Okei, lähdetään siitä liikkeelle että on erityisen tärkeää antaa lapselle raitis joulu! Kukaan ei halua että isä ja äiti on pussihousut kintuissa ja naama väärinpäin jo ennen pukin tuloa. Ja ihan yhtä kivaa on se, että pukkikin haisee mielummin porolle kuin pontikalle. Valitettavasti kaikki eivät tätä ymmärrä, sillä on aikuisia joille joulu on enemmän syy olla saappaat vinossa kuin mikä jouluntarkoitus oikeasti on. Jouluhan on lasten juhla, koko perheen juhla. En siis yllytä ryypiskeleen vaan ennemminkin maistamaan hyviä makuja.
Kun pukki on lahjansa jakanut, lapset kuvattu sen sylissä ja laulut laulettu alkaa yleensä ilta olla aluillaan. Kaikilla on masut pullollaan ja kuten Juice sen sanoiksi puki: "Oi kuinka isi syö, isiltä loppuu vyö". Siinä sitten iltahämärässä kun lapset nukkuu, ei ole iso synti isin ja äidin nauttia aikuisten kaakaot villasukat jalassa sylikkäin. Mutta vain yhdet ja tuskin alkuillan suklaaövereiden jälkeen enempää maittaakaan.
Kanelivodka kerkiää vielä hyvin jouluksi. Muutaman päivän kun kanelitankoja uittaa vodkapullossa saa makuja viunakseen. Kaneli,suklaa ja Jallu toimii hyvin yhdessä. Päälle kun vielä raastaa suklaata ja appelsiininkuorta niin juoma alkaa olla taputeltu ja joulunmaut koottu yhteen. Itse innostuin vielä tekemään päälle marenkikannen jonka tohottelin edustavamman näköiseksi. Tuomaristo joi juomat ja kaikki tykkäsi. Tuomaristo suosittelee!
Jallukaakao kanelivodkalla
5dl kermaa
100g suklaata
1tl luomu kanelia (urtekram)
4cl kanelivodkaa
4cl jallua
Lämmitä kerma ja sulata sekaan suklaa. Nosta liedeltä ja lisää viunakset. sekoita ja kaada laseihin. Koristele marengilla, appelsiinin kuorella ja tarjoa pilliksi kanelitanko! Jouluntunnelmaa voit lisäillä siivilöimällä päälle lunta, eli tomusokeria!
niin ja asiasta toiseen blogin Facebook sivuillakin meni 200 tykkääjän raja rikki, kiitos siitä. Toinen ilouutinen blogille oli mieluinen voitto Atrian resepti-skabasta. Kaikki osallistuneet 15 blogia saivat aikaan mahtavia herkkuja joten kyseisessä seurassa voitto tuli yllätyksenä.
Äitini oli sanonut työkavereilleen, että tyttären kanssa ostetaan pullo konjakkia per lärvi ja naukaillaan sit lärvit, kun on saateltu pöytävieraat aattona koteihinsa. Heti tuli saarnaa, miksei voi olla EDES aattona selvinpäin. Miks pitäis olla? Jouluaatto on ainut päivä, kun mutsin kanssa voidaan oikeesti dokata ja aamulla kukaan ei vaadi mitään. Jos kerran vuodessa vetää lärvit, miksei sitä ei sais tehdä äitin kanssa :D
VastaaPoistakun vieraat on mennybja lapset nukkuu,niin kyllähän äiti on konjakkipullon ansainnut ja isäkin :D auta armias jos kehottaisin heti postauksen alussa vetäseen aattona päiväkoomat niin saisin herkemmiltä kivoja kommentteja ;)
PoistaVodkat on tuolla jo maustumassa, kun tästä jo aiemmin vihjaisit.;) Kiva saada koko reseptikin, niin ei tarvitse jouluna miettiä miten paljon mitäkin joukkoon laittaisi.:) Joulupöydässä ruoan kanssa vähän viiniä, ja myöhemmin illalla kuumaa glögiä tai tätä kaakaota. Siinä on ihan tarpeeksi. Ei jouluna sen kummemmin viinaksia tarvita.:) Vaikka ei meillä nyt muulloinkaan ryypiskelyksi mene. Kerran krapulan kokenut monta vuotta sitten, ja se todella opetti tuntemaan omat rajansa.;D
VastaaPoistaPaljon onnea!:D Oli sen verran hieno kilpailuresepti, että olisi ollut täysi vääryys, jos voittoa ei sillä olisi tullut.:)
Juu,tästähän oli puhetta :) Viini kyllä kuuluu joulupöytään. Mut sitä ei lasketa :D
PoistaKiitos Katja,niinhän sä jo ennustit etukäteen että voitto tulee ja kas,niin siinä kävi ;)
Onneksi olkoon molemmista saavutuksista!! :)
VastaaPoistaEn itse tykkää jallusta, PAiTSI kaakaossa joten nyt on kyllä aika nappi resepti ;)
Ihanaa joulunodotusta!
kiitos Annemi :)
PoistaSun täytyy vetästä kunnon jallukaakaot ennen "Ämerikkaan" lähtöä :) hyvää joulunodotusta myös sinne!
Kyllähän sitä nyt yhden jallukaakaon voi illassa juoda :-) Meillä on viikonlopun ruokapöydässä usein myös pullo viiniä, vaikka lasten kanssa syödäänkin. Tosin siitä pullosta yleensä riittää myös seuraavalle aterialle sillä kyseessä on enemmänkin ruokaa täydentävä maku kuin alkoholi, jota juomalla juodaan...
VastaaPoistaJos on oikein kiltti ollut niin voi juoda vaikka toisenkin ;)
PoistaOikein! Viini on osa ruokailua. Muualla Euroopassa kukaan ei ihmettelisi viinipulloa ruokapöydässä arkenakin :)
Hyvää joulunodotusta myös teidän perheelle!
Kiitos. Ja hyvää joulunodotusta teillekin ! Se on jo melkein täällä...
Poistaonhan sitä taas odotettukin ;)
PoistaOnneksi olkoon voitosta! Valkosipulivodkalla liekitetty filee on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella loistava resepti.
VastaaPoistaKiitos Tuplaespresso :D
PoistaOnneksi olkoon voitosta! Ootko muuten kokeillut tehdä pippurivodkaa? On aika hassua ainetta :)
VastaaPoistaKiitos! En oo kokeillu mutta pippurivodka kuulostaa kyllä hyvältä idealta :) mites se käytännössä hoituis?
PoistaReiluun puoleen litraa vodkaa laitetaan 12 valkopippuria, 12 mustapippuria ja 12 viherpippuria ja annetaan olla aurinkoisessa paikassa kymmenisen päivää. Sen jälkeen vodka suodatetaan ja annetaan olla viikon verran pimeässä. Me kyllä taidettiin jättää suodattamatta :) Samaa on tehty myös kuivatuista chileistä, pekonivodkaa unohtamatta.
PoistaVautsi! Chilikin kuulosti pirulllisen hyvältä idealta,pekonia unohtamatta :D kiitos ideoista! Taas sai idean jos toisenkin ;)
PoistaMinä oon jouluabsolutisti. En ota snapsia, en konjakkia, en suostu edes joulupöydän painikkeeksi ottamaan jouluviiniä. Himoituin joulujuoma pitkin aattoa ja itse pöydässä tietenkin on jääkylmä makia kotikalja.
VastaaPoistaTämä on mun valintan.
Mutta upean oloinen juoma kuitenkin. Yhden voisi tehdä vaikka tapanina ulkoilun päälle!
Nanna,sinä prkl jouluabsoluutti! Hienoa,niin olen minäkin :) tosin olen niin kuiva retale etten ole koskenut alkoon 5 vuoteen!!!
PoistaKyllähn toki Jallukaakao tapaninpäivänäkin maistuu :D
:) Päivä päivältä arvosta sua yhä enemmän!
PoistaVoit olla varma että tunne on molemminpuolinen :)
PoistaIsot onnittelut ansaitusta voitosta!
VastaaPoistaKiitos myös hienosta postauksesta, kunpa kaikki lukisivat sen ja muistaisivat pitää joulumielen kauniina. Oikein hyvää joulua teidän perheelle!
Kiitos peggy!
VastaaPoistaOikein maukasta,rauhaisaa ja iloista joulua teillekin :)
Onnea voitosta, oli kyllä kerrrassaan upea annos!! :)
VastaaPoistaKiitos paljon :D hyvää ja rauhallista joulua sinne!
PoistaOu vau, tämä juoma menee ihan ehdottomasti kokeiluun! Eksyin ensimmäistä kertaa blogiisi, hyvältä näyttää muutenkin. Marsala-stiltonkastike sai täällä jo kuolan valumaan... :P
VastaaPoistaKiitos Timppi ja tervetuloa blogiini :) Ihan huippua kuulla että oot löytäny täältä jotain mieleistä. Marsala ja Stilton on kyllä mukava pariskunta :D
Poista