Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

torstai 21. helmikuuta 2013

Skottilaiset munat & Pan haggerty siis Pubiruokaa kotosalla



Pubiruokaa




Skottimunat, mutta Britania liputtaa?  Sen enempää en ruoan historiasta osaa kertoa, joten en ala tarinoimaan  tai tarjoamaan historian opetusta. Sen verran tiedän, että kyseinen herkku on Brittipubien kiistattomia klassikoita, molemmat. 

Tällä kyhäilyllä lähden myös mukaan Karppisiskojen Kieku kanamuna haasteeseen. En ole karppaaja, pikemmin välttelen moista dieettiä. Ei sillä että olisin asiaa vastaan. En vain pysty sitoutumaan mihinkään dieettiin tai keskittymään liikaa pikkutarkkaan punnitsemiseen tai raaka-aineiden skippaamiseen. Rakastan ruokaa, ja rakastan olla monipuolinen sen suhteen. Iloinen olen silti jos saan tällä ruoalla jonku iloiseksi. Vika on siis minussa, ei karppaamisessa. Kukin syököön miten parhaakseen näkee, ja kunhan tuntee olonsa maireaksi.

Jos olet karppaaja, muuta lisuke. Lado perunan tilalle esim. Kukkakaalia. Jauhotkin voit jättää "munista" pois, mutta silloin en suosittele frittikeitintä vaan paista ennemmin pannulla reilussa rasvassa. Kypsennä loppuun uunissa.

Skottilaisten munien kanssa väsäilin toisen Brittipubi safkan, eli Pan Haggertyn. Se mistä ruoka saa nimensä, ei minulla ole hajuakaan. Jos tiedät, voit sen minulle kertoa. Se on ainaki äärettömän helppo ja maistuva, ja lihottava. Perunaa, cheddaria, sipulia ja lihalientä, oikeastaan Thats It! 

Pan Haggerty

500g perunaa
1 punasipuli
150 cheddaria
n.1dl lihalientä
20g sulaa voita
suolaa

Viipaloi potut ja silppua sipuli. lado kaikki pannuun ja paista 10min. Lisää loput aineet paista loppuun 190 asteisessa uunissa 25min

Skottilaiset munatkaan ei periaatteessa ole vaikea, ja tärkeintä on vaan muistaa muutaman seikan:

 Älä keitä munia liian kauan jolloin keltuainen menee kamalan väriseksi. 

 Älä keitä munaa löysäksi, tai kun painelet jauhelihamassan ympärille saat keltuaiset syliin ja koko ruoka menettää merkityksensä. 

Jälkimmäinen ongelma huolettaa eniten sillä näin joskus, kun eräs kokki näitä väsäili ja onnistui siinä loistavasti. Kokki kun sai keltuaisen jäämään juuri sopivan löysäksi (leikatessa kahtia, keltuainen valui ihanasti,nam) Ymmärrän toki että ohjeet neuvovat keittämään munan kypsäksi, mutta ei liian. Onnistuminen on taatumpi niin, eikä muna hajoa jauhelihan sisään. Seuraavaksi yritän onnistua saamaan keltuaisen löysäksi.

Skottilaiset munat

4 Kanamunaa 
400g Jauhelihaa tai  Raaka-Makkaraa
Suolaa
Pippuria
1tl Kuivattua Timjamia
1tl Kuivattua Rakuunaa
1tl Sinappijauhetta
1tl Savupaprikajauhetta



 Keitä munia 8min poreilevassa vedessä. Laita munat jäähtymään kylmään veteen ja valmista sillä aikaa jauhelimassa yhdistämällä mausteet jauhelihaan. Sekoita kunnolla sekaisin ja jaa massa 4 osaan.

Kuori munat ja taiteile ympärille jauhelihaa ja painele pyöreäksi. Kuin tekisit isoja lihapullia joissa on kanamuna sisällä.



Pyörittele jokainen jauhelihapallo venhäjauhoissa, sitten kanamunissa ja lopuksi korppujauhoissa. Eli perus leivitys.


Friteeraa rasvakeittimessä ensin 190 asteessa 2min. (voit myös käyttää paksupohjaista kattilaa jonne ladot 8-10min öljyä ja lämmität 150 asteiseksi) ja lopuksi 150 asteessa n.5-7min


Lisäksi vielä sain aiemmin Onneliisuus haasteen loistavalta Andalusian Auringossa Blogilta, ja olen pahoillani, että postaus siitä kesti näin kauan. Joten jos et ole vielä tsekannut kyseistä blogia, niin nyt kannattaa jos tutustua. Sieltä löydät huippu kuvien lisäksi aivan törkysen maukkaita reseptejä. Hopi, hopi sinne.

