Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Savulohipullat Parmesaani Kuorrutuksella


Kesällä kokkaillaan reilusti ja kun kokkaillaan reilulla kädellä, niin aina ei jaksa kaikkea syödä. Jos moinen käy savulohelle tai ihan perus uunilohelle, älä heitä sitä pois. Kypsästä lohesta saa nimittäin erittäin helposti pehemeitä, maukkaita kalapullia. Raakalohi pitää ensin jauhaa massaksi, kypsää ei. Ja tämähän pätee jokaiseen kalaan. Jos käytät savukalaa, et tarvitse kanamunaa pullamassaan ollenkaan, loraus kermaa riittää. Pullien sijasta voi heittäytyä hurjaksi ja duunata murekkeen. Leivitys tai kuorrutus, päättäköön kukin itse, mutta lisäämällä siihen hienoksi raastettua parmesaania saa pulliin mahtavan maun. Jos lapset ei ole mitään maailman kovimpia kalansyöjiä, saa tällä ohjeella kalaa lastenkin masuihin.  Pulla kun on aina pulla. Jälleen kerran, tämä on helppo ruoka, jonka jokainen osaa tehdä. Ennen kaikkea se on törkyisen hyvää. Korppujauhojen sijaan käytin kaapissa lojuneita pankojauhoja, joita saa jo varmasti kaikista isommista marketeista ainakin.

Maukkaiden pullien kylkeen sopi mainiosti ihan simppelit lisukkeet, smetanaa, maukasta punasipulia, tuoretta tilliä ja raikasta sitruunamehua. Sen lisäksi, että setti on makujen juhlaa, se on myös kevyttä ja kivaa pikkusyötävää. Ei liian täyttävää, mutta nälkäkin lähtee tarvittaessa. Kylkeen vielä uusiaperunoita ja kesäinen ruoka koko perheelle on valmis. Ja vinkkinä, jos et ole kokeillut parmesaania hauelle, tee se heti. On meinaan todella hyvää.

Savulohipullat
 
2-3:lle
 
500g Edellispäivältä jäänyttä fisua (lohta,haukea yms.)
1 kanamuna (ei pakollinen)
loraus kermaa
suola on jo varmaan edellispäivältä, lisää tarvittaessa
2tl murskattuja fenkolin siemeniä
pippuria
luomu sitruunankuorta raastettuna
 
Revi liha nahasta ja yhdistä kaikki ainekset kulhoon. Pyörittele 6-8 pullaa.



 
Leivitys/kuorrute
 
100g valmista, hienoksi raastettua parmesaania (myydän n.100g pusseissa)
pankojauhoja
1 kanamuna
 
Pyörittele pullat ensin parmesaanissa, sen jälkeen kanamunassa ja vielä pankojauhoissa. Paista reiluissa voissa väri ja kypsennä 200 asteisessa uunissa vielä 6-8min tai frittaa pullat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aina on kiva jos kommentoit