Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

tiistai 28. toukokuuta 2013

Mantelipullaa pitkona ja Vanilja-mansikkamaitoa

 
 
 
 
En todellakaan ole mikään leipuri, tykkään kyllä nykyään leipoa, mitä ennen inhosin. Silloin osasin vielä vähemmän. Vihaan myös hiihtämistä, koska en osaa hiihtää metriäkään. Jotain minäkin kuitenkin olen saanut aikaan, nimittäin mantelipullapitkon. Leivonnassa suosin omia suosikkimakujani, eli kanelia,mantelia ja vaniljaa. Niin myös nyt, ja miksipä ei. Ne kun on niitä omia suosikkeja.
 
Koulussa opetettii ettei pullaa kannata leipoa maitoon, koska ei sitä kukaan edes maista onko se maitoo vai veteen tehty. Totta sinänsä, mutta maitoon tein silti. Enkä kyllä mitää eroa maussa huomannut, paitsi jotain lumevaikutuksia. Oli miten oli, niin pulla oli hyvää ja se riittää. Kylmän maidon fanina, tein myös mansikka-vaniljamaitoa jonka ohjeen pöllin Kodin Kuvalehdestä. Jos maito upposi kaikille aikuisille, niin se upposi myös pikkuväelle. Nyt on jo tehtävä uusi satsi vaniljamaitoa, nam, nam.
 
Mantelipullapitko
 
3dl maitoa
2tl kardemummaa
2tl kanelia
25g hiivaa
 
Lämmitä maito ja lisää kaneli ja kardemummaa sekaan. Lisää hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja anna sulaa sekaan.
 
7-8 dl Vehnäjauhoja
1dl Fariinisokeria
1tl suolaa
1 muna
 
Lisää nesteeseen suola, sitten jauhot ja sokeri muutamassa osassa sekaan. Kun taikina paksunee, niin lisää muna.
 
80g Voita
kourallinen mantelijauhetta
 
Laita voi ja mantelijauhe kattilaan. Anna sulaa ja maustua hetki. Lisää loppuvaiheessa taikinaan ja anna taikinan nousta kaksinkertaiseksi. Tee taikinasta pullia tai pitko. Voitele munalla.
Paista pitkoa 200 asteisessa uunissa n.25min
 
koristele tomusokerilla ja manteleilla sekä mansikoilla.
 
 
 

 

 
Mansikka-Vaniljamaito
 
1l maitoa
2 vaniljatankoa
1rkl sokeria
Sitruunankuorta
250g mansikoita
 
 
Laita kattilaan 2dl maitoa ja vaniljatangot sekä sokeri. Lämmitä seosta hetki, mutta älä anna kiehua. Ota liedeltä ja anna jäähtyä ja maustua n.15min.
 
Vuole sitruunasta ohut,pitkä siivu kuorta ja laita se maidon sekaan.  Kaada seos pulloon ja lisää maniskat sekä loppu 8dl maitoa sekaan. Laita juoma kylmään ja tarjoa kylmänä.

16 kommenttia:

  1. En ole mikään pullan ystävä mutta tuo pitkosi kyllä näyttää hurjan hyvältä! ja kun siinä on vielä manteliakin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti,kiva kuulla. Varsinkin kun en ole mikään taitavin leipomaan mitään, mutta eihän se huonoa voi olla kun on mantelia :)

      Poista
  2. Mansikka-maito houkuttelle. Kohta kokeilen :)

    VastaaPoista
  3. Kivasti erilainen pullaresepti, tämän aion leipoa.

    VastaaPoista
  4. Tämähän hauska pulla on, kivan rustiikin näköinen!

    VastaaPoista
  5. Mun mumma tapasi tehdä aina kesäisin mansikkamaitoa. Tosin se oli ihan vaan mansikkaa, maitoa ja sokeria. Mutta hyvää oli :) Täytyy testata tätäkin versiota kunhan vaan mansikat kasvaisivat ja kypsyisivät. Ensimmäinen mansikankukka bongattu, joten toivoa on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mun muistiin tää oli mulle iha uus juttu, ja kaikki on juonu tätä jo vuosia :)

      Noh,mä oon syöny mustamakkaraa jo pienestä :)

      Kyllä ne mansikatkin pian kasvaa.

      Poista
  6. Herkkullisen näköistä. Meillä kanssa on juotu mansikkamaitoa niin kauan kuin muistan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missähän tynnyrissä mä oon kasvanu kun mulle oli uus juttiu :D

      Poista
  7. Meillä on aina juotu mustikkamaitoa ei vissiin koskaan mansikkamaitoa, täytyy paikata tämä aukko. Ihana pitko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mustikkamaito kuulostaa kans tosi hyvältä. Sitä seuraavaks :D

      Poista
  8. Näyttää aivan ihanalta! Pulla JA pullo!

    VastaaPoista

Aina on kiva jos kommentoit