Haasten idea on siis listata 10 lempiasiaa, ja viskata haaste kolmelle eteenpäin 3 blogille
ja ne 3 ovat

Mutta se oma  Top10
1. Perhe. Eihän sitä ilman mikään onnistuisi.
2. Työ. Olen onnellinen että saan yhdistää työn ja harrastuksen samaan. Huono palkka,huippu työ
3. Kaverit. Perheen lisäksi ne henkilöt joiden kanssa jaetaan vuorenhuiput ja ojanpohjat
4. Ruoka. Intohimo,elämän suola,harrastus, ja työ. Asia joka jaetaan perheen ja ystävien kesken.
5. Vapaa-aika. Onko mitään hienompaa kun täydellinen oma rauha, oma musiikki täysillä, maaten sohvalla ja ehkä pussillinen sipsejä. Yeah!
6. Musiikki. liittyen jo edelliseen. Musiikki on asia jota ilman en voisi olla. Musiikki on välinen jolla käsittelee niin ilot kuin surut. Pieni haaveilu kunnon musan kera on aina paikallaan
7. kalastus. Muutaman hyvän kaverin kanssa suorastaan laatuaikaa. Saa vielä kaupan päälle herkkuja ruokapöytään
8. Talvi. Mielestäni silloin kaikki on kauneimillaan,rauhallista,hiljaista. Parhautta.
9. Voi & valkosipuli. Elämän maku tiivistettynä kahteen
10. Haaveilu. Jos haaveissa ei ole hyvä elää,niin missä sitten?

ja ne 3 blogia joille vippaan eteenpäin

1. Ruokailmiö
2. Tuulikummun Keittiössä
3. Ripaus Tryffeliä

10 kommenttia:

  1. Skottimunat on yksi mieheni lempiruoista. Tässä jo jonkin aikaa olen taas koittanut toimertua niitä tekemään pitkästä aikaa. Friteerattuna tulisi varmasti parhaimmat, mutta minä paistan vain ensin pannulla pinnat, ja laitan lopuksi uuniin kypsymään. Onnea kananmunahaasteeseen!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele,on kyllä hyvää. Yllättävän täyttävää, ja mukavaa naposteluruokaa. Frittikeitin kyllä toimi tähän,saa mukavan rapean kuoren. Ja kiitos,toivottavasti kisassa pärjää :D

      Poista
  2. Tsemppiä kisaan :) Nuo näyttää kyllä järkyttävän hyviltä! Tahtoo kanssa :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos,kiitos. Katotaan onki onni myötäinen ;) nyt vaa kokkaamaan siä linnassskin,tosi helppo tehdä:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos reseptistä, täytyy kokeilla. Itselleni on käynyt karppauksen kanssa vähän toisin kun moni voisi kuvitella - ruokavalio on monipuolistunut ja terveellistynyt huomattavasti. Ihan vain sen vuoksi, että joutuu enemmän miettimään, mitä sitä suuhunsa laittaa ja millä korvaisi sen jokapäiväisen paahtoleivän. Karpata voi niin monella tapaa (vituttaa se pekonia,voita ja munia -ajatusmaailma) ja moni terveellisesti syövä tekee sitä ihan huomaamattaan. Karppauksen ei siis kuulu olla mikään dieetti, vaan terveellinen elämäntapa. Ravintolakokille on varmaan ihan itsestäänselvyys tuo monipuolinen ruokavalio, mutta kaikille valitettavasti ei. Monipuolisuuden vuoksi tykkäänkin sun blogista :) Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  5. Kiitos :) kiva et diggailet. Itellä ehkä tökkii karppauksessa se kuinka media teki siitä ikäänkuin "uskonlahkon" tai niinku radio joka pilaa hyvän biisin soittamalla sitä liikaa jolloin se alkaa ärsyttämään :) Ja kuten sanoin,pääasia että ihminen tuntee olonsa hyväksi. Koska Karppauksesta en juurikaan tiedä oon väärä ihminen sitä kritisoimaan tai ylistämään. Pääadia että ruoka on hyvää ja se tekee iloiseksi. Kiitos vielä palautteesta. Aina kiva kuulla jos joku tykkää kokkailuistani :)

    VastaaPoista
  6. Olen tehnyt vastaavia hiukan erilaisella reseptillä ja ovat kyllä hyviä...kelpaa proteiinihimoiselle Ukollekin ;)

    VastaaPoista
  7. Kokeilin näitä kerran, mutta meillä ei oikein uponnut kehenkään (paitsi isäntään, mutta sille nyt kelpaa melkein kaikki) - en tiedä, missä vika. Pitää varmaan antaa joskus tälle ohjeelle uusi mahdollisuus :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilitteko silloin jauhelihaan vai raaka-makkaraan? Lopputulois vois olla parempi makkaraan kuin jauhelihaan? Itellä oli vaa jauheliha käytössä,alkuperäseen tulis se raaka-makkara

      Poista

Aina on kiva jos kommentoit