Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

torstai 12. kesäkuuta 2014

Chili con Burger & Arvonta josta voit voittaa kassillisen BbQ-kamaa



Jos sinua ei nappaa kuin Santa Maria arvonta, niin arvonnan osallistumisohjeet löydät jutun lopusta. Jos sinua kiinostaa kuvan törkyisen maukas ja sopivan potkiva burgeri niin mennään asiaan. Suurta grilliherkkua on pihvit, ribsit ja kasvikset mutta onneksi myös ylikypsät lihat nostavat päätään kokoajan enemmän, eikä isommankaan lihaklöntin grillailu ole vaikeaa. Mikä olisikaan sen parempaa kuin grillattu ja savuinen, ylikypsä härkä tai possu. Saati chili con carnen ja burgerin yhdistelmä. Tämä kun juolahti mieleen kaupungilla istuessa ja lomapäivää leppoisasti viettäen. 

Näin kesän kuumalla tekee hyvää hieman natustella chiliä, niin ei helteetkään sitten tunnu niin pahoilta. Hienointa tässä on se, että siihen poltteeseen tottuu aika nopeasti chiliä rohkeasti syömällä. Tosin kannattaa edetä rauhassa sillä seuraavana päivänä voi backstage olla hiemen hellänä jos alussa luulee itsestään liikoja. Tämän olen saanut todeta aikoinani. 

Minä päädyin rakentamaan jo toisen kesäburgerini. Ensimmäinen burgeri oli kunnon jätti, cheddaria tihkuva Juicy Lucy-Smoky Bacon jonka voit tesekata täältä. Nyt kuitenkin halusin yhdistää itselleni pari maukasta asiaa eli burgerin ja chili con carnen. Chili con Carnen maailmaan olen paneutunut joskus oikein innolla. Tuon valmistaminen veikin semmoiset 4-5 päivää ajatustyön ja viskissä marinoimisen kera. Kyseisen Carne reseptin voit napata tästä


Nyt kuitenkin halusin päästä nopeammin asiaan ja saada herkkuni saman vuorokauden aikana. Niimpä liha grillattiin jo hyvissä ajoin ja aikaa jäi hyvin myös carnen hauduttelulle. Kaikki ovat varmasti syöneet jonkin asteista chili con carnea mutta ainakin omalla kohdalla se tärkein, eli potku on jäänyt ontumaan. Kuten jo aiemmin kirjoitin omistautumisestani carnelle, niin silloin oivalsin vasta ruoan merkityksen. Siinä pitää olla potkua mutta ei liikaa. Potkun seasta pitää myös maistaa ne carnen oleelliset maut esim. liha ja maustesekoitus. Carnesta kuuluu tulla esiin chili,juustokumina, maukas ylikypsä liha ja inanen kanelia sekä makea kastike. Eli jos Pulled Pork burger on jo koluttu läpikotaisin ja olet suuri chilin ystävä, niin tämä ruoka on juuri sinulle. Jos et diggaa tulisesta juuri lainkaan vaan nautit vielä hellästä potkusta, niin vaihda habanero vaikka 1-2 tuoreeseen chiliin.

Loistavan burgerin kruunasi kyllä mahtava kaalisalaatti. Haluaisin kutsua sitä Coleslawiksi mutta koska en laittanut sekaan majoa tai jogurttia, niin kutsun sitä vain inkiväärillä ja limellä maustetuksi varhaiskaaliksi.Tuore, raastettu inkivääri ja limenmehu on loistava lisä kaalille, etikkaa ja sokeria unohtamatta. Kannattaa kokeilla, inkiväärin ja limen yhdistelmä tekee sitä todella raikkaan ja sopii hyvin näinkin tuliselle setille. Mut hei, ohjeet alla ja jos BbQ-jutut kiinnostaa, niin osallistuhan arvontaan. Niin ja vielä lopuksi on kehuttava tuota Santa Marian Mesquite-maustetta jota kannattaa haalia kotiin mikäli on savuisen ja meksikolaisen ruoan ystävä. Tätä ei kukaan vaatinut sanomaan vaan mainostan omasta halustani. Kyseinen setti kun teki tähän naamaan vaikutuksen.


