Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Tulista & Makeaa: Kanaa "Crying Tiger"






Hyvin harvoin tässä blogissa heitetään reissua Pohjoismaita kauemmas, joten kaikki itään menevät maut voidaan laskea eksoottiseksi. En myöskään väitä olevani expertti näiden makujen luomisessa mutta kyllä minulla hajua on missä mennään. Hajua siksikin, että kiehautettuani kalakastiketta kämppä haisi aivan kamalalle. Kylässä käynyt puolisoni serkkukaan ei alussa kehdannut asiasta mainita, vaan oli kärvistelly hetken hajuissa. Erehdyin jopa kutsumaan sitä "tuoksuksi" vaikka helpommin miellän timjamin ja rosmariinin käryn tuoksuksi, kalakastike taas haisee. 

Haju tuli, haju meni (muutamassa tunnissa) mutta tärkein, eli maku oli aivan huippua. Miksi sitten eksyin näinkin kauas rakkaimmasta teemastani eli pohjoisesta pöperöstä? Ennin Kengissä- Blogin takana hääräävä neitonen oli käynyt toivomassa blogiini reseptiä joka olisi tulinen ja makea, siinä saisi olla soijaa ja jotain Tomi Björckin tyylistä. Minussa ja Björckissä ei ole muuta yhteistä kuin sama ala, tatuoinnit ja tukka. Kahta jälkimmäistäkin Tomilla on enemmän, koska revin tukkaani stressissä. En tykkää Tomista, koska hän on menestyneempi kuin minä ja hän suunnittelee muuttavansa Australiaan surffaamaan rahojensa kera ja nauttimaan työnsä hedelmistä. Minä taas jatkan hikoilua omassa duunissani. En tykkää surffaamisestakaan, koska en osaa. (lue "kateus")

Toiveissa olisi ollut raaka-aineena halpa liha esim. Possu mutta päädyin kanaan. Ei hätää, sillä tämä mielettömän makuinen soosi on pääasiassa tarkoitettu lihalle. Lihan kanssa testasin sitä perjantaina ja tänään kanan kanssa. Toimi kuin rasvattu molemmille ja uskon että possu istuu tähän paremmin kuin hyvin. Resepti on Petteri Luodon käsialaa mutta olen muokannut sitä isolla kädellä. Voisi jopa sanoa, että tässä ei ole alkuperäistä kuin nimi mutta muutokset on kuitenkin pikkuisia. Lisäksi nimi on juurikin mukaansa tempaava. Alkuperäiseen olisi tullut savuchiliä, minä laitoin normi, ja valkosipulin tilalle laitoin savuvalkosipulia. Lisäsin myös hieman tomaattipyrettä paksuntamaan soosia. Chilitahnan korvasin kaapissa lojuneella Srirachalla. Srirachasoosia meillä syötiin toissa vuonna hyvinkin paljon. Nyt Kaikki Äitini Reseptit-Blogin Nanna sai minut innostumaan siitä uudestaan.

Kylkeen naputtelin raikkaan, kylmän nuudelisalaatin johon töräytin lasinuudelia, mangoa, avokadoa, chiliä, sushietikkaa, limenmehua ja oliiviöljyä. Minun suppeasta idänvalikoimasta kun ei löydy seesamiöljyä.

Mutta jos kaipaat mahtavaa makua, soosia jonka tulet tekemään varmasti myös toistaamiseen, soosin joka sopii kesän grillipippaloihin, niin se on tässä:

Crying tiger marinadi:

½dl Kalakastiketta
½dl Ketjap Manis soijaa
1dl vettä
½dl Srirachaa
1 punainen chili
1 kokonainen savustettu valkosipuli (myös normi käy)
½dl Ruoksokeria
½ sitruunaruoho hienonnettuna

Heitä kaikki kattilaan ja kiehuata. Kaada blenderiin ja soseuta. Siivilöi. Kaada marinadi kanojen tai lihojen päälle. Kumpaan sitten päädytkään. Anna marinoitua kylmässä vuorokausi tai muutama tunti. Oikeasti tämä on valelukastike mutta käytin sen marinointiin.

Crying Tiger kastike:

½dl Sriracha (tai chilitahnaa)
2 limen mehu
Pala inkivääriä lastuina
½dl ruokosokeria
2rkl korianteria hienonnettuna
2rkl tomaattipyreetä
1 salottisipuli hienonnettuna
1 kevätsipuli hienonnettuna

Kuullota sipulit öljyssä ja lisää sokeri ja pyre. Kun sokeri sulaa, niin lisää kaikki loput ainekset. Kiehauta ja soseuta blenderissä tai sauvasekoittimella. 

Pyyhi marinadi kanoista/lihoista ja paahda 200 asteissa uunissa n.10min. Laita kanat/lihat vuokaan ja kaada kastike kanojen päälle. Paista vielä 250 asteessa n.10min.

Jos teet possusta niin hauduta lihaa 3-4 tuntia 120 asteessa.

Nauti upeasta mausta.

8 kommenttia:

  1. Ehkä sun pitäs "käydä" useammin ulkomailla, jos tulos on tälläinen. Me niiiiin likes. (ja ymmärrän niin tuom Tomi jutskan....;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks Nanna ja Itse asiassa yks toinenkin "Reissu" on tulossa :-)

      Poista
  2. OMG kiitos tästä! Mä niin testaan tätä! Ja olen niin otettu, että ihan mainitsit mut tuossa tekstissä: KIITOS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itselles, vaihtelu näihin makuihin teki hyvää :-)

      Poista
  3. No niin, se on nyt niin, että minun on varmaan alettava kokata vain näitä sinun reseptejäsi. Taas on pakko testata tämäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vou,kun sieltä suunnalta putoo kehuja niin ollaan oikeilla raiteilla. Kandee kyl kokeilla,oli hyvää settiä kyllä.

      Poista
  4. Mä tykkään susta enemmän kuin Tomista. Enkä usko olevani ainoa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katotaan kumpi meistä jakaa enemmän nimmareita tänään gastrossa :-)

      Poista

Aina on kiva jos kommentoit