Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Päivitä etanapannusi uudelle tasolle, eli se vähän parempi etanapannu.




Jos olet yhtä tai edes vähän hurahtanut etanoihin kuin minä, niin olet todennäköisesti kokeillut etanapannuihisi kaikki maustevoit Cafe de Pariksesta aina pekonivoihin asti. Voita ja roquefortia on niin paljon, että 6 istuttavan etanapannun laidat vuotavat voita ja juustoa uunipellille. Eikä se ole pahajuttu, päinvastoin. Todennäköisesti kuitenkin olet myös mietiskellyt muitakin variaatioita mutta etanasalaatti ei ole kuitenkaan vielä iskenyt. Minä sain aivopierun selailemalla suklaakakkuja netistä. Näin kuinka blinipannuihin oli tehty suklaapiirakat mutta itse sain ajatuksen etanoista. 


Todellisena etanafanina siis suklaakakkukin saa minut suklaan sijaan himoitsemaan etanoita. Idea jalostui muutamissa minuuteissa etanapannuiksi jotka tehdään blinipannuihin ja vuorataan voitaikinalla. Olen myös joskus luonnostellut puolitosissani sisällysluettelon kuvitteelliseen keittokirjaani (joka ehkä joskus voisi onnistua) ja ensimmäisen ruoka kirjassa olisi etanat chorizon ja aurajuuston kera. Eli näihin taikinoituihin etanapannuihin siis täytteeksi valikoitui huippu yhdistelmä etanoita, chorizoa, auraa ja fenkolia sekä reilusti yrttejä ja valkosipulia. Voitte jo varmaan aistia millaisesta herkusta on kyse? Jos et fiilistele etanoita lainkaan, niin minulla on myös hyviä uutisia sillä voit jättää etanat pois ja tehdä saman vain chorizosta. Chorizo ja fenkoli nimittäin toimivat todella hyvin  yhdessä.

Ne on rumia. Ne haisee pahalta. Mutta on ne PRKL! niin hyviä!


Etanapannut 2.0

Pääruokana 2:lle

2kpl voitaikina/lehtitaikinalevyä
8-12 etanaa per pannu
1 chorizo per pannu (savuhovi)
4 valkosipulinkynttä per pannu (raastettuna)
4 vartta kevätsipulia
½ fenkoli raasteena
1 puntti persiljaa
1dl valkoviiniä
25g voita
Aurajuustoa oman maun mukaan
suolaa
pippuria
1 muna (voiteluun)

Kuori ja leikkaa chorizot paloiksi. Paista muutama minuutti pannulla öljyssä ja lisää valkosipuli, fenkoli, etanat ,persilja ja kevät sipuli. Paista muutama minuutti kokoajan sekoitellen, älä anna valkosipulin palaa. Lisää viini ja anna kiehahtaa. Lisää sitten voi ja aura. Kun juusto sulaa, niin nosta liedeltä ja mausta suolalla ja pippurilla. Lusikoi seos kahteen blinipannuun tai yhteen isompaan valurauta pannuun. Kauli taikina pannujen päälle ja voitele munalla. Paista 200 asteisessa uunissa n.12min

15 kommenttia:

  1. Onpas kivasti erilainen etanapannu!

    VastaaPoista
  2. Ei etanoista saa dissata - eivät ole rumia! Kauniita ovat, rujon kauniita! Onpas kiva kun on uudenlainen ohje, voivoilla ravintolassakin kyllästyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä nyt piristystä teidänkin etanapannuihin :-)

      Poista
  3. Jollen olisi varhaiskeski-ikäinen vakaasti naimisissa oleva akka, lähestyisin sinua nyt avioliitto-tarjouksella.
    Anything for etanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkee ne etanat saa aikaan :-) Etanoilla kosimaan!

      Poista
  4. En ole vieläkään uskaltanut upottaa suuhuni yhden yhtään etanaa, vaikka kerran oli niin lähellä. Etanapannu näyttää niin hyvältä, että etanan vauhdilla lähestyn ajatusta etana, taas lähemmäs :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peggy kannattaa maistaa etanoita. Etana itsessään on aika mauton mutta tekstuuri on todella lihainen. Etanapannuissa taas kokonaisuus on se juttu :-) kaikku yhdessä on loistava. Mikäli etana silti on inhokki,niin voit toki korvata etanat jättiravuilla mutta anna ihmeessä etanalle mahdollisuus. Tuut tykkään niistä :-)

      Poista
  5. Jos, siis uskaltautuisin tekemään itse niitä etanoita ja ostaisin sen pannunkin. Millä olisi hyvä aloittaa, reseptiä olisiko? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vappuan irrottelisin kunnolla ;)

      Poista
    2. Ihan perus etanapannut saat halvalla esim.halpahallista. etanoita saa jo lähes joka supermarketistakin. Hyvä ohje etanoille on:

      6kpl etanoita per syöjä

      Maustevoi:

      100g huoneenlämpöistä voita
      1/2dl valkoviiniä
      Loraus konjakkia
      1puntti persiljaa
      1tl kuivattua rakuunaa
      4 valkosipulinkynttä raastettuna
      1/2 sipuli pieneksi silputtuna

      Siivilöi etanat ja huuhtele kylmällä vedellä. Laita etanat etanapannuun.

      Sekoita kaikki sekaisin esim. vatkaimella

      Pakkaa pursotinpussiin ja pursota etanoiden päälle.

      Paistaa 200 asteessa n.10min

      Voit myös käyttää pekonia,parmankinkkua tai chorizoa lisänä

      Kylkeen EHDOTTOMASTI patonkia ja pari sitruunaviipaletta. Purista valmiin etanapannun päälle sitruuna ja dippaa patonkia pannussa olevaan voihin ja nauti.

      Poista
    3. Kiitos! Tällä ohjeella minäkin onnistun tai yritän onnistua :) Kokeiluun menee ehdottomasti, jännittää, kumpi voittaa, minä vai etana ;)

      Poista
  6. Näin joskus UNTA samanlailla kuorrutetusta etanapannusta, mutta en ole mikään ruoanlaiton ihmelapsi, joten en ole sitä osannut sitten valveilla ollessani toteuttaa. Voit siis kuvitella, että leuka putosi lattiaan kun löysin tämän reseptin :D kiitoksia, menee ehdottomasti kokeiluun! Toinen samantyyppinen villi, mutta omalta osaltani ruuanlaittotaitojen uupuessa vain idean tasolle jäänyt päähänpistoni on jonkinlainen salaatti, joka liekitettäisiin koko helahoito ennen tarjoilua. Osaisitkohan ideoida siihen jonkinlaisen ohjeen? :)

    VastaaPoista

Aina on kiva jos kommentoit