Chili Con Burger

1 sämpylä per syöjä

n.800g naudan paistia,rintaa tai lapaa
1rkl Rouhittua Mesquite mausteseosta (Santa Maria)
1rkl sormisuolaa
1rkl rouhittua mustapippuria
Redneck BbQ-Kastiketta ohjeen ja 4 muuta bbq-soosia voit napata tästä
(tai Santa Marian Hickory BbQ)
kourallinen savustuspuruja (mieluiten hickory)

Hiero kaikki maut lihan pintaan ja laita grillin kestävälle alustalle. Nosta liha grilliin matalalle lämmölle (koita pitää lämpö n.120-140 asteen tienoilla). Laita savustushake folioon, pistele siihen muutama reikä ja nosta grilliin lihan kanssa. Anna olla n.3½ tuntia. Valele lihaa bbq-soosilla ainakin 4 kertaa grillauksen aikana jotta liha ei kuivu. Jos kiire on kovempi voit toki ostaa valmista ylikypsää lihaa jota onkin nykyään hyvin saatavilla. 

Chili con Carne kastike:

1rkl öljyä 
2rkl Santa Maria Chili BbQ grilloil
1 sipuli
1 solo valkosipuli
1 habanero
1tl savupaprikajauhetta
1tl juustokuminaa
1tl savusuolaa
½tl kanelia
1rkl ruokosokeria
2rkl worchestershire-kastiketta
2rkl punaviinietikkaa
1dl punaviiniä
½ prk muttia
2rkl tomaattipyreetä
1dl kidney papuja tölkistä


Paahda sipuli kuivalla pannulla, niin että sipuli saa kunnolla väriä mutta ei pala. Lisää chiliöljy, pyre, habanero ja valkosipuli mutta älä ruskista valkosipulia. Lisää savupaprika,juustokumina ja kaneli ja freesaa vielä hetki. Lisää etikka ja viini ja anna kiehahtaa kunnolla. Lisää sitten  Lisää sitten loput ja anna muhia miedolla lämmöllä n.20min

Lisää sekaan revitty härkä ja sekoita kunnolla sekaisin. 

Limellä & Inkiväärillä Maustettu Varhaiskaalisaalatti:

½ varhaiskaali raasteena
peukalon kokoinen pala inkivääriä raastettuna
1 limen mehut
2rkl omenaviinietikkaa
1tl sokeria
ripaus sormisuolaa

Sekoita kaikki ainekset ja anna maustua kylmässä hetki.

OSALLISTU ARVONTAAN JA VOIT VOITTAA KASSILLISEN SANTA MARIA BBQ-TAVARAA KESÄKEITTIÖSI !
ARVONTAAN VOIT OSALLISTUA KOMMENTOIMALLA TÄHÄN JUTTTUN JA KERTOMALLA OMAN GRILLIHERKKUSI TAI MINKÄ BBQ HERKUN TOIVOISIT MINUN VALMISTAVAN BLOGIINI. VOITTAJA SELVIÄÄ MAANANTAINA 16.6.2014 ONNEA ARVONTAAN! JÄTÄTHÄN MYÖS YHTEYSTIETOSI ESIM.SÄHKÖPOSTIOSOITTEEN.

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT. ARPAONNI SUOSI NIMIMERKKIÄ "LINNUTON PUU" KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE.



KASSI SISÄLTÄÄ SANTA MARIAN BBQ-TUOTTEITA ESIM.MARINADEJA, BBQ-KASTIKKEITA, RELISSIÄ,CHIPOTLE MAJONEESIA,KUIVAMAUSTEITA,RESEPTEJÄ YMS. 


Yhteistyössä Santa Maria

92 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa :) Sä voisit valmistaa aasialaista possua grillissä. Ei ribsejä eikä sellaisia ruhonosia joita on vaikea saada kaupasta :)

    VastaaPoista
  2. Herkku mitä pitää aina grillatessa saada, on pekoniin käärityt Aura-juustolla täytetyt herkkusienet :) Aika perus, mutta niiiiin parasta ja helppoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ainaki 10 kesää putkeen tuo on kuulunut täälläki vakiojuttuihin :-) toimii.

