Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Grillattua Vesimelonia & Savustettua Fetaa

 


Ja kun ei päässä pyöri oikein mitään, ideat ruoan suhteen ovat vähissä, eikä viime aikoina ole edes jaksanut ajatella ruokaa kotosalla. Nyt mieleen juolahti kuitenkin ruoka josta eräs kokkikuomaseni vinkkaili ennen kesää. Kyseinen isäntä oli kuullut vesimelonin grillauksesta ja että se on oikeastaan hyvä alkupala kunnon grillikekkereihin.

Olin jo asian unohtanut ja noteerannut sen lähes nollaideaksi, tylsäksi. Sitten kun postilaatikosta eräs päivä pärähti uusin glorian ruoka&viini lehti muistui kyseinen ruoka mieleen. Kun pyörin aivottomana kaupassa miettien jotain pikaista purtavaa, niin päädyin kokeilemaan grillattua vesimelonia. Vesimelonin grillaus ei sen kummempaa ohjetta kaipaa kaikessa yksinkertaisuudessaan. Leikkaa meloni n.sentin paksuisiksi siivuiksi valele öljyllä,suolalla ja pippurilla ja grillaa 5min molemmin puolin.

n.1kg vesimelonia
2 punasipulia ohuina siivuina
oliiviöljyä
balsamicoa
suolaa
pippuria
 
(Lisäksi savustettua fetaa)


Eri ohjeet suosittelivat kylkiäiseksi kaikkea parmesaanista ricottaan. Itse sain idean nähtyäni fetapaketin.  Vieressä kökötti vielä valmiiksi savustettua fetaa. Tästä innostuneena paketti normaalia fetaa, ja ei kun savustumaan. En tiennyt kuinka tuo juustomöhkäle lämpöä kestäsi joten päädyin suunnitelmaan B. Eli savustuspönttö tulille ja kun pönttö on täynnä savua,niin pönttö pois lämmöltä,juustonpala sisälle, kansi kiinni ja antaa olla pöntössä pari tuntia. Juusto kannattaa laittaa folion päälle pöntöön mennessä.

ps. En ole mikään innoikkan mainostaja, mutta nyt suosittelenkin teille vierailua cuponation.fi sivuilla. Kyseisen puljun sivuilta löytyy nimittäin meheviä alennuksia verkkokauppoihin ja etenkin näin ruoanlaittajan sydäntä hieroo alennukset mm. Kokkiman.com sivuille. Ja kyllä, hyödyin tästä jonkin verran itsekin, sekä hyviä alennuksia. Alennukset ovat tietysti samat kuin jokaiselle. Käykää siis ihmeessä tsekkaamassa ja bongaamassa jopa 30% alennuksia keittiötarvikkeisiin.

6 kommenttia:

  1. Ei voi olla hyvää. Vesimelonin kuuluu olla kylmää ja raikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa oli :) samaa ajattelin kun sä,mut ei lopputulos ollutkaan ällöttävä. Tosin en oo muutenkaan mikään melonifani,mutta kyllä tää ihan hyvää oli omalla tavallaan.

      Poista
  2. Hienon ennakkoluulotonta kokeilua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänk juu! Savustettu feta ainakin oli kova juttu.

      Poista
  3. Savustettu feta on niiiiin hyvää! Helsingin Maya ravintelissa söin sitä ekaa kertaa, tortillan täytteenä. Aivan ihanaa :) Onnistuu muuten myös savustuspussissa uunissa, jos himo iskee grilliakuden ulkopuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo,itsekin ajattelin eka savustuspussia,mutta päädyin pönttöön. Talvella sitten savustellaan fetaa pussissa :) täytyykin laittaa seuraavaks tortillojen väliin,kiitos vinkistä. Mitenköhän aurajuusto toimisi savustettuna?

      Poista

Aina on kiva jos kommentoit