Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

lauantai 27. lokakuuta 2012

Itse isäntä, PippuriPihvi

Pippuripihvi taitaa olla ruoka jonka kaikki tietää ja josta on yhtä monta versioo kun on syöjiäkin. Sisäfileen parhaimmasta ja mureimmasta kohdasta väännetty piffi. Jotta ei tarvi asiasta vääntää, niin parhaan pippuripihvin saa Ravintola Saludista, tuolta mustamakkaran eli mörköpötkön luvatusta kyläpahasesta.

Pippuripihvi on aina ollut ja varmaan aina tulee olemaan ravintoloiden listoilla. Paras syömäni ruoka se ei ole, mutta aina tuttu ja turvallinen se on. Varmaan yksi yleisimmistä pippuripihvien kastikkeista on kerman ja konjakin yhdistelmä eri pippureiden kanssa. Itse kallistuin tekemään omani nyt marsalaa käyttäen. Marsala on hyvinki makeaa, n.100g sokeria per litra. Makea kun sopii hyvin pippurisen kanssa. Yleensä teen kermaisen pippurikastikkeen johon lisään vielä tujauksen viskiä/konjakkia sekä hunajaa.

Ranskalaisiin en sortunut vaan tein hienolta nimeltään "pont neuf" perunan. Hieno nimi, yksinkertainen setti. Myös täytetty uuniperuna on pirullisen hyvä lisä pippuripihvin kanssa. Uuniperunan täytteeksi käy esimerkiksi valkosipulituorejuusto.Muita lisukkeitakin innostuin tekeen, mutta vain paahdettuja porkkanoita, punajuuria ja sipuleita, sekä paistoin hieman herkkusieniä pannulla.


Pippuripihvi
2:lle

2x 150-200g naudan sisäfilee pihviä
Viispippuria myllystä (reilusti)
grillimaustetta
suolaa
voita ja öljyä (paistamista varten)

Heitä pannulle voi ja öljy. Kun voi vaahtoaa lisää pannulle pihvit. Paista pihvin korkeudesta riippuen 1,5min-2min per puoli ja laita 175 asteiseen uuniin 6-8min. Anna vetäytyä foliossa vielä 6-8min.

Sauce Marsala

Pannulle jäänyt paistoliemi
1 dl vettä
Viispipuria rouhittuna
1dl marsalaa
1 rkl viskiä
2 rkl tomaattipyreetä
2 rkl voita

Lisää paistoliemen sekaan marsala,pippurit ja viski. Keitä alkoholipois ja kunnes n. 1/3 jäljellä. Lisää tomaattipyree, anna kiehahtaa. Lisää lopuksi voi ja anna sulaa sekaan.

Pont Neuf peruna

1 kpl peruna per naama(rosamunda)
voita
valkosipulia
timjamia

Kanttaa perunasta tasainen laatta. Laita perunat pakkiin valkosipulin ja timjamin kanssa.

Peitä perunat kokonaan rasvalla. Laita 100°C uuniin noin 45 minuutiksi tai kunnes ovat kypsiä. Tämän jälkeen paista pannulla kauniin kullanruskeiksi vaahtovoissa.






2 kommenttia:

Aina on kiva jos kommentoit