      Poista
  3. Moikka! Mie toivoisin jotain jerk-kamaa, olisi kiva nähdä joku himohyvä jerksoosin ohje. Jerk brisket on mun herkkua :)

    nooraseppanen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Noora. Tässä olis aika tuore Jerk-resepti joka löytyy blogistani http://laaxojnas.blogspot.fi/2014/06/kesa-grilli-jamaican-jerk-possua.html?m=0

      Poista
    2. Kiitti! miten multa onkin tuo mennyt ohi....

      Poista
  4. Mukana arvonnassa! :D Tykkään eniten sitruuna-piimäseoksessa (mausteina suolan lisäksi pakko olla ainakin valkosipulia ja timjamia!) marinoidusta grillatusta broilerista, mutta haluaisin nähdä jonkun erilaisen, helppotekoisen ja nopen grillibroileriasapuskan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanaa on ny toivottu. Laitetaan joku nopsa grillibroitsu tuleen :-)

      Poista
  5. Jotain maistuvaista vaikkapa lohesta tai muukin kala käy :)

    VastaaPoista
  6. BBQ kana Pizza tai jotain kanasta :).

    mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukana arvonnassa! Samaa mieltä että bataatti on loistava lisuke grilliruoille ja olen miettinyt että taipuisiko punajuuri samantyyppiseen.. tähän voisit kehitellä jonkun ihqun reseptin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa siltä, että pitää funtsailla joku punajuuri setti.

      Poista
  8. Kaipaisin marinointiohjeita kanalle!

    sadunlangoilla@gmail.com

    VastaaPoista
  9. mulla kans vakkarigrilliruokaa on pekoniin käärityt herkkusienet, tosin tuorejuustolla ei missään nimessä aurajuustolla :D enmi1(at)outlook.com

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonnassa! Minun grilliherkkuni on ehdottomasti naudan sisäfilettä punaviinikastikkeessä, tämä tikussa paloina ja väliin tuoretta ananasta paloina, ja eikun grilliin! Ei voi olla parempaa olemassakaan. ;) Joitain spesiaali-kastikevaihtoehtoja naudanlihalle toivoisin.
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sooseja tulee varmasti kesän aikana tänne. Nytkin niitä löytyy blogista :-)

      Poista
  11. Mukana arvonnassa. Löytyisikö joku ohje jossa käytetään perinteistä kesä ruokaa makkaaraa ;-)) Taitaa kuitenkin olla se mitä useimmissa kesäkeittiöissä tänäkin kesänä pyöritellään. eimitaansyotavaa(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lihamylly ja suppilot löytyy. Laitetaan suolia tilaukseen siis :-)

      Poista
  12. Mukana arvonnassa, grilliherkkuni on ehdottomasti lohi :) elinan09(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Yhden haljenneen pizzakiven ja palaneen pizzan jäljiltä tarvitsisin vinkit täydelliseen pizzaan grillissä.

    Alunperin coleslaw on muuten tehty viinietikkakastikkeeseen, koska se on niin vanha ruokalaji, että se on keksitty ennen majoneesia. Opin just, heti oli pakko knoppailla ;-)

    Ja arvonnassa mukana, nuo tuotteet tulisivat meillä todellakin käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitähän mä tarkotinkin mut en viittiny pätee ;-) heh,kiitti infosta. Nyt opin taas jotain uutta.

      Grillipizza vois olla kyl se joka tempastaan blogiin ennen jussia. Kiitti vinkistä Jonna & Maruska.

      Poista
  14. Mahtava burgeri hyvistä aineksista.:) Täytyypä katsoa kaupan hyllyltä tuo Mesquite -mausteseos, jos ei satu arpaonni suosimaan.;) Jaa meidän grilliherkut? Eniten ainakin grillataan pekoniin käärittyjä parsoja sekä herkkusieniä, hampurilaisia sekä lohivartaita.:) Sinä voisitkin kehitellä grillattavaksi jonkun jälkiruoan. Ei aina viitsi niitä ananaksiakaan grillata, vaikka hyvää onkin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja.

      Teilläkin hyvät setit siellä aina. Toi jälkkäri juttu pitää hoitaa kuntoon,pian.

      Poista
  15. arvontaan. :) mitens olis jotain täytettyjä chilejä? tai jotain muuta niistä kun niitä tossa parvekkeella kasvaa reilusti.
    e91c0230(a)opayq.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tuli heti cheddar täytetyt jalapenot mieleen. Vois toimii chilillekin?

