Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

On se haukiburgeri vaan herkkua!

 
Hola, pitkästä aikaa. Melkein viikko mennyt eikä tänne ole juurikaan kerennyt mitään päivitteleen. Nyt kun meidän ylepeys, eli hauki on ollut kovassa nosteessa, niin olihan minunkin pakko sulautua massaan. Haukea oli tarkoitus tehdä jo juhannuksena, mutta se ei kuitenkaan hyvänä raaka-aineena saanut kannatusta naisväen puolelta. Hauki jäi siis periaattessa minun herkuksi, eikä se kyllä haittaa.
 
Hauki on hyvä ja maukas raaka-aine ja sitä on turha säikkyä. Mikään komistus se ei ole, mutta ei sitä kokanaisena kuulukaan syödä. Hauki on myös edullinen, mutta jos valmistat ruodottomia fileitä nousee kilohinta huomattavasti. Hauen kyllä saa y-ruodoista huolimatta ruodottomaksi, mutta silloin hävikin määrä nousee pilviin. Jos omistat kutterin, voit jauhaa hauen ruotoineen päivineen. Kun teen haukea, jauhan aina sekaan pekonia tai silavaa, koska proteiinirikas hauki tuppaa olemaan muuten kuivaa. Jos et halua käyttää kumpaakaan, niin nyrkkisääntönä suosittelen pullille ja piffeille 500g haukea, 500g kermaa!
 
Hauen mausta käydään kovaa keskustelua myös kavereiden kesken. Osa on sitä mieltä että hauki on iljettävä ja pahanmakuinen,osa taas ottaa jokaisen hauen kalareissulta talteen ja syö sen hymyssä suin. Kuulun jälkimmäiseen ja viime elokuussa kaverini toikin minulle 20 haukea kerralla. Suurimman osan tosin lahjotin koululle oppilaiden käyttöön. Parhaimman makuista haukea olen saanut Raippaluodosta, järvestä taas hieman heikompaa. Syy miksi Raippaluodon hauki on paljon maukkaampaa, on se että siellä hauet syövät mm.silakkaa ja muita pikkukaloja kun taas useat järvihauet napostelevat mutaa ja kaikkea muuta kuraa. Ja ei se ainakaan Raippaluodon hauessa pidä paikkaansa, että isot hauet olisi pahemman makuisia, päinvastoin.
 
Mutta onpa hauen sisältä täälläkin löytynyt mm. minkin poikanen. Eli aikas kaikki ruokainen kaveri on siis kyseessä. Mutta ennenkuin pilaan ruokahalut, niin kaikesta huolimatta hauki on hyvä,maukas edullinen, ravintotikas ja omalla tavallaan arvokas raaka-aine, ainakin minun keittiössä. Sitä ei pidä väheksyä, kokeile vaikka haukiburgeria ja rakastut. Sekaan piparjuuriremua ja mummonkurkkua,avot!
 
Mummonkurkkua minun tapaani
 
 
1 kuorittu kurkku siivuina
1rkl  etikkaa
2rkl loraus vettä
 1rkl sokeria
1tl  suolaa
reilusti silputtua tilliä
 
yhdistä kaikki ja anna maustua kylmässä ainakin tunti.
 
 
 
Haukipiffit
 
500g Haukea isoimmat ruodot poistettuna
300g kermaa
1pkt Amerikan pekonia
Suolaa
Cayannepippuria
 
jauha hauki ja pekoni kutterissa. Lisää sekaan kerma ja maut ja jauha vielä aivan tasaiseksi. Pyörittele massasta 6-8 piffiä ja paista voissa.
 
 
Piparjuuriremoulade
 
Majo
 
2 keltuaista
todella paljon öljyä
1rkl sinappia
1rkl etikkaa
1tl suolaa
 
vatkaa keltauiset ja kaada sekaan öljyä niin paljon kuin se imee itseensä, eli reilusti. Lisää sinappi,suola ja etikka.
 
1 paprika
1/2 raastettu kurkkua
1 punasipuli
1 puntti tilliä
5cm pala piparjuurta raastettuna
1luomusitruunanmehu ja raastettu kuoro
 
 
soseuta kaikki ainekset ja lisää majoneesin sekaan.
 


5 kommenttia:

  1. Herkullinen hampurilainen ja kivat lisukkeet.:) Hauki on hyvä kala, mutta paljon tietenkin makuun vaikuttaa missä se on kasvanut. Pienessä rutakossa kaikki kalat maistuvat enemmän tai vähemmän mudalle.;) Meillä hauet pyydetään joko suuresta järvestä tai isosta joesta, ja maku on mitä parhain. Kesäaikaan haukisaaliit on uistellen pieniä, mutta talviverkoilta tuleekin sitten kerralla ihan roppakaupalla. Murekepihvejä tulee paljon tehtyä varsinkin isommista hauista. Lihamyllyyn jää näppärästi ylimääräiset ruodot.:)

    VastaaPoista
  2. Tosiaan aamusella kävin tätäkin postausta kommentoimassa. Vilkaisehan roskapostien joukkoon, jos sieltä löytyisi. En ymmärrä miksi blogger siirtää paljon kommenttejani roskapostiin. Myös omasta blogistani joudun omia vastauksiani hakemaan roskapostien joukosta uudelleen esille.:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi outo juttu. On tehny ennenkin. Sitten ne kadonneet kommentit saattaa ilmestyä tänne muutaman päivän päästä itestään :)

      Mut katotaan miten tällä kertaa käy!

      Poista
  3. no on annoksella näköä, kokoa ja epäilemättä makuakin! saasa nähdä rohkenisko sitä itsekin kokeilemaan - itsellä kun tosin jää noi verkkojen kokemiset ihan vain kalatiskeille... :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Rohkeesti vaa hauen kimppuun. Takaan että ihastut näihin.

      Poista

Aina on kiva jos kommentoit