Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

T-Luupihvi, jokaisen lihansyöjän se "kerran elämässä juttu..."

 



Lähdetään siitä liikkeelle, että jokaisen itseään kunnioittavan lihansyöjän ja wannabe-barbarin tulisi edes kerran elämässä syödä kunnon T-luupihvi (T-Bone) Pihvi siis saa nimensä siitä T-kirjaimen muotoisesta luusta jonka toisella puolella on ulkofileetä ja toisella puolella sisäfileetä. Eli pihvifanien pakko valinta.

Rasvakin oli niin maukasta että huh huh....
 
T-luupihviä, eli naudan fileeselkää ei löydy ihan joka marketista, ei edes isoimmista mutta lihaa on kyllä kotikokillakin mahdollisuus saada. Itse jouduin tosin hakemaan omani 200km matkan päästä, Hämeenkyröstä. Siellä isäntä suostui leikkaamaan tätä herkkua. 5kilon T-luun mukaan tarttui myös 13kg naudan ribsejä, joista sitten lisää joskus toiste. Pyöreät 20kg täyttä herkkua kustansi näin normaalille tallaajalle vain 180euroa. Eli kilohinta oli todella maltillinen. Joku saattaa kauhistella ja ajatella onko moisessa mitään järkeä?- Kyllä on. Samaa voisin kysyä ihmisiltä jotka maksvat jostain kuohareistaan 600euroa per pullo! Se on intohimoa. Eikä lihat olleet edes kalliita, halvempaa kuin missää marketissa. Mureutta,marmoria,rasvaa,laadukasta fileetä, kaikki yhdessä. Siihen pystyy vain t-luupihvi!
 
 
 
 
 

Olen varmasti maininnut tämän ennenkin, mutta käydäänpä tämä nyt läpi. Eli sisäfileetä en pidä raaka-aineena juuri minään, paitsi ylihintaisena ruhonosana. Sisäfileetä fanitan carpaccion muodossa, mutta kiitos EU:n on tuostakin helposta herkusta tullut kokoomuksen kahvipöydän herkkua johon tavallisella kuolevaisella on vain harvoin mahdollisuus.

Mikä sitten T-luupihvissä niin kiehtoo?- No se luu! Voisin veikata että jokainen aktiivinen lihansyöjä tietää, että liha jossa on luu mukana on paljon mehukkaampaa kun liha jossa ei ole luuta. Esim.ribsit ja potka on suorastaan mahtavaa. Ei fileissäkään vikaa ole, mutta kyllä maussa luulliselle häviää mennen tullen (tämä on makuasia, ja niistä pitää kiistellä) Lisäksi minulla kävi säkä ja ostamani liha oli todellakin hyvin marmoiroitunutta ja mureaa. Eli kaikki edellytykset oli kunnossa. Nyt vain ripaus onnea köökin puolella ja hieman makua lihalle niin hyvä tulee.


 

 
Yllä oleva kuva toivottavasti todistaa kuinka hyvässä kunnossa liha oli. T-Luupihvi leikataan yleensä 500gramman painoisiksi lätyiksi, koska kyseessä oli nyt 2 brutaalia isäntää, niin leikkasimme vaatimattomat 900gramman pihvit! Hullua?-kyllä, ja kaveri söi omansa muutamassa minuutissa ja vieläpä 2 makkaraa päälle. Ite nautiskelin omani puoliksi naapurin kanssa. Syödessä vallitsi hiljaisuus ja ilmeet oli iloisia. Kaikille siis maistui.

Mikäli lihakauppiaasi ei ole leikannut, tai et antanut sen leikata lihoja niin varaudu kokkailuun rautasahan kanssa. Itse leikkasin lihaa puukolla (terävä!) luuhun asti ja lopun rautasahalla. Eikä luu kauheasti edes sahaamista vaatinut. Kun olet leikannut lihat n.500gramman osiin, niin suolaa ja pippuroi lihat kunnolla sormisuolalla ja jauhetulla pippurilla. Anna olla ainakin tunti huoneenlämmössä ennen paistamista. Koska leikkasin meille niin isot pihvit niin jouduin turvautumaan myös uuniin. Paistoin lihasta pinnat kiinni valurautapannulla ja laitoin mittarilla uuniin kunnes sisälämpö oli 40 astetta. Sen jälkeen vasta alettiin grillaamaan. Jos kuitenkin leikkkaat inhimillisemmän kokoset pihvit, niin grillaa huoletta kuin grillaisit normaalistikin ja velele lihaa aurajuustovoilla kokoajan. Kruunaa annos aurajuustovoilla ja sienimarmeladilla. Hyvä liha ei muuta kaipaa kaverikseen, paitsi ehkä sen bissen tai pullon punkkua! Nauttikaa.

