Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Mämmi-Uunijäätelö, mikä piristys!

Näillä herkuilla pärjää pääsiäisenä!
 
 
 
 
Morjesta Pöytään, niinku sanotaan! Pääsiäistä odotellessa, ja nyt alkaa olla selvää mitä tämän katon alla nautitaan pääsiäisenä. Hieman kyllä hävettää myöntää laiha kokemukseni perisuomalaisesta mämmistä, ennen tätä se oli todella minimissä!
 
Olen varmasti maistanut mämmiä viimeksi angsti aikoina (jotka eivät ole vieläkään kokonaan häipyneet) ja silloin mielikuvaksi oli jäänyt joko uloste tai kuravelli jossa on ruisjauhoa. Joskus aiemminkin olen kirjotellut asiasta, että makuhermot varmasti kehittyvät iän myötä tai sitten mieli on vain avarampi uusille makuelämyksille. Tai sitten vain yritän olla kovempi kulinaari mitä olen ja haluan uskoa tykkääväni kaikesta. Niin kävi myös nyt mämmin kanssa, osittain.
 
Mämmi itessään ei vieläkään saanut minua fanittamaan sen makua, mutta ei se ainakaan yhtä limaisia mielikuvia saanut aikaan kuin ennen, söisin uudestaankin, sanotaan näin. En kuitenkaan sen takia vesikielellä odota seuraavaa pääsiäistä.  Meidän pesueen kauniimpi osapuoli kun oli kuullut tutultaan mämmijäätelöstä ja siitähän innostuin. Sitten tänään päätin kokkailla parsaa ja hollandaisea josta valkuaisia jäi yli, niin sain idean mämmi-uunijäätelöstä. Tässä siis hyvä vinkki pääsiäiseen jos mämmiä jää yli tai valkuaisia, tai sekä että. En tiedä onko tämä uusi viritys, mutta tuskin mikään kliseisin jälkkäri pääsiäiseen. Tämä oli juuri se jota kaipasin mämmin nielemiseen, pakko hehkuttaa että aivan loistavaa! Nam! mämmi,kerma,vanilja & sitruuna = täydellistä jälkkäriä!
 
Vielä alkuun kun kietaisee aiemmin kokkailemaani BBQ-lammasta (kuva yllä) niin pääsiäinen pitäisi mennä maha pystyssä. Itselle tosin eilen tuotiin 19,5kg lammasta, joten meillä laitetaan pötään komea 3,2kg viulu! ja tietty mämmi-uunijädee on pakko tehdä uudestaan! Mutta mikäli tässä ei enään postailla ennen pääsiäistä, niin oikein mukavaa pääsiäistä kaikille lukijoille ja bloggaajille. Kiitos alkaneesta vuodesta tähän mennessä. Kiitos myös kaikille niille jotka ovat blogiani linkittäneet eteenpäin. Blogeja selatessa löytyi taas muutama blogi jotka ovat omaa blogiani linkittäneet, iso kiitos teille. Taas on tsemppiä kokkailla teidän iloksi ja riesaksi. Näitä blogeja ovat ainakin Chez JazuJa kaikkea muuta,  Food and then Some ja Sokerivaltakunta, muita jo kiittelinkin tuossa aiemmin. Mikäli joku on jäänyt ilman kiitosta, niin olen pahoillani ja voit toki vinkata asiasta, niin laitetaan teidänkin blogi näkyviin täällä.
 
Mielenkiinnolla odotan sunnuntaita, koska perinne jatkuu. Minulle ja siskolleni sanottiin pienenä, että yöllä tulee kukko joka munii suklaamunia pipoon. Me aina laitoimme pipot sängyn viereen ja kas kummaa, aamulla kun heräsi oli kukko muninut kindereitä yms pääsiäiskarkkeja. Katsotaan miten meidän 3v. pikkumies tuumaa sunnuntai aamuna. Onko teillä ollut mitään samantapaista perinnettä?
 
 
Mämmi- Uuniomenajäätelö
 
1l Kermaista laadukasta vaniljajäätelöä
200g Mämmiä
1 luomu sitruuna kuorineen ja mehuineen
 
Anna jäätelön hieman sulaa, ja veivaa sekaan mämmi,sitruunan kuori ja sitruunamehu. Anna jäätyä pakkasessa. Laita vuokaan kokonaisena tai parina isona palana ja peitä marengilla. ( Jos laitat pikkupaloiksi, sitä enemmän jäätelö sulaa uunissa.)
 
4 munan valkuainen
sokeria maun mukaan
 
vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. lisää sekaan sokeria n.1/2dl ja vatkaa vielä pikkasen. Vuoraa jäätelö marengilla ja paista 250-300 asteisessa uunissa n.2-3min. itse laitoin grillivastuksien alle n.2min
 
 
Hyvää pääsiäistä teille kaikille!

10 kommenttia:

  1. Meilläkin olivat pipot sängyn alla ! Ja samaa on tehty poitsujen kanssa. Täytyykin muistaa nyt tuolle meidän juniorille (2v) kanssa... Ainakin suklaamunat hän jo tunnistaa kaukaa :-)

    Tuo uuni jäätelö kuulostaa tosi herkulta - pitänee kokeilla. Meillä kun ei mämmiä oikein muuten saa kulumaan. Itsekään en sitä muutamaa lusikallista enempää oikein halua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin vaan et miksköhän se on juuri kukko joka munii? :D ja en kyllä ole itekää suurin mämmi fani,mutta ehkä se oli juuri se jäde & sitruuna joka sai mämmin maistumaan... Ja vieläpä hyvältä :D

      Poista
  2. Mulle on mämmi maistunut aina :) Yhdistäminen jäätelöön vaikuttaa kyllä ihan loistoidealta!

    VastaaPoista
  3. Kekseliäs resepti. Näin saisi mämmin maistumaan monelle siitä pitämättömälle.:) Ensimmäinen pääsiäinen, kun en ostanut itselleni mämmiä. Ruokaa on muutenkin pääsiäistä varten niin paljon hamstrattu, etten viitsinyt enää itseäni varten tokkosta hankkia, kun yksin saan sen syödä. Ehkä pitää käydä vanhempien luona osingoilla.;) Hyvää pääsiäistä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos,ja näin sai mämmin maistumaan myös minulle joka en liikaa siitä diggaile. Taisi olla eka pääsiäinen taas kun ostin mämmiä :)

      Hyvää pääsiäistä,tai siis herkullista pääsiäistä!

      Poista
  4. En ole koskaan ollut mämmi-ihminen mutta maistettuani mämmi-juustokakkua viime viikolla, en ole enää ihan varma asiasta :D oli nimittäin tosi hyvää!

    Tosi kekseliäs resepti, uskon että mämmi kelpaisi minulle kyllä uunijäätelönkin muodossa :)

    Herkullista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaanpa rehellisiä: voiko mikään olla huonoa jos kyseessä on jäätelö ja juustokakku :) niiden avulla kyllä kaikki muuttuu herkuksi :D tosin ei ihan kaikki. Tuo juustokakkukin oli varmasti todella herkullinen. Taidanpa testata vielä senkin. Jäätelöä on vaikea päihittää,mutta pakkohan tuota kakkua on kokeilla.

      Hyvää pääsiäistä myös sinulle ja kiva että oot käyny kommentoimassa täällä ahkeraan. Jatketaan samaan malliin herkkujen kokkaamidta :D

      Poista
  5. Onnea voiton johdosta ja hyvää pääsiäistä!Mämmi ei oikein mene mulla kurkust alas mutta ehkä tuossa muodossa...
    Ja P.S. linkitin minäkin sinut listalleni;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,kiitos :) hävettää kyllä etten ole saanut vieläkää blogiasi tohon listaan,mutta korjaan asian tänään! Toivottavasti osallistut seuraavaan ruokahaasteeseen ;)

      Poista

Aina on kiva jos kommentoit