Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Ylikypsää Lammasta Ras El Hanout






Okei, tänäkin vuonna sorruin lampaaseen vaikka koitin asiaa vältellä. Pari päivää sitten kokkailin kebakoita ja pitaleipiä. Aivan perusohje ja jo koulussa opitut leivonnan perusteet on hallussa. Ajatus ei. Onnistuin kämmäämään jopa pitaleivät. Olin hermona ja paiskoin leipiä ympäri keittiötä. Leivät olivat kuin lastulevyä. Kyllä, olen tosissani myös kotosalla, en vain duunissa. Nolotti epäonnistua perheen edessä, jota tosin ei pätkääkään kiinnostanut onnistuuko pitaleivät vai ei. Pääasia perheelle on, että ruoka syödään. Minä taas olen kotikeittiössä kuin olisin töissä. Minulla on hirveä kiire kokoajan vaikka kotikeittiössä pitäisi chillata enemmän. Ehkä joskus vielä opin ottamaan rennommin kotosalla. Tempperamenttinen tulen aina olemaan kokatessa ja inhoan epäonnistumista.

Nyt kuitenkin halusin revanssin kebabeista mutta hieman erilailla, paremmin. Lihan virkaa ajoi tunteja hautunueet lampaanpotkat ja pitaleipäkin oli täydellistä. Pitaleivät nimittäin kaverini haki naapurinsa kebabmestasta. Pitaleivät oli niin hyviä, että jatkossakin haen suoraan alan asiantuntijoilta, säästän keittiöni jauhosotkulta (kun leivon, niin sotku on mieletön) ja aikaani nostattamiselta. Myönnän, kyseiset isännät osaavat hommansa mutta lihassa eivät pärjää kotiköökilleni. 

Mausteiden virkaa sai hoitaa tuttu ja turvallinen Ras El Hanout. Mausteseos on moniulotteinen ja Garam Masalan lailla siitä on miljoonia versioita joissa mausteiden määrät vaihtelevat 5-50 eri mausteeseen. Minulla on ollut käytössä jo jokusen vuoden sama resepti. Mikäs siinä, miksi vaihtaa hyväksi havaittua. 

Jos päädyt kokkaamaan tällä ohjeella lammasta, nautaa, kanaa tai vaikkapa possua, niin muista että maut vain paranevat jos maltat syödä sen vasta seuraavana päivänä. Yö kylmässä saa maut kunnolla esiin. 


Ras El Hanout

1rkl kurkumaa
1rkl savupaprikajauhetta
1rkl jeeraa
1rkl chilijauhetta
1rkl valkosipulijauhetta
1rkl sipulijauhetta
1rkl oreganoa (kuivattua)
1tl kardemummaa
1tl korianterinsiemeniä
1tl raastettua muskottipähkinää
1 kanelitanko/1tl jauhettua kanelia
4 neilikkaa
1tl merisuolaa

jauha kaikki sekaisin morttelissa. 

Potkat

4kpl  lampaanpotkaa
1/3 Ras El Hanout mausteseosta

Pyörittele potkat maustseoksessa.

Kastike lampaalle

1dl öljyä
2/3 Ras El hanout mausteseos
2rkl tomaattipyreetä
1 purkki Mutti- Tomaattimurskaa
4dl punaviiniä
Tuoretta persiljaa
Tuoretta korianteria

freesaa mausteseosta öljyssä ja lisää pyree. Kun seos on paksua tahnaa, niin lisää potkat ja pyörittele potkat mausteissa. Lisää sekaan mutti ja punaviini, anna kiehahtaa.  Nosta pata 150-asteiseen uuniin ja hauduta 3½tuntia. Revi liha luista ja täytä pitaleivät kaaliraasteella, lihalla ja padassa olevalla kastikkeella ja turkkilaisella jogurtilla. Koristele persiljalla ja korianterilla. 


4 kommenttia:

  1. Heh! Kuulosti tutulle tuo, millainen olen keittiössä kuvauksesi. Samanlainen kuumakalle minäkin. Eilen lensi täällä keittiössä sämpylät :)

    VastaaPoista
  2. Joo, se on hyvä että on tempperamenttia :-)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa ja näyttää aivan mahtavalta. Ras el hanout on kyllä niin hyvä mausteseos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Ras El Hanout on kyllä aivan mahtava seos.

      Poista

Aina on kiva jos kommentoit