Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Savustus, muistoja, unelmia ja vähän ankkaa

 
 
Raskas työrupeama takana, ja harteilla taakka stressiä, ei muuta kuin meren rantaan. Vanha Oiva pyörä kellarista, savustuspönttö ritsille ja rantaan. Rannassa tämäkin stressaava ja hiuksiaan repivä retale muuttuu alkuihmiseksi, unohtaa sähköt ja induktioliedet. Sähkösavustin ei käy edes mielessä.
 
Kerätään rannalta kuivaa kaislaa, tuohta ja nuotio syttyy kuin itsestään. Kaveriporukan kovaääninen jutustelu ja nauru muuttuu hiljaiseksi tuijotukseksi. Valoa häviää ja kesäyö ja sen pienen hetken kestämä pimeys tulee huomaamatta.


 
 
 
 
Kolme paria väsyneitä silmiä tuijottaa kun yön pimeydessä liekit nuolee koivua ja muita rannan tarjoamia risuja. Rööki palaa, puoli askia menee huomaamatta. Puheen aiheet siirtyvät ajassa 10-15 vuotta taaksepäin, aletaan muisteleen ja fiilisteleen menneitä. Jokaisella on oma lapsuuden muisto nuotioon liittyen. Kuin lennossa tilalle tulee haaveet ja unelmat. Jos jokaisella on muistonsa, on jokaisella myös haaveensa ja unelmansa, kaukaisia mutta tavoitettavissa.  Niistä puhutaan, kesäyö ja  liekit sen aina saa aikaan. Liekit pienenevät ja ankat löytävät tiensä pönttöön, samoin punajuuret ja porkkanat. Myös kesän inhotuimmat kaverit saapuvat paikalle, hyttyset. Mutta siinä missä savustus ja grillaus, myös hyttyset ja raatokärpäset on osa kesää, tulee aina olemaan. Pimeyden mukana tulee hetkeksi viileä, merituulikin päättää hieman puhaltaa voimaa hiillokseen.
 
 
"Korkkasin tuomiset.
Heitimme huomiset
Aaltoihin ahtoisiin.
Hukuimme vaivaisiin
Tuumiin - ja taivaisiin
Voimakastahtoisiin. "
 
(Juice Leskinen, Norjalainen Villapaita)
 
 


Kun muistot ja unelmat on kerrottu, stressi on poissa, väsy ei. Ja kuin tilauksesta ankka on sormituntumalla medium. Aamuaurinko tekee jo tuloaan, kuin sekunneissa pimeys on poissa, savustuksen tuoksu leijuu ilmassa. Myös viereissa kaislikossa kuuluu kuinka hauki loiskuttelee, kenties aamupalalla. Annetaan niiden vielä kasvaa pulleammaksi, ja poikkileikkaus ankkaan, medium. Nam! Mieli on tyyni ja maha täynnä. Savustettu ankka on jotain niin hyvää. Liekit sammunut, hiilos hiipunut. Unelmat ja haaveet jäävät vielä kytemään.

 
"Elämme. Kuolemme.
Rannoilla vuolemme
Lastuja laineisiin.
Huutoihin vastaamme.
Lauseita lastaamme
Henkiin ja aineisiin."
 
(Juice Leskinen, Norjalainen Villapaita)
 
Oikein hyvää kesää kaikille, nauttikaa kesäpäivistä, kesäöistä, syökää hyvin, juokaa, savustakaa. Kesä on lyhyt.


16 kommenttia:

  1. En ole muuten eläessäni savustanut muuta kuin kalaa. Häpeän myöntää. Mutta leppäsavustettu lohi onkin ihan ehdoton lempi-mökkiruokani. Sitruunarisotolla tottakai :)

    Mitenkäs tuollainen lihan savustaminen toimii? Mikä on savustusaika about / kilo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitruunarisotto on varmasti kova setti savulohelle! Lihan esim.possun yleensä kypsennän uunissa melkein kypsäksi ja sitten savustan vielä 10-15min. Ankan tosin laitan raakana pönttöön, 15-20min ja se on valmis. Kannattaa kyllä kokeilla possua,hirveä ja esim.jättirapuja savustettuna.

      Poista
  2. Ihanaa kesää chef jones! olipa tunnelmallinen postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annemi :) hyvää ja herkullista kesää myös sulle!

      Poista
  3. Täällähän on oikein runolliseksi heittäydytty. Kaunista tekstiä. Sinustahan olisi vaikka kaunokirjailijaksi, jos ruoanlaitto alkaa joskus kyllästyttämään.:) Meilläkin useimmiten savustus jää vain kaloihin. Täytyisi enemmän koittaa savustuspönttöä hyödyntää. Syksyllä jotain lihaakin savustettiin, mutta sen kypsymisessä meni aikaa ihan tuhottomasti.

    Vanha Oiva meilläkin varastossa on, vaikka uudempikin pyörä mieheltä löytyy. Ei vain ole malttanut luopua siitä, kun Oiva on paljon kokenut. Se on joutunut mm. poliisien piirittämäksi luotisateeseen, kun joku sen joskus varasti.;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos,kiitos :D Runosuoni kukkii ja oiva kulkee,mutta luotisateelta on onneks vältytty,toistaiseks.

      nyt vaa possua savustaan. Possu on tosi hyvää savustettuna ja tietty ankka. Myös kasvikset esim. Punajuuri,juuriselleri,lanttu ja porkkana.

      Poista
  4. voi mitä ihania tunnelmakuvia maalailetkin :-)

    VastaaPoista
  5. Ihan kylmät väreet tuli, niin uppouduin lukemaan että tuntui kuin olisi itse ollut paikalla :D
    Ilta+nuotio, siinä on vain sitä jotain. Päiväsaikaan ei vain saa sitä samaa tunnelmaa ikinä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh,kiitti :) kiva et tykkäsit. Kyllä kesäyö ja nuotio on vaa maaginen yhdistelmä. Huolet ja murheet unohtuu

      Poista
  6. Yhtä jäi noista toivotuksista puuttumaan, mutta senhän kaikki muistanevat ilmankin. ;)
    Hyvää kesää rannikollekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah,kiitos Iskä. Toivottavasti se puuttuva on itsestäänselvyys :D

      Poista
  7. Tutun näkönen pönttö. ;)

    VastaaPoista

Aina on kiva jos kommentoit