Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

lauantai 26. lokakuuta 2013

Jallulla & Kanelivodkalla Terästetty SuklaaSemifreddo





Koska elämme jälleen loppuvuotta emme oikein välttyä jo orastavalta joulumainonnalta. Nyt se nimittäin taas alkaa päivä päivältä lähenemään ja kodit alkavat tuoksumaan kanelilta ja neilikalta. Trendikkäimmät ostavat valkoisen joulukuusen jota ei saa koristella millään värikkäillä joulukoristeilla ja niitä mainoslehtisiä varisee postiluukusta jatkuvasti. Joulu on sitä hienointa aikaa, rauhoittumisen aikaa, mutta hienointa on ruoka ja yhdessä olo. Joulun maut on myös talven makuja, joten unohdetaan joulu vielä kun jotenkin voimme ja keskitytään talveen.

Kaneli ja suklaa on kuitenkin aika old school yhdistelmä siinä missä talven ja jäätelönkin yhdistelmä. Monien perusajatus on villasukat jalassa kullan kainalossa kuumaa kaakaota lipittäen. Mutta yhtä kivaa on katsella viltin alla ikkunasta kylmässä vaeltavia ihmisiä, ja mussuttaa jäätelöä tai tässä tapauksessa semifreddoa. Tämä herkku on meinaan aivan omiaan tuomaan lohtua räntäpäiville, kokeile vaikka! 

Semifreddohan ei ihan kauheasti jäätelöstä eroa maultansa ja koostumukseltansa. Erona on vain se, että keltuaisia ei kypsennetä ja massaan tulee valkuaisvaahtoa joka tekeekin tästä herkusta ilmavaa. Parasta, et tarvitse jäätelökonetta. Valmistaminen on jäätävän helppoa eikä siihen hirveen kauan mene aikaakaan. Tietty nyt se muutama tunti pakkasessa, mutta sitä ei lasketa. Makua voit varioida siinä missä jäätelöäkin, mutta suosittelen kokeilemaan jallua ja etenkin kanelivodkaa! 

Duunista pöllitty idea jonka baarinväki oli keksinyt ja jota käytämme jälkiruoassamme. Heittele kanelitankoja vodkapulloon ja anna maustua jmuutamia päiviä. Näin saat joulunmakuista ja tuoksuista vodkaa jonka voit toki  nauttia muullakin tavalla kuin syömällä. Uskoisin että sille keksii vaikka mitä käyttötarkoituksia. Mutta se semifreddo siis saa makunsa kanelivodkasta, jallusta ja suklaasta. Yhdistämällä sulaa suklaata ja kyseisiä nesteitä. Ihan vaan vinkkinä, että niistä valmistat myös elämäsi ehkäpä parhaimman, lämpimän kaakaon! Kaakaon sijaan tällä kertaa tein semifredon ja siitä vielä jäätelön. Tai siis laitoin semifreddoa jäätelövohveliin. Eiks se oo silloin jäätelö? Tällä saat kaikkien hymyt jos olet kokkausvastuussa pikkujouluissa. Kyllä tätä kehtaa ihan muutenki kaverille tarjota tai syödä vaikka yksin, ei ongelmaa!




Jallulla ja Kanelivodkalla maustettu Seimfreddo

5 Keltuaista
1dl Sokeria

5 Valkuaista
1dl Dan Sukker Glukoosisiirappia

2dl kermaa 
Tomusokeria

4cl Kanelivodkaa
4cl jallua
150g suklaata
50g voita

Lisäksi kanelikeksejä murskattuna 

Sulata suklaa ja voi. Lisää sekaan viinakset. Jos haluat holittomana ja lapsiystävällisemmän, niin kiehuata viinakset nopeaan ennen suklaan sekaan lisäämistä. Yhdistä ja sekoita. Anna jäähtyä hieman.

Elikkäs vatkaa sokeri ja keltuaiset vaahdoksi. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja loppuvaiheessa lisää siirappi samalla vatkaten. Kun vaahto on kovaa ja kirkasta, se on valmis. Vatkaa myös kerma vaahdoksi. 

Kaada suklaaseos keltuaistaen joukkoon. Lisää sekaan kermavaahto ja pyöräytä sekaisin. Nostele vielä sekaan valkauisvaahto. Älä sekoita vaan nostele varoen ettei massa lässähdä. Kaada vuokaan ja pakasta 4h. Pyörittele semifredosta ja palloja pyörittele pallot kanelikeksimurskeessa.

Nauti! 


... ja kaikki herkkusuut huom! Lähteekäpä mukaan riistahaasteen pariin. Kyllähän tämä semifreddo maistuu kivalle esim. Hirven tai poronkin jälkeen!

Ps. Olen päivittynyt taas hitusen 2000-luvulle ja häröilen myös Twitterissä ;)

12 kommenttia:

  1. Syntisen herkulliselta näyttää....

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa syntisen hyvältä. Tulipa mieleeni Pollogin labran päälliköltä saamani resepti joulujuomasta, jota olen perinteikkäästi vaalinut jo vuosia ja se on tässä: 1/2 litraan kirkasta viinaa ( vähintään 40%) lisätään 1 dl juoksevaa hunajaa ja 1 1/2 dl vahvaa kahvia. Pulloa ravistellaan kevysti muutaman kerran viikossa ja annetaan tekeytyä astiassa n. 2kk, pari viimeistä viikkoa jätetään astia rauhaan eli kirkastumaan.Maku on aivan taivaallinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Hanski ja mukava et käyt kommentoimassa! Hyvä vinkki ja laitanpa kokeiluun ton vinkin. Vielä kerkiäis jouluks toi juoma ;)

      Poista
  3. Voiko noin hyvän näköistä ollakaan? Tuosta, kun saisi nyt maistiaiset.:) Pitääpä heittää kanelitankoja johonkin pulloon maustumaan. Terästetyt kaakaot maistuu kylmällä.;)

    Tule ihmeessä myös Instagramiin, jos vain mahdollista. Itse olen nyt hurahtanut siihen.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :D kannattaa kyllä laittaa kokeiluun kaakao! Ja tosta instagramista,niin mulla on tunnukset mutta oon hukannu ne :D mulla oli vanhas puhelimes ladattuna se ja nyt en saa ladattua sitä Nokialle :(

      Poista
  4. Iik ja iik. kyllä tuon voimalla talven jaksaa! ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kauemminkin jos nesteiden määrää säätää :)

      Poista
  5. Jotenkin tupsahdin tänne Bloglovinin kautta ja hei, täällähän on mukava meininki. Tulen toistekin :) t. Hannele

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele ja toivottavasti poikkeat useamminkin :) sun blogi onkin mulle jo tuttu kohde :)

      Poista
  6. Kyllä sulla on ihku stylistisilmä kokkaustaitojen lisäksi. Hieno piirre nuoressa miehessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No perskules, sepäs mukava kuulla ;) oliks taas naistenlehtikuva ;)

      Poista

Aina on kiva jos kommentoit