Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

lauantai 1. helmikuuta 2014

Pikaruokaa: Herkullinen Pannupizza

 
 
Nyt ei tarvitse nostatella taikinaa puoltatuntia, sillä tämä herkku valmistuu about siinä ajassa syömäkuntoon. Tässä yhdistyy kolmen tai 2½ kokin päähänpisto. Pohja on raa'asti pöllitty Jamie Oliverilta ja #HenriAlen on vaikuttanut täytteisiin. Minä tein likaisen työn ja hieman muokkailin kaikkea omaan makuuni. Koska kyseessä on pikaruoka, postauskin on lyhyt ja ytimekäs.
 
Aiemmin kuluneella viikko hra. Alen paukutteli pizzaohjetta Twitterissä ja innostuin itsekin kyhäilemään pizzan. Alenin versiosta poiketen minä surautin anjovikset jo tomaattisoosiin. Olen hurahtanut maustamaan bolognesenkin anjoviksella (sardiini/kilohaili tuoteseloste) niin miksei pizzasoosiakin.
 
Pizzakastike 2:lle
 
2rkl tomaattipyreetä
1,5dl paseeraattua tomaattia
1tl kuivattua oreganoa
1valkosipulinkynsi
3 anjovisfileetä
ripaus sokeria
ripaus pippuria
 
Kaikki blenderiin ja sekaisin.
 
Pohja
 
3,5dl jauhoja
1dl vettä
1tl suolaa
½tl sokeria
1tl leivinjauhetta
loraus oliiviöljyä
 
Aloita  laittamalla uuni todella kuumaksi, ainakin 250 astetta, mieluiten 275 astetta ja heitä 2 pientä tai 1 iso valurautapannu uuniin. Miksaa pohjan ainekset sekaisin ja kun pannut on savuavan kuumia, niin nappaa pohjat leivinpaperilla kuumille pannuille taittele reunat rullalle. Paista muutama minuutti. Eli sillä aikaa onkin täytteiden vuoro.
 
100g raastettua juustoa
pala aurajuustoa/mozzarellaa (itse menin Auralla)
½ purkkia creme fraichea
muutama siivu parmankinkkua
 
Sekoita juustot ja fraiche sekaisin. nosta pizzat uunista, lusikoi päälle soosia ja juustoa. Nosta uuniin paista 6-8min. Nosta uunista ja Alenin vinkkinä,  lado päälle parmankinkku siivut. Sulan juuston lämpö riittää parmankinkuille. Lopuksi vielä päälle raastettua valkosipulia ja  oreganoa.
 
 

16 kommenttia:

  1. Sä oot varastanut mun idean ja tehnyt lähes samanlaisen pizzankin vielä. ;-) Himpun verran eroa vaan pizzapohjassa ja täytteissä... :D Mut eiks ookkin käteviä noi kunnon valurautapannut? :) Pizzakin tulee käden kääntessä. :) Katsoppa mun pizzaa täältä... http://vesiperhonen.blogspot.fi/2013/04/pizzapohja-3.html Ovat aika identtiset. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pahamaineinen pizzaideavaras :-) Kerran tein pizzan ihan kokeilu mielessä valurautaan ja sen jälkeen ei muu ole kelvannut :-) valupannut on kyllä kätsyjä pizzaan,oot oikeassa. Kävin katsomassa ton sun linkin mutta väittää ettei sivua ole olemassa? Löytyykö kuvaa muualta?

      Poista
    2. Hih pahamainenkin vielä. ;D Mäkin kerran kokeilin valurautapannua ja sen jälkeen mikään muu ei ole mulle kelvannutkaan! ;) Kyllä mulla ainakin tuo linkki toimii kun kopsaan ja liitän osoiteriville. :) Kokeileppa tätäkin https://plus.google.com/ Siellä on kans toimiva linkki kuviin ja https://twitter.com/ Twitteristä löytyy kans. :)

      Poista
    3. Mulla se vaa sitkeesti menee sun blogiin mutta blogisi mukaan sivua ei ole :-) käynpä tsekkaan #twitter

      Poista
    4. Löysithän sä monien mutkien kautta mun blogini. :)

      Poista
  2. Mä en kestä näitä sun upeita värikkäitä kuvia! :) Näitä katsellessa tulee aina nälkä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. No se on kiva kuulla :-) kärsikää nälissänne :-)

      Poista
  3. Onneksi söin chorizo-aurajuustopizzaa eilen ja sitä on vielä pala jonka meen nyt hakeen. Muuten en ehkä olis kestäny!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. ... ja hitto se oli hyvää. Pakko olla kun oli chorizoakin :-)

      Poista
  5. Creme fressi vetää vähän Alsacen suuntaan, tarte flambee tahi quiche Lorraineen eli mahtavaa ristikeittiötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylli. Hesas söin jonkun lätyn jossa oli smetanaa ja kylmäsavulohta,siitä lähti idea laittaa creme fraichea. Pizzaa onneks voi varioida mielin määrin :-)

      Poista

Aina on kiva jos kommentoit