      Poista
  16. Ihanat kasvisvartaat maistuisivat. vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  17. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  18. Lempparigrilliruokaa ovat itsetehdyt hampurilaiset ja hodarit! Niin kuin joku jo oli ylempänä toivonut, toivoisin myös hyvää itsetehdyn grillimakkaran reseptiä :) pakko muuten vielä kehua sun grillikastikkeita, kahta ollaan jo kokeiltu! Persikka-habanerokastike sopii erinomaisesti myös dippauskastikkeeksi nachosipseille :D hanna.saarinen1@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo makkaraprojekti otetaan kyl hoitoon mutta menee vasta juhannuksen jälkeen. Vou,kiva kuulla että soosit on maistunu :-) haba-persikkaa söin iteki taas tänään :-)

      Poista
  19. Lemppari grilliruoka on ehdottomasti halstrattu kala! Kylkeen vielä aurajuustoisia perunanyyttejä... <3

    lappalainen67@gmail.com

    Ps. Olen hiljainen lukijasi, harvemmin tulee kommentoitua. Ihan mieletön blogi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halstratut ahvenet on kyllä mielettömän hyviä :-) ja kiva että seuraat blogiani ja vielä kivempi että tykkäät siitä :-)

      Poista
  20. Moikka! Lemppari grilliruoka on halloumjuusto, aurajuustotäytteiset sienet ja kasvikset :)
    emmi.saali a luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro!

      Halloumjuusto on kyllä hyvää ja kuuluu täällä kauniimman puoliskon lemppareihin!

      Poista
  21. Heppaa, heppaa, sitä pötköttää tuolla pakkasessa odottelemassa hyviä kesäruokaohjeita. Toinen olisi sitruksinen marinadi, jota voisi käyttää esim. vartaisiin. Joitakin vuosia sitten Santa Marialla oli Tropicana marinadi ja se oli hyvä mm. broilerille. Taisin kokeilla kerran possuakin vartaisin sen kanssa.

    Kiitokset hyvästä blogistasi, ohjeesi uppoavat meillä hyvin - kanssasyöjälle joskus liiankin... ;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanasta ja marinadista juttu tulossa.

      Tosi kiva kuulla että pöperöni on maistunut siellä :-)

      Poista
  22. poppamiehen tuotteita niihin voisit heitellä jotain kivoja grilli reseptejä.

    terveys1 (at) wippies.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti tulee kun Poppamies lähettää sponssina tuotteita :-) ei vais,eiköhän jotain keksitä.

      Poista
  23. Paras grilliherkku on lohi, siitä tulee niin hyvää grillissä halsterin välissä. Ja suosikkeihin kuuluu myös grillikasvikset, mm paprika, kesäkurpitsa yms. nam! Hyvää kesää sinulle, ja kiitos inspiroivasta blogistasi. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohi on kyllä takuuvarma. Toimii säällä kuin säällä.

      Kiitos ja hyvää sekä tietty herkullista kesää myös sinne :-)

      Poista
  24. Grilliherkku :) Kaikki on niin hyvää mutta erilaiset vartaat on kivoja ja täytetyt sienet. tmkuitunen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vartaat ja sienet on näköjään ääniharava näissä karkeloissa :)

      Poista
  25. Grillattu lohi on mielettömän hyvää! :)

    xeve@hotmail.fi

    VastaaPoista
  26. Ne perinteiset koskenlaskijalla täytetyt herkkusienet, jotka on kääräisty pekoniin, ovat aina hyviä :)

    - Susanna
    susanna.pa@netti.fi

    VastaaPoista
  27. hei, arvontaan mukaan vaan ja toivon jotain hyvää kalasta, esim nieriä on yksi suosikeista, jätetään lohi tällä kertaa rauhaan. Mari

    VastaaPoista
  28. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  29. Pulled porkiin melkein kyllästynyt, niin nyt hakusessa pulled lamb respti! sekä grillattua salaattia, kimchiä ja muuta vihreetä joka ei olisi ihan tavanomaista grillisettiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pulled Lamb pystytään varmana hoitamaan, kimchikin on saanut mielenkiintoni:)

      Poista
  30. Lempigrilliherkkuni on myös pekoniin käärityt sulatejuustoherkkusienet.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienet johtaa nyt 100-0.Pakko se on uskoa, kansa on puhunut.

