Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Paahdettua ja Glaseerattua paahtokylkeä




Hyvää ruokaa on kiva syödä, aivan mielettömän hyvää ruokaa vielä kivempi. Toisinaan tulee fiilis, että kokkaamisen sijaan olisi hienoa vain olla syöjän osassa. Paahtokyljen kanssa tämä fiilis vain vahvistui. Lihan näkeminenkin sai aikaan reaktion, että haluaisi vain valmiiseen pöytään. Paahtokyljen kohdalla monesti myös näin on ja ostan sen pirulaisen valmiina lihatiskistä. Miksipä ei? Nyt kuitenkin päätin tarttua kylkeen ja tehdä ite, en grillata. Savustaminenkin kävi mielessä, mutta asun kerrostalossa ja savustaminen aiheuttaisi närää paristakin syystä. Naapurini ei varmana haluaisi käryä heidän parvekkeelle ja toiseksi naapuri vain kadehtisi jos tietäisi mitä pöntössä on tuloillaan. En minäkään haluaisi vain tuoksutella kun naapurin poika savustaisi kylkeä, sehän olisi suorastaan  ylimielistä kiusottelua.

Annoin siis kotirauhan taloyhtiön pihapoliiseille ja vedin rimaa hieman ylös, tai no riippuu  näkökulmasta ylös vai alas. Otin nimittäin hiljain investoimani (huimat 15€) tohottimen hyötykäyttöön. Koska en viitsinyt alkaa karamellisoimaan kylkiäistä pannulla, niin päädyin polttimeen ja ruokosokeriin. 

Ja koska ihana joulu jo ovella kolkuttaa,niin kyljelle luotiin jouluteemaa Glögi BbQ:n muodossa. Glögi BbQ soosia tuli tehtyä myös viime vuonna, mutta kaiketi hitusen lähempänä joulua. Tuote on siis täällä testikeittiössä hyväksi havaittu ja tiukan testauksen myötä julkaisukelpoinen. Jos omaat hyvän kaasugrillin, käytä sitä, jos et niin toivottvasti uunista löytyy grillivastukset. Tämä ohje menee uuniin mukaan.

2:lle

n.800g possunkylkeä
merisuolaa
mustapippuria
ruokosokeria
Glögi BbQ Glazea

Apukokki hoiti pinnan karamellisoinnin. Vaikka härski olenkin, en siis käytä kynsilakkaa

Nosta liha huoneenlämpöön ja suolaa se huolella. Äläkä vain poista ylintä rasvakerrosta. Jos et pidä siitä, älä tuhlaa aikaa ja rahaasi tähän ruhonosaan. Leikkaamalla rasvan, leikkaat myös palan pientä sydäntäni. Rasvakerros on se The Juttu! Jos olet pekonimäen porukkaa, on tämä sinun suuren suuri herkkusi. Hiero lihan pintaan myös hyvin sokeria ja laita poltin huutaamaan( jos et omista tohotinta, niin hyppää seuraavaan vaiheeseen.) Kun sokeri on sulanut ja liha on saanut kauniin värin, niin paahda kylkeä 300 asteessa n.6-8min jolloin liha kehiin astuu kemia. Se hoitaa lihaan sen oikean maun. Nosta liha pois uunista ja valele glögi BbQ glazella.Nosta liha uuniin 175 asteeseen ja anna olla tunnin verran. (tässä vaiheessa voit heittää jo uunijuurekset yms. sekaan) Toista sama ja laske lämpö 120 asteeseen ja anna olla 2h. 

Syötävän näköinen jo tunnin jälkeen? Vielä kun malttaa muutaman tunnin....
Lopulta odotus palkitaan ja lopputuotteena on täydellinen,maukas, rasvainen ja mehevä possunkylki joka repeää langaksi. Kaada päälle vielä Glögi kastiketta ja nauti vaikka uunijuuresten tai laatikoiden kera. Hyvä vaihtoehto jos joulukinkku kyllästyttää. Mikäli kuitenkin noudatat perinteitä, niinkuin minä, on tämä herkku syytä nauttia ennen joulua tai esim.pikkujouluissa. Kyllä tällä pikkujouluissa pisteet saa kotiin! 

Glögi BbQ Glaze

5dl lihalientä
5dl punkkua
2dl glögiä
2 kanelitankoa
1 tähtianis
3rkl fariinisokeria
voita

Keitä lihalientä ja punkkua kunnes n.2,5dl jäjellä. Lisää sitten glögi ja kaikki muut maut ja kietä kunnes puolet jäljellä ja seos on paksua. Lisää lopuksi vielä 1-2rkl voita ja sekoita kunnolla. Valele lihalle.



20 kommenttia:

  1. Mulla osui heti ensimmäisenä tuo hopeinen kynsilakka silmään. ;D Ihanan näköistä, muuten! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vähän arvelinkin että kynsilakka saattaa hämätä :D ja kiitos,maku oli ulkonäköä parempi ;)

      Poista
  2. On nii hyvät mätöt täällä blogissa, että piti liittyä lukijaks.

    t. Vaasan Lapin Rilla & Kevyt Olive-pitsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro Enni ja tervetuloa lukijaksi! kiva kuulla että diggaat mätöistä :D

      Poista
  3. Syötävän hyvän näköinen pinta!:P Possunkylki pitää laittaa ostoslistalle.:) Nyt ei taida kokin omat sormet olla kuvissa? Kynsilakasta päättelisin ja muutoinkin näyttää enemmän naisen kädeltä. Anteeksi, jos erehdyn.;) Kyllähän miehetkin voi lakkaa käyttää. Tuollaisiin kuviin vain useimmiten tarvitaan apukäsiä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Katja ja pinta oli kyllä hyvää :D

      Kokin sormet kamerassa kii ja apukokin lakatut kynnet kuvissa :D

      Poista
  4. Haha, itsekin kiinnitin ensin huomioni kynsilakkaan :D ja sen jälkeen keskityin herkulliseen annokseen, pitäisi kyllä hankkia tuollainen tohotin, todella kaunis pinta lihassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon aina ollu sitä mieltä,ettei tohontinta tarvita :D mutta onhan si ihan käyttökelpoinen. Ainakin hieno pinta tuli sen avulla.

      Ja Annemi,ei hätää. En käytä (vielä) kynsilakkaa :)

      Poista
  5. ihanuus <3 se joka ei possua syö, on pässi.

    VastaaPoista
  6. "tietsä,vähäx niinku ihQ possu" <3

    VastaaPoista
  7. JO on hyvän näköistä settiä! Tässä muodossa voisinkin syödä possua, kun tuo perusjoulukinkku ei yhtään nappaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D

      Rehdisti: tää on perempaa kun joulukinkku,jo ruhonosana. Meillä pöytään nostetaan kinkku lähinnä perinteen vuoksi :)

      Poista
  8. Kuola valuu... Kuinka kauan glögikastikkeen kokoon keittäminen vie? Pitääkö antaa kiehua täysillä vaiko hiljakseen? Ja mistä ihmeestä saa noin paksua, läskistä ja lihaisaa kylkeä??? Marketin tiskillä ei näy eli vissiinkin on suunnistettava kauppahalliin. Upea teos kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
  9. vou kiitos :D

    Kokoon keittäminen ei vie kauan näin pienissä määrin. puolisen tuntia sanoisin. Jos haluat nopeeta niin täysillä jos on aikaa niin anna porista miedolla lämmöllä. Tää pala oli kaupan tuote,mutta kauppahallista ainakin saat. Pyydät lihamiestä tilaamaan :)

    VastaaPoista
  10. Parahin chef, kerrohan, kun sinun possunkylkipalasi näyttää suht korkealta, ja minä onnistuin saamaan vain aika latuskan palasen (leveyttä on sitten sitäkin enemmän), niin onnistuuko tämä siitä ollenkaan? Kaupoissa ei possunkylkeä ollut lainkaan, ja tehtaanmyymälässä oli vain noita lattanoita.:)

    VastaaPoista
  11. Onnistuu hyvin litteemmästäkin. Putsaa kalvot ja kääri rullalle. Muuten sama homma. Voit myös halutessas täyttää vielä rullan :D kylkirulla on luxusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä tosiaan, rullallehan sen voisikin kääriä. Ja täyttäminen kuulostaa tosi hyvältä idealta. Katsotaan, mitä tuosta palasesta vielä syntyy. Kiitos avusta!:)

      Poista
    2. Ollos hyvä ja herkkuahan siitä tulee :)

      Poista

Aina on kiva jos kommentoit