Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

torstai 16. toukokuuta 2013

Toipumiseen Avokado-Kylmäsavulohipasta

 
4 päivän kuumeilun jälkeen alkoi jo ruoka maistumaan. Viime päivät on siis menty sängyn ja suihkun väliä 38-39 asteen kuumeissa. Välissä käyty verikokeissa ja naamavärkkikin käytetty röntgenissä. On laitettu kankkuun liharelaksanttia ja buranoita ja panadoleja nielty muutama gramma päivässä. Tänään vasta alkoi olla jotenkin normaalissa kunnossa. Tosin käynti kaupassa vaati yllättävän paljon voimia. Nestettä on mennyt kurkusta alas monta litraa päivässä! Mitään sen kummempaa syytä tälle sairastelulle ei löydetty. Tuomioksi sain ympäripyöreän "Äkillinen ylähengitystie infektio" Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Välillä jo epäiltiin aivokalvontulehdusta, onneksi kuitenkin vältyin selkäydin testeiltä.
 
Ruoka ei siis ole liikaa maistunut ja lähinnä nesteillä on menty. Eilen jopa unelmoin puoliso olisi tuonut kaupasta maksalaatikkoa ja jaffaa :) Vaan sain jättimäisen hampurilaisen josta tarkan valvonnan alla sain syötyä vain puolet. Niin maksalaatikko on pinaattikeiton ohella lemppariruokaa silloin harvoin kun sairastan.
 
Nyt sitten pienen tauon jälkeen kun ruoka alkoi maistumaan, aloitin ihan kevyellä linjalla. Luomupastaa, avokadoa ja kylmäsavulohta. Ihan loistavan kevyt ja maistuva ruoka vielä näin kuumalla ilmalla. Unohtamatta oliiviöljyä,chiliä ja sitruunaa, sekä valkosipulia. Hianoa olla terve, hianoa maistaa jotakin taas ja aivan hienoa kokata itse. Huomenna duuniin, rock rock!
 
 
Avokado-savulohipasta
 
2:lle
 
250g Luomuspaghettia
2 avokadoa
2 chiliä
1 luomu sitruuna kuorineen ja mehuineen
1-2 valkosipulinkynttä murskattuna
4-5rkl Oliiviöljyä
suolaa & Pippuria

1 paketti kylmäsavulohta (n.250g)
 
Keitä pasta al dente.
 
Yhdistä öljy,,pilkottu chili,sitruunamehu,suola,pippuri ja valkosipulimurska ja anna maustua hetki.
 
Valuta pasta ja kaada lautaselle. kaada sekaan kastike ja kieputtele pastat kunnolla mausteöljyssä.
 
leikkaa päälle avokadoviipaleita ja kylmäsavulohta. Lisää lopuksi raastettu sitruunankuori, nauti!
 
 

16 kommenttia:

  1. mahtavalta näyttää - taas :-) hyvä että olet jo voiton puolella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,kiitos. Voiton puolella ollaan, tosin aika sitkee flunssa tää on

      Poista
  2. Paranemisia - kyllä tuolla pastalla jo pitäisikin voimien vähitellen palautua :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Tänään vielä laittaan potut ja porkkanat yms.punajuuret maahan :)

      Poista
  3. Parempaan päin menee kun ruoka alkaa maistua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on merkki paranemisesta.. ainaki täällä :)

      Poista
  4. Pikaista paranemista, toivottavasti alat olla jo parantumaan päin :) aikamoisen herkkupastan syönyt, komppaan Minnaa yllä että kyllä tuolla herkulla pitäisi parantua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ;) Olihan tuo pasta hyvää ja kevyttä. Sellaista viimeisen päälle toipumisen ruokaa. Nopea ja helppokin vielä

      Poista
  5. Paranemisia. Haaste sinulle blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta. Tuo onkin tullut myös toisesta suunnasta, ja kerran aiemminki tehnyt saman haasteen. Enköhän mä jotain keksi tähänkin ;)

      Poista
  6. Onneksi olet jo parantunut!:) Ei ole mukava sairastaa, varsinkaan hienoina kevätpäivinä. Ehkä elimistösi pisti sinut välillä väkisin huilaamaan, kun elämäsi on nyt niin työntäyteistä, ettet muuten ehdi.;) Ihanaa pastaa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;) juu kyllähän tässä on menty aika tahdilla kuukausi jos toinenkin. Ehkä tällä kaikella oli tarkoitus,loppukesä menee elämäni kunnossa :)

      Poista
    2. kylläpä näyttää hyvältä!!:) nam!!

      Poista

Aina on kiva jos kommentoit