Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Dukkah lohta & Parsakaali CousCous

Sitä hehkutettua Dukkahia....
 
 
Koska sitä nyt niin hehkutetaan, niin pakkohan sitä oli kokeiltava. Tästä mauste hässäkästä on ollut puhetta sielläs sun täällä. Nyt kun nuoLähi Idän ja Afrikan maut ovat nostaneet päätään myös täällä, niin pakkohan sitä on roikkua perässä. Oma kokkaamiseni on enimmäkseen kallellaan Espanjaan, Ranskaan ja Italiaan, myös omaan Pohjolaan. On kuitenkin virkistävää poiketa hieman eksoottisempiinkin makuihin, ja niin siinä, että herkkuahan se oli.
 
Nyt myös uusin Glorian Ruoka & Viini lehti ajan hengessä julkaisi omansa Dukkahista. Lehdessä Dukkah tarjottiin kasvisten ja vuohenjuuston kanssa. Itse päädyin kuitenkin loheen, jota oli kaapissa, sekä fetaan jota lojui jääkaapissa.
 
CousCousia ja parsaa oli myös omasta takaa joten ainoa joka kaupasta tarvittiin oli seesaminsiemenet. Näin pääsin täydellisesti eroon kaappiin kertyneistä jämistä ja mikä parasta sain aivan huippu ruoan aikaan. Kastiketta et tarvi koska lohi tarjoo rasvat, ja kyytipoikana on fetaa sekä aivan huippua Dukkahia.
 
 
 
Lohi
 
n.600g Lohta (Valitettavasti tarjolla oli vain Norjan Pullalohta)
Kurkumaa
Inkivääriä
Merisuolaa
Santa Maria Seafood & Fish Maustetta
1rkl Hunajaaa
Oliiviöljyä
 
Hierase pintaan öljyt ja mausteet. Lisää viimeisenä vasta suola. Jos suolan lisää ekana, ei muut maut pääse läpi. Kandee muista tämä myös graavauksessa.
 
 
Dukkah
 
1dl Hasselpähkinöitä
1dl kuorittuja manteleita
1rkl Seesaminsiemeniä
1tl Korianterin Siemeniä
1tl Kuminaa/ Jeeraa
1tl Kurkumaa
1tl Suolaa
Rouhittua mustapippuria
 
Kaikki aineet mortteliin ja jauha leppoisasti pikkaisen rouheammaksi. Thats it. tarjoa kalan, kanan, lihan tai juustojen kanssa.
 
 
Tarjoa huippu ateria fetan ja CousCousin kanssa.
 
 
 
 
Parsakaali CousCous
5-6 Nuppua parsakaalia
3dl CousCousia
5dl vettä
Merisuolaa
Pippuria
 
Kiehuata vesi kattilassa. Sillä aikaa "sahaile" Sahalaitaisella veitsellä parsakaalinupuista ryynimäisiä pikku murusia. Kun vesi kiehuu heitä sekaan CousCous ja pasakaalit. Nosta heti pois liedeltä ja anna hautua kannen alla n.10min. Siivilöi tarvittaessa ja mausta.
 
 
 
 


9 kommenttia:

  1. Nam! Onpa herkullisia ja raikkaita ruokia tässä postauksessa :)

    annemi/52weeksofdeliciousness

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti,kiitti. Hyviä herkkuja on siellä teilläkin kun oon poikkeillu :) tää on kyllä kokeilun arvoinen ruoka

      Poista
  2. Herkullisen näköistä. Minulla on jo muutaman vuoden ollut pähkinäkausi- eli lisään niitä usein ja kaikenlaiseen ruokaan. Tässä oiva kandi taas seuraavaksi kerraksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kannattaa kokeilla. Rennon makunen hässäkkä. Juustojen kanssa hyvä kombo ;)

      Poista
  3. Herkullinen ateria. Onkin kiva tuo Dukkah, kun antaa ruoalle purutuntumaa. Kokeilulistalle menee jälleen kerran.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juuri kontrasti tekikin tästä huipun. Pehmeä kala sai kaveriks vähän purtavaakin rinnalle :) ei tarvi aina olla tilliä & sitruunaa ja uusia perunoita :D

      Poista
  4. Thanks Valentina. I allready done this same challenge last week :) So i have to skip that,sorry. I still mention you in my next post.You got great blog :)

    VastaaPoista
  5. Oi oi oi lohta ja couscousia! Näyttääpä todella herkulliselta :) Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti,jos näytti hyvältä,niin maistu paremmalta :)

      Poista

Aina on kiva jos kommentoit