekaan jauhot, anna jauhojen kypsyä sipulin ottaa väriä. Lisää sitten konjakki ja viini ja anna alkoholin kiehua pois. Lisää sitten litra vahvaa lihalientä. Anna kiehahtaa ja sopan paksuuntua.

Laita sitten sopan päälle patonkin palat ja juusto. Paista uunissa grillivastusten alla kunnes juusto on rapeaa ja kauniin väristä, mutta älä polta.

Guinnes Pie



300-400g Ylikypsää nautaa tai possua, tai jauhelihaa
150g pekonia
100g herkkusieniä
1 iso sipuli
1rkl Savupaprikajauhetta
1,5-2rkl Vehnäjauhoa
2rkl Worchesterkastiketta
2dl Guinnesolutta/tai muuta tummaa olutta
2,5dl lihalientä
Lehtitaikinalevyjä

Paista pekoni. Freesaa paprikajauhe, sienet ja sipuli pekonin rasvassa. Lisää jauheliha ja ruskista. Lisää jauhot ja anna kypsyä. Lisää sitten nesteet ja anna kiehahtaa. Anna jäähtyä. Kauli päälle lehtitaikinaa ja voitele munalla. Nosta  piirakka uuniin 225 asteeseen kunnes piirakka on noussut ja on kauniin kullanruskea. Tarjoa salaatin kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aina on kiva jos kommentoit