Olisko nyt täydellinen Suomipizza?

Mikä saa miehen tekemään pizzaa niinkin Suomalaiseen tyyliin kuin Lapin Rillasta, kylmäsavuporosta ja suppilovahveroista? unohtamatta kuitenkaan savustettua cheddaria ja smetanaa sekä puolukoita? No itseasiassa siihen on kaksikin syytä. Yksi on se, että olen mukana Indiedaysin  ja VAASAN järjestämässä kampanjassa jossa kontollani on inspiroiva uutuuspizza. Rieskan suurena fanina valitsin pizzan pohjaksi  Lapin Rillan. 

Pizzapohja  on leivottu VAASAN Lapin rieska ohjeella ja mausteltu tomaatilla sipulilla,paprikalla ja yrteillä jo valmiiksi. Pohjaan on käytetty durumvehnäjauhoa, joka ei itsellä kyllä tule ensimmäisenä mieleen kun teen pizzataikinaa. Pohja oli hyvänmakuinen, mutta vaikka siinä valmiiksi onkin tomaattia (jauheena?) niin töräytin tomaattikastiketta pohjalle. Muuten pohja kannattaa ainakin jollain kosteuttaa. Tämäkin on vain minun mielipide. Kyseessä on varmasti muutenkin "Pizzapohja" ei niinkään pizzapohja. Hyvää se oli ja helppohoitoinen kaveri, ja sellaisen pikaisen nälän taltuttajaksi se painii hyvin omassa sarjassaan.

Mutta mikä onkaan se toinen syy? Tämän kulinaarisen pizzaelämyksen takana piilee toinen tarina. Viime talvena, sysipimeässä vaelsimme kaverin kanssa sieraimet jäässä ulkosalla. Kylmä todellakin oli, sillä pimeän ja kylmän illan kruunasi kylmä merituuli joka hönki suoraan naamaan. Siinä täristiin kuin pikkupoikana, räkä valui jäisenä ylähuulen päälle, jota sitten yritettiin kielellä saada pois koska käsiä ei tohtinut taskuista ottaa pois. Pakkanen myös vauhditti meidän rasvakerroksen hupenemista, koska lämmittävää rasvaa keho tahtoi liikuttaa paleltuneisiin varpaisiin. Mietittiin sitten, että nyt kyllä hiippaillaan lähimpään pizzeriaan ja syödään tulikuumat pizzat. Näin me kaksi lähdimme tarpomaan kohti ydinkeskustan keskenään kilpailevaa pizzaimperiumia. Koska emme kumpikaan olleet, emmekä vieläkään ole aitoja Pohjanmaalaisia kiersimme kotipizzat kaukaa vaikka kuinka varpaita palelilikin. Samalla tulimme miettineeksi, että Seinäjoella on reilusti kiinalaisia puljuja, Vaasassa pizza-kebab puljuja. Sillä hetkellä en osannut vastata kysymykseen mistä saa sitä ns.pohojanmaalaista kropsua. Paikallisuus siis on enemmänkin kotipizza, ylpeys. Sääli sinänsä.

Viimein löysimme jotain muutakuin kotipizzan. Kyllä, se huumavaa sulaneen juuston tuoksu ja oreganon tuulahdus sai aikaan sen, että imimme ne valuvat räkävalumat hetkessä takaisin sieraimiin syvään nuuhkiessa. Johan alkoi lämmittää ja valikoimassakin taisi olla 30 eri pizzaa. Olin hyvinkin mielissäni kun tsiikailin vaihtoehtoja. "Suomipizza" jes, nyt löytyi! Vau, mutta sitten teki mieli taas alkaa ryystään sitä räkää ylähuulen päältä. "Tacokastiketta, kebabia, salamia ja sipulia"? Mikä noista tekee SuomiPizzan? Jouduin lukemaan uudestaan ja ihmettelin vielä miksi kaverini hihitteli itsekseen. Syy selvisi, hänkin nimittäin pohti samaa ongelmaa ja koitti hakea täytteistä edes jotain suomalaista. Ei vaan löytynyt. Aloimme vakavasti nyyhkyttämään ja pohdimme että tähänkö kehitys on mennyt. Suomessa syödään paljon pizzerioissa, kebuloissa, ja yms.kiinalaisissa. Tätä kautta myös omaksumme uusia tapoja ja raaka-aineita. Sitä kautta näistä tulee myös osa ruokakulttuuriamme. Prosentuaalisesti edellämainittuja "ravintoloita" on varmasti eniten, jos kaikki kadunkumakebumestat lasketaan mukaan. Hyvä niin, ei monikansallisuus ja uusien makujen lisäys ole paha asia,päinvastoin. Mutta kyllä siinä kaksi Suomalaista itki tuttuun tyyliin sisäänpäin ja valitti hiljaa itsekseen. Suomipizza nimellä luulisi silti saavan edes jotain sen tapaista. Sama jos Suomalainen myisi Turkkilaiselle kebabia joka on tehty nauriista, ei siinä kaveria naurattaisi enään.

Kokosimme kuitenkin itsemme ja taisin valita frutti di maren. Sillä hetkellä kuitenkin päätin, että jonain päivänä kehitän vielä oman Suomipizzani. Asia unohtui koska olen hajamielinen ja annan helposti anteeksi. Nyt kuitenkin sain tilaisuuden suunnittella sen oman inspiroivan uutuuspizzan. Onko tässä mitään uutta kenellekään, mene ja tiedä. Sen voin vannoa että tätä teen uudestaan, monesti. 

Minun täydelliseen Suomipizza kiteytyy ajatuksiin vähemmän on enemmän, laatu korvaa määrän. Sen mukaan myös valikoin täytteet. Maut on hyviä yhdessä ja ne on aiemminkin todettu hyviksi yhdessä. Poro-smetana, savujuusto-suppilo, toimii. Punasipuli ja timjami, pakolliset. Kärjeksi puolukka, nam! Kaikkea kun on suhteessa, ei mitään jää syömättä. Savuporo tuo tiukkaa makua ja mukavasti suolasuutta. Juustoa ei tarvita kiloa, vaan sitä raastetaan ohuelti alle ja lopuksi päälle. Savucheddar ei peitä muita makuja. Pienen tuhtiuden tuo smetana. Smetanaakaan ei kannata liikaa lapata, se tekee pizzasta helposti tunkkaisen. n.1tl per suupala on hyvä. Suppilot kannattaa ruskistaa ja sitten vasta lisätä tuomaan mukavaa tuntumaa ja kotimaisen metsän makua. 

1 pikkupelti 2:lle

2 kpl VAASAN Lapin Rilla pizzapohjaa

tomaattikastiketta

suppilovahveroita tai muita suomisieniä

100g kylmäsavuporoa

1 purkki smetanaa

1 iso punasipuli

savucheddaria tai muuta savujuustoa

valksoipulia

timjamia

mustapippuria

Maalaa pizzapohjat ohuelti tomaattisoseella ja mausta mustapippurilla. Raasta päälle savucheddaria. Lisää sitten ruskistetut sienet,savuoporot ja sipulit. Raasta päälle vielä savucheddaria ja rouhi pikkaisen mustapippuria.Lisää viimeisenä nökäreinä smetana. Paista 200 asteessa n.6-8min. Lopuksi ripottele päälle jäisiä puolukoita ja timjamia.

Tällä samalla veivillä lähdetään myös yrittämään menestystä Fiskarsin 20minuutin kokkaushaasteeseen.

Käyhän antamassa Indiedaysin ja VAASAN kampanjasivut. Anna äänesi ja käy tsekkaamassa muutkin herkut. Äänestäjien kesken arvotaan Day Spa hemmotteluhoito. Äänestä täältä