Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Ihanuus purkissa,Rillette de Canard

 
 
Niin vähän onneen vaaditaan, vain lasipurkillinen elämänmakua. Rillette, siinä on makua, siihen tulee himo, niinkuin hyviin ruokiin on tapana tulla. Kuten jo aiemmassa postauksessa pasta salsiccia tehdessä totesin, että näin ei kesällä oikein jaksa ruoanlaittoon aikaa käyttää. Pienellä vaivalla nimittäin saa aikaan mahtavan makuista ruokaa esim. Rilletteä. Aikaa tähän menee kolmisen tuntia + jäähtyminen jääkaapissa, mutta työtä tämä teettää noin vartiksi. Eikä silloinkaan tarvitse lämpimän hellan ääressä viettää sekuntiakaan.Loppupeleissä tämä valmistuu itsestään.
 
Itse tein rilleten nyt pakkasesta löytyneistä ankankoivista, mutta rilletteähän voit tehdä myös rasvaisesta possusta, lohesta, broilerista yms. Pääasia, että ruhonosa jota käytät on rasvaista. Parasta on se, että rilletteä ei tarvitse heti syödä. Rasvakerroksen alla se säilyy jopa viikon, mikäli rasvakerrosta ei pinnasta rikota. Rasva toimii tiiviinä kantena herkulle.
 
Tämähän on loistava alkuruoka kesäpäivään tai maukas herkku illan pikkusuolaisena. Jos ranskalaisen keittiön mestariteos on vielä kokeilematta, kannattaa se jo kokeilla. Ankanrasvan makua joko vihaa tai rakastaa, jos kuulut ensimmäiseen, tee rillette possusta. Jos possukaan ei uppoa, tee lohesta. Oma suosikki on kiistatta ankka, myös naudankielestä tehty rillette on fantastista. Sitä syötiin faijan kanssa viime vuoden lopulla, ja kilon kieli meni heittämällä viikonlopun aikana. Nauti herkku hillosipulien,suolakurkkujen,kapriksien ja hillojen kanssa.
 
Ai niin, ja mikäli aiemmin tekemäni Baileys-Valkosuklaajäätelö teki vaikutuksen, niin käyhän äänestämässä sitä Jäätelökisassa ja voit voittaa palkkinnon. Samalla kannattaa tsekkailla myös muut upeat bloggareiden jäätelöreseptit
 
 
Rillette
 
2 Ankankoipea
1/2 pkt pekonia pieninä paloina
2dl Valkoviiniä
Tuoretta Timjamia
Tuoretta Rosmariinia
1 Kokonainen Solo Valkosipuli
Rouhittua Mustapippuria
6 Kokonaista Viherpippuria
1/2tl Sinapinsiemeniä
Ruususuolaa
 
 


Mittaa kaikki ainekset pataan ja nosta pata 150asteiseen uuniin. Anna hautua 3h ja nosta pata pois. Anna ankkojen jäähtyä,äläkä heitä lientä pois. Revi kaikki lihat huolella luista ja nosta revityt lihat esim.lasipurkkiin. Kaada liemi lihojen päälle niin, että lihat peittyvät. Anna jäähtyä kylmässä ainakin 1 1/2 - 2 tuntia, tai kunnes rasva on jämähtänyt kunnolla.

10 kommenttia:

  1. minä kuulun niihin, jota ankkaa rakastavat. ja nyt en saa silmiäni revittyä näistä kuvista... aaaah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!

      Sitä päivää mä odotan kun meiän makuaistit ei kohtaa :) eli voin sanoa,et tykkäät kaikesta hyvästä! Ankanrasva kyllä rokkaa!

      Poista
  2. Nam! ankka on ihana raaka-aine :) olen myös nykyään aivan hulluna kaikkiin marinoituihin ja purkitettuihin herkkuihin, kiitos Purkissa!-kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ankka on kyllä maukas ja monipuolinen.

      Tuo purkissa kirja on mulla vielä lukematta. Mutta ne joilla se on,nii on sitä kehunu.

      Poista
  3. Kiva resepti.:) Minä en ole ankkaa koskaan maistanut. Ehkä pitäisi.;) Jäätelöreseptejä kävin eilen katsomassa ja äänestämässä. Kyllä oli herkku poikineen.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D

      Et oo maistanu ankkaa? Nyt äkkiä ostaan ankkaa ja grilliin :) vou,kiitos äänestä ja kiva kuulla et tykkäsit!

      Poista
  4. Ankka on ihanaa ja sellainen olisi pakastimessakin... Rillette voisi olla maukas picniceväs kylmälaukusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo,ehdottomasti. Rillette sopis tosi hyvin picnicevääksi.

      Poista
  5. Ei kökkö mitä settiä sä vedät!! Pakko kokeilla ja kysyt onko nälkä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah haa :) no onko nälkä? Kiitos haba,nyt vaa rillette tulemaan ja aurinkoon nauttimaan pala ranskalaista osaamista!

      Poista

Aina on kiva jos kommentoit