n.500grammaa piffiä per syöjä
Suolaa
Pippuria
Öljyä
 
Aurajuustovoi
 
100gAurajuustoa
75g Voita
 
Sekoita pehmeä voi ja aurajuusto kulhossa sähkövatkaimella. Pyöritä pötköksi leivinpaperiin ja nosta kylmään. Maku on parempi jos annat sen maustua rauhassa 2-3päivää.
 
Sienimarmeladi
 
200g sieniä pilkottuna
1 iso sipuli
50g voita
suolaa
mustapippuria
2rkl worchesterkastiketta
1dl sokeria
3rkl hunajaa
timjamia
 
freesaa sienet ja sipulit voissa. Lisää sekaan tilkka vettä, worchesterkastike ja mausta suolalla ja pippurilla sekä kuivatulla timjamilla. Lisää lopuksi sekaan hunaja ja sokeri. Nosta kylmään muutamaksi tunniksi.

18 kommenttia:

  1. Enpä ole tainnut koskaan syödä ihka oikeaa t-luupihviä vaikka mielestäni välillä olenkin barbaari :D todella herkullisen näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Mikäli näin on niin suosittelin pikaseen korjaan asian ja nauttimaan kunnon t-luupiffin.

      Poista
  2. Tuota sanoisin isojen poikien evääksi! :D Maistuis kyllä mullekin, ainakin osa siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo,kyl täs aika isolle pojalle olis syötävää :D

      Poista
  3. on sullä päheet eväät ;-) Hei, mulla olis sulle Espanjan tuliaisia! Pistätkö osoitteen niin löytävät ajoissa perille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D täälä jo mielenkiinnolla odotan mitä oot oikein keksiny,ja mitä ikinä ootkin niin kiitos siitä ;)

      Poista
  4. Laadukkaan näköistä on, eikä kilohinta todellakaan paha lihasatsillasi. Kaupan lihatiskiltä ostettuna saisikin jo pulittaa paljon pidemmän pennin.:) Kaveristasi tuli heti mieheni mieleen. Ruokahalut on yhtä hyvät.;) Välillä ei joku paistikaan ole kuin nähdä.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt voi jo sanoa että oli halpaa ja vieläpä todella laadukasta lihaa. No tietääpä mistä jatkossa lihoja hankkii :)

      Ja kaverilla on kyllä muhkeet ruokahalut. Olis varmaan syöny toisenkin :)

      Poista
  5. Ai kun hieno postaus! On pitämäni monasti pysähtyä kommentoimaan myös sivujesi uutta (no ei enää...) ulkoasua, mutta laitetaan se nyt hengessä parempi myöhään jne.

    Eli hieno tunnelma blogissasi, onnistuneiden tyylivalintojen johdosta. Ja sisältöhän nyt on täyttä asiaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos,kiva kuulla ja samaa voin todellakin sanoa myös sun blogista.

      Todella kiva tietää et sisältö kelpaa :) oon kai sit jossain onnistunu!

      Poista
  6. Kiitos inspiroivasta blogista! Sirryttyäni salitarjoilusta officehommiin nousi kiinnostus opetella käyttämään keittiötäni. On tässä keretty onnistuneitakin kokemuksia saamaan, mm. ribsien ja muiden possuruokien muodossa. Uusien taitojen opettelu vaan vaatisi pitkäjänteisyyttä. Pfff... Olen tullut siihen tulokseen, että blogeja lukemalla löytyy toimivimmat reseptit. Ketuttaa vääntää sapuskaa ohjeen mukaan, joka ei annakaan mitään "mmmm"-elämystä. Vielä kun saisi päähän rakennettua kattavamman reseptipankin, josta ammentaa. Aina on ihan hukassa, että mitä laittaisi ruoaksi ja samat sapuskat pyörii ympyrää.

    Pitäisi myös opetella pari takuuvarmaa kastikereseptiä lihalle ja kanalle. Usein ruoanlaitto jäätyy siihen ja ruoalta puuttuu kruunu. Ehdotuksia?

    -Manna-

    VastaaPoista
  7. Kiitos ja mukava lukea,että oikein inspiroiva :)

    Blogeissa reseptit on kyllä rennompia ja rehellisempiä kuin muualla. Toki ei kaikkea kannata uskoa mitä lukee,mutta pääosin laatureseptejä ja kivaa luettavaa.

    ja tuosta kastike asiasta voisin sanoa yhden neuvon: hyvä mehukas,murea liha ei usein kaipaa edes kastiketta. Joku maustevoi ja lasi hyvää viiniä riittää. Samaa voi sanoa myös kalasta,pelkkää voi,ruohosipuli ja hyvä juoma riittää. Tosin jos haluat vinkkiä kastikkeista niin voin laittaa sulle läjän hyviä kastikereseptejä vaikka sähköpostiin. Koneelta kun löytyy varmaan 100 erilaista kastikeohjetta jotka olen työni kautta saanut. Siitä saisit opiskella ja kokkailla :)

    VastaaPoista
  8. Amen! Kyllä T-luupihvi on hyvää. Muistan, kun ekan kerran itse moista söin 19-vuotiaana aupairtyttösenä Belgiassa, ehkä noin 100 vuotta sitten... Kävin ostamassa kauppalistalla olleett pihvit ihan paikallisesta ruokakaupasta ja mietin, että mitä kummaa tilasin. Ja taisin tilata sitten vielä liikaa, kun olivat tosi isoja. :) Mutta kaikki meni kaupaksi ja minä jäin koukkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ruoka,hyviä muistoja :) kyllä tästä itellekin yks sellainen jää ;)

      Poista
  9. Siis ihan mahtavat kuvat, ja toki itse herkkukin :) Meillä se grillikausi on vasta pikku hiljaa alkamassa onneksi. Se on kyllä totta ettei hyvä pihvi viinilasillista kummempaa tarvitse. Meilläpäin Brasiliassa onkin niin, että ns. tosi hienoissa grilleissä on alkupalapöytä, josta voi maistella kaikenlaista pöperöä mutta sitten kun on pääruuan aika, se on vain sitä punaista lihaa ;P Punaviinin kanssa tietty :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos,kiitos :) oi Brasilia,sinne mäkin haluaisin ja grillikausi vasta alkamassa. Täälä aletaa kohta vetää pressua grillien päälle. Toisaalta odotan jo talvea,mut sitä ennen pitää ehtiä vielä grillaan naudan ribsit :D

      Ja kyllä! Ei pilata hyviä mehukkaita lihoja sooseilla!

      Poista
  10. Kyllä rasvaiset porsaan kyljykset ja kylki on grillattuna kaikkein parasta.naudan lihaa joutuu pitämään tuntikaupalla grillauksen jälkeen uunissa miedollalämmöllä. Ennenkö se o
    Mureeta.sittenkin se on usein kuivaa.jamonet tykkää syödä naudan pihvin puoliraakana.itse tykkään lihasta joka on mureaa täysin kypsää jahieman rasvaista. Ja lihan kanssa paljon vihanneksia ja salaattia niin ruuan sulatustoimii.perunoita vain kastikkeisiin ja keittoihin joissa on pieni lihamäärä ja kalankanssa.

    VastaaPoista
  11. Kyllä rasvaiset porsaan kyljykset ja kylki on grillattuna kaikkein parasta.naudan lihaa joutuu pitämään tuntikaupalla grillauksen jälkeen uunissa miedollalämmöllä. Ennenkö se o
    Mureeta.sittenkin se on usein kuivaa.jamonet tykkää syödä naudan pihvin puoliraakana.itse tykkään lihasta joka on mureaa täysin kypsää jahieman rasvaista. Ja lihan kanssa paljon vihanneksia ja salaattia niin ruuan sulatustoimii.perunoita vain kastikkeisiin ja keittoihin joissa on pieni lihamäärä ja kalankanssa.

    VastaaPoista

Aina on kiva jos kommentoit