Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Sitruuna-Minttupastaa & Frittifisua

 
Old School safkaa
 
 
 
 
 
Olen nyt painanut duunia koko viime viikon iltavuorossa ja tänään oli ansaittu vapaapäivä. Paitsi että kävin työhaastattelussa toisessa ravintolassa. Paikka ja ihmiset vaikutti todella mukavilta. Kokin työssäni en tosin ole kertaakaan törmännyt huonoon ilmapiiriin duunipaikalla. Onneksi.  Katsotaan mitä tapahtuu, ainakin tuntilistat on jo tehtynä, joten saatanpa hyvinkin tarttua nyt uusiin haasteisiin, ja koska uusi paikka oli vieläpä kiinnostunut uusista ideoista ruoan suhteen heräsi kiinnostukseni enemmän. Saisi siis ideoida ja toteuttaa uusia ideoita, mahtavaa.
 
Päivän ruoka oli nopea ja helppo, koska en todellakaan jaksanut alkaa kyhäilemään mitään erikoista. Silti sain aikaan ruoan joka ei jättänyt kylmäksi, ja kaikki meni. Rasvakeitintä en jaksanut kaivella kaapista, enkä sen enempää jaksanut alkaa sotkemaan ja leivittelemään mitään, joten huijasin ja ostin frittimuikut valmiina. Ei kaduta.
 
Lisäksi kävin tänään kirpputorilla ja ärsytti suunnattomasti että ihmiset myi vanhoja kirjoja esim.15€ kappale! Netistä saan kyseisen kirjan uutena halvemmalla.  Toiseksi en ymmärrä että kirpparilla myydään uutta tavaraa kovilla hinnoilla, ei se ole enää kirppari silloin! Tai ainakin minun käsitys kirpparihinnoista on eri!
 
 
 
 
Sitruuna-Minttupastaa & Frittimuikkuja
2:lle
250g Pastaa
2 sitruunan kuoret ja mehu
2dl kuohukermaa
Tuoretta Minttua
Suolaa
Ripaus valkopippuria
Keitä pastaa suolaisessa vedessä n.5min. Siivilöi ja kaada pastat takaisin kattilaan. Lisää sekaan kerma, 2 sitruunanmehut ja kuoret. Anna kiehua vielä 2-3min. Lisää sekaan silputtua tuoretta minttua ja mausta.
200g Frittimuikkuja
Paista muikut voissa ja öljyssä
Tarjoa lisäksi vuohenjuustoa ja poltettua sitruunaa
 



Blogini on myös mukana Snellman kunnon Lenkkimakkara skabassa Spydärillä ja  raikkaalla salsa verdellä! Käykää äänestämässä ja voitte voittaa huippu illallisenÄänestä tykkäämällä Facebookissa!

Kiitos & Kumarrus kaikille äänestäjille, riippumatta ketä äänestitte!



http://www.snellman.fi/fi/makkarareseptit/kunnon-pyttipannua-salsa-verde

4 kommenttia:

  1. Oi vitsi, nimenomaan old school! Lapsena rakastin frittimuikkuja. En ole moisia syönyt varmaan 10 vuoteen kun mies ei voi sietää kalaa... Täytyy ehkä joku päivä tuottaa järkytys :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 10 vuoteen? Nyt on jo sit korkein aika tuottaa järkytys :)ne o vaa niin hyviä :)

      Poista
  2. Onpa namin näköistä!Muikut ovat niin hyviä;tuli syötyä niitä paljon kesällä Mikkelissä.Ja tsemppiä uusille työhaasteille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti :) onhan ne muikut herkkuja. Tulee kans liian harvoin syötyä. Kalamarkkinoilla ja näin toisen kerran satunnaisesti vuodessa. Kiitti tsempeistä!

      Poista

Aina on kiva jos kommentoit