Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

tiistai 17. joulukuuta 2013

Se ihana omena crumble! Maailman paras tietysti!




Omenapiirakka ja ylipäänsä omena on omia suosikkeja ruoanlaitossa, tai no ainakin jälkiruoassa. Omenapiirakka taitaa olla jäätelön ohella kokaitun juttu blogissani. Tietenkin myös nuo molemmat on yhdistettykin uuniomenajäätelön merkeissä. Omena kuuluu syksyyn, mutta minulle omena kuuluu yhtälailla jouluun. Omena on parhaimillaan vieläpä joulunmakujen kuten kanelin, vaniljan ja appelsiinin kanssa. Myös kardemumma ja tähtianis sopii omenalle loistavasti. 

Gordon Ramsay ei kuulu minun joulupöytääni, mutta miehen omena crumble on aina paikallaan. Tämä resepti jota jopa maailman parhaaksi kutsun, on nimenomaan ryppyotsaisen miehen käsialaa. Hieman sitä olen vain muokannut ja hyvin minimaalisesti olenkin. Olen nimittäin lisännyt ohjeeseen vain appelsiinin kuorta ja mehua. 

Urtekram otti yhteyttä joulukuun alussa ja laittoi paketin tulemaan erilaisia jouluun liittyviä luomutuotteita kuten kanelia,rusinoita,viikunoita yms. Toivoivat että näitä sitten käyttäisin ruoanlaittoon, eikä olisi pahitteeksi jos mainitsisi asiasta blogissa mutta pakko ei ollut. Olin jopa unohtanut koko asian ja sitten omenahässäkkää miettiessä muistin luomukanelin (jauhettu) ja voi pojat mikä tuoksu pöllähti. Luomukanelin tuoksu on meinaan huikean ihana, jopa inasen väkevä! Huimia makueroja tarjoaa tavalliseen verrattuna myös luomu vaniljatanko.Tähän piirakkaan tuli käytettyä niin paljon luomutuotteita kun kaapeista löyty. Voita ei ollut luomuna, enkä sitä erikseen lähtenyt hakemaankaan. 

Maku sai joulufiilistä nousemaan mukavasti näin mustan ja sateisen joulukuun keskellä. Piirakalle tein vielä kylkeen perinteistä Sabayonia ja "gratinoin" sillä crumblen tohottimen avulla. Jos pidät oikein makeasta niin yhdistelmä on juuri sinulle. Jos haluat vähämmän makean, unohda Sabayon. Omasta mielestä Sabayon oli jopa hieman turha tähän mutta tulipa kokeiltua. 

n. 1dl sokeria
4 luomu omenaa
1 luomu sitruuna kuorineen ja mehuineen
1 luomu appelsiini kuorineen ja mehuineen
1 luomu vaniljatanko
2rkl kuivattuja karpaloita (biokia)

Kaada sokeri pannulle, lämmitä ja odota kunnes sokeri karamellisoituu ja alkaa kuplia. Lisää sitten 1 omena raastettuna ja sekoita. Anna muhia hetki ja lisää sitten 3 omenaa lohkoina sekaan. Pyörittele kunnolla sekaisin ja jatka kunnes omenat saa kauniin ruskean värin. Lisää sekaan karpalot, sitruuna kuorineen ja mehuineen, samoin appelsiini.

Crumble

1dl luomu jauhoja (myllärin luomu)
1dl luomu mysliä
2rkl luomu rusinoita (Urtekram)
50g voita
2rkl ruokosokeria
1tl luomu kanelia (Urtekram) 

Sekoita kaikki sekaisin sormilla. Lusikoi seos omenahässäkän päälle ja nosta 180 asteiseen uuniin ja anna olla 12-15min



Sabayon, eli viinivaahto

4 keltuaista
1,5dl kuohuviiniä
1dl sokeria

kaikki sekaisin kulhoon. Vatkaa vesihauteessa seos on kuohkeaa ja viinin vaahtominen loppuu. Nosta hauteesta. Älä tee kokkelia! Hyvä vinkki on se, että kun määrä on tuplautunut on soosi valmista.

10 kommenttia:

  1. Minä sain samaisen paketin, en ole vielä kokeillut mitään, mutta kanelia nyt jouluna tarvitaan! Muruhässäkkäsi näyttää oikein pätevältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ois riisipuurot rusinakeitolla sunnuntaina? Saisit tuotteet koeajoon ;)

      Poista
  2. Pitääkin avata se kanelipurkki ja katsoa millainen ero on luomuttomaan.:) Viikunat tuli jo syötyä, mutta riiseistä ja rusinoista tulee aaton puuro ja soppa.:) Tuo crumble on taatusti ollut herkkua!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä kyllä huomaat eron kun avaat kanelipurkin :) mä en malta odottaa puuroa ja rusinoita aattoon,ensimmäiset on pakko keitellä jo sunnuntaina. Crumble oli oma itsensä,yksinkertainen ja hyvä :)

      Poista
  3. Huikeaa! Tämä on varmaan tavallinen omenacrumble potenssiin kymmenen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi! Sanotaanko ettei tää ny tavallista huonompi ainakaan ole :D

      Poista

Aina on kiva jos kommentoit