Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

maanantai 9. joulukuuta 2013

Taikajuoma ovelin, flunssantaltuttaja tee





Ulkona kylmä? käsivarresssa  -40 astetta! Talvella on mukava rämpiä lumihangessa, tehdä lumienkeleitä ja jäätyä pulkkamäessä. Vielä kivempaa on tulla ulkoa kotiin posket punaisena ja nauttia kuppi kuumaa teetä. Teen terveysvaikutukset tiedetään ja se onkin oikein hyvä flunssan taltuttaja. Nyt varsinkin viimepäivinä täällä on käynyt silmätulehdus ja yleinen flunssa. Nytkin kurkkua kutiaa ja nieleminen on raskas harrastus.

Onneksi apu on lähellä. Lääketieteen sijasta käännyin teen puoleen. Flunssantaltuttajia on lakritsijuuri ja tähtianis.Tähtianis auttaa mm.kipeeseen kurkkuun ja flunssaan. Monet terveysjuomat on usein kamalanmakuisia (minun mielestä) mutta tätä juo mielellään. Lakritsijuuri on hyvä ja mielenkiintoinen maku jota muuten käytetään mm. Guinnes oluessa ja tietty karkeissa. Ole kuitenkin varovainen nimittäin sitä käytetään myös sokerin sijasta ja se on jopa 50 kertaa makeampaa. Maistelemalla syntyy omat mittasuhteet.

Lakritsijuurta myy mm.ekosoppi. Se sopii mainiosti myös jälkiruokiin makeuttajaksi.

Flunssantaltuttaja Tee

5dl vettä
1dl mustikkamehua (sokeriton)
1/2 vaniljatanko
1rkl lakritsijuurta
2 tähtianista
2rkl Mustaa teetä
muutama mintunlehti

4 kommenttia:

  1. Hei, ihanan kuuloinen juoma!Guinnessin osalta korjaan vähän, siinä ei ole lakritsinjuurta käytetty valmistuksessa, työpaikkani tuo tätä olutta maahan, joten tätä kautta tiedän. Annoit minulle kivan idean kokeilla lakujuurta Guinness-drinkissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Mites onko Guinnesissa joskus käytetty juurta? Kun muistan joskus lukeneeni että sitä olisi käytetty. "varmistin" vielä Wikipediasta :D

      Mutta joo kokeile ihmeessä ja ilmoita miltä maistu :)

      Poista
  2. Hei,

    kyseessä on luultavasti väärinkäsitys, kun Guinnessilla vedestä puhutaan "liqueur" - sanalla. Löytyy mm. tuolta: http://www.guinness.com/en-row/thebeer-process-ingredients.html

    VastaaPoista

Aina on kiva jos kommentoit