      Poista
  31. Arvontaan osallistuisin mielelläni :) Tämän hetken lemppari on varhaiskaalisalaatti grilliruoan kylkeen. Niin raikasta ja maistuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ribsit on parasta!!

      Poista
    2. Bon Appétit ollaan samoilla linjoilla. varhaiskaali on myös täällä nyt kovassa huudossa kuten ylläoleva resepti todistaa :)

      Katja: Ribsit ei kyllä petä. Koskaan.Ikinä.

      Poista
  32. Mukana ollaan :) Itse tykkään eniten grillailla kasvisvartaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvisvartaat on kova juttu,ainakin lihan kylkeen :-)

      Poista
  33. Tekisikö sinä broilerin siiville jotain ei-tulista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Broiskusta on tulossa juttu josta saat vinkkiä siiville :-)

      Poista
  34. Mukaan arvontaan, lempigrilliruokaani on pekonilla käärityt herkkusienet =).
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekoni-sieni kombo on näköjään monien mieleen :-)

      Poista
  35. Grillissä lihan ja kasvisten lisäksi voi aina grillata myös hyvää kalaa, näin kesäaikaan varsinkin kuha toimii hyvin ja sitä on helposti saatavilla!
    -Sepi- sepottaja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  36. Vartaat: Lihaa ja porkkanaa sekä sipulia niissä on PAKKO olla :D !

    linnuton.puu@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vou,porkkana onkin iha uus juttu mulle, siis vartaissa :-) mutta liha, sitä on pakko olla ja paljon.

      Poista
  37. Nam, nyt tuli nälkä, kiitos postauksen kuvien.. :-D Yksi ikisuosikkini on (ja vähän erikoisempi juttu ehkä?!) grillatut banaanit ja banaanin välissä suklaata... :-D Makeasta tykkään siis. :-D Arvontaan mukaan tottahan toki! irmeli.nieminen@hotmail.com

    Terveisin, Ipe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tere Ipe!

      Grillattu banaani rock. Pakko kokeilla. Tänks :-)

      Poista
  38. Mun lemppari on vartaat joissa on sekä possua, kanaa, että kasviksia.
    sampsapie(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon Mixed Grill setti. Ei muutes petä koskaan. Rouheet eväät pitää olla :-)

      Poista
  39. Mun suosikki on ihan rehellinen makkara, sellainen, missä on tarpeeksi lihaa
    meretekos(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Rehellinen Makkara" näin se pitää otsikoida kun saan tehtyä makkapostauksen tänne :-)

      Poista
  40. Grillissä vamistuvat jälkkärit ois kyllä tervetulleita ohjeita
    kristapasm(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on ny paljon toivottu. Se pitää siis hoitaa kuntoon.

      Poista
  41. Kaikki kalaruokaohjeet grilliin ois mulle mieleen
    janttarainen(at)luukku.com

    VastaaPoista
  42. Lihaisat grillivartaat on mun suosikkeja
    karicepu(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vartaisiin mulla on yks veikee setti mielessä :-)

      Poista
  43. Oma bbq-suosikkini on muurikalla tehtävä lisuke jossa käännellään runsaassa voissa tuoreiden nektariinien paloja, punasipulia ja ananaspaloja. Lisätään runsaasti bbq-kastiketta, annetaan vähän hautua ja nautitaan grilliruoan lisäkkeenä. Toimii mukavasti.
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyl mielenkiintoselta. Nektariini grillattunakin niin pirun hyvää.

      Poista
  44. Minun suosikkini on possu, kaikin tavoin. Eli kaikki possuohjeet otetaan ilolla vastaan
    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä saa mitä tilaa. Possuohjeita löytyy jo nyt aikas paljon, varmaan 50kpl :-)

      Poista
  45. Vihannesvartaat on aika jees, tosin pekonia voi änkee väliin ;)
    marialuok(at)gmail.com

    VastaaPoista
  46. Tykkään grillata kanaa mutta eniten pidän lisukkeista, niihin toivonkin lisää kivoja vinkkejä.
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin duunaa sellaisen 5x kesän grillilisuke setin?

      Poista

Aina on kiva jos kommentoit