Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

tiistai 23. lokakuuta 2012

Paella herkkua...

Ne jotka ovat joskus syöneet muutakin kuin makaronilaatikkoa, ovat taatusti kuullut sanan Paella. Paella, eli Espanjola mamman perinneruokaa parhaimillaan siinä missä perunamunakas Tortilla Espanolakin. Ainakin jos Espanjaan menee kyseisiltä herkuilta ei voi välttyä.

Tänään ei tarvinnut mennä edes Espanjaan, enkä siltikään välttynyt paellalta. En, vaan päädyin valmistamaan sitä suupielet vaahdossa. Paella on vieläpä äärimmäisen helppo valmistaa, tosin aikaa se hieman vie. Jokainen siihen uhrattu minuutti on kuitenki sen arvoista. Mikäli ei tykkää katkaravuista tai simpukoista, ei kannata vaivautua. Tosin ne voi jättää pois, mutta silloin se ei kyllä enää ole Paellaa nähnytkään. Jotkut laittavat vielä sinisimpukoiden lisäksi kokonaisia rapuja ja kampasimpukkaakin. Ihan ok jos perse kestää vielä sen verran.  Paella on hieno yhdistelmä risottoa, kanaa, chorizoa, jättiravunpyrstöjä, simpukoita, sahramia(tai kurkumaa), valkosipulia ja yrttejä.

Jos et ole moista herkkua natustellut, niin ei muuta ku tekemään.

 
 
 
 
 
 
 
Paellaa varten tarvitset:
6:lle

1 1/2 l Risottoriisiä
4 dl rapulientä (tai hummerifondi)
4dl kalalientä
4dl simpukkalientä
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 paprika
1 iso pala varsiselleriä
1 iso pala purjosipulia
200g chorizoa
300g kuorellisia sinisimpukoita
10-12 jättiravun pyrstöä
100g katkarapuja (pakaste)
250g kanaa
0,5tl sahramia/ 1tl kurkumaa
valkoviiniä (simpukoiden keittämiseen)
voita
persiljaa
suolaa
valkopippuria
savupaprikajauhetta (myös tavallinen käy)

Aloita tekemällä Simpukat:
300g sinisimpukoita (pakaste)
5dl vettä
2dl valkoviiniä
persiljaa
2 valkospulin kynttä
voita
puolikas sipuli silputtuna
vajaa 1 rkl kalaliemijauhetta/1 kuutio

freesaa sipulit voissa. lisää persilja. Kaada kattilaan vesi ja viini. Anna kiehahtaa. Lisää simpukat ja anna kiehua muutama minuutti.Siivilöi liemi talteen. ota simpukat sivuun ja lisää lopuksi paellaan

Sitten paellan kimppuun:

leikkaa kana suikaleiksi erilliseen kulhoon ja anna maustua suolan ja valkopippurin kanssa.
Pilko chorizo, kasvikset ja sipuli. Keitä kala ja rapuliemi valmiiksi. jos ei ole rapulientä, niin käytä hummerifondia (dl vettä + 1rkl hummerifondia).

Ruskista kanat ja laita sivuun. Freesaa kasvikset, chorizo ja sipulit voissa. Laita risottoriisi, kanat, kasvikset, ja sipulit isoon pannuun tai uuninkestävään vuokaan.Mausta sahramilla,paprikajauheella ja pippurilla, suolaa tuskin tarvii lisätä kun on käytössä kolme suolasta lientä. Kaada simpukka,rapu ja kalaliemet sekaan ja laita uuniin. anna olla 200 asteisessa uunissa n.20min tai kunnes risotto on valmis.

Käytä ravut nopeasti pannulla voissa tai pariloi. Kun risotto on ollut uunisssa n.20min. lisää sekaan ravut ja simpukat ja anna olla vielä 5min.

VINKKI: Simpukkaliemestä saa myös mahtavan pohjan, jos tekee esim.Vaaleaa Voikastiketta (Beurre Blanc)

Nauti Aiolin ja Sangrian kanssa.

Aioli 1:
2 munaa
Oliiviöljyä
1 rkl valkosipulimurskaa
1 tl sinappia
loraus etikkaa
valkopippuria
sitruunamehua
ripaus sokeria
1 dl kermaa

vatkaa munat ja sinappi vatkaimella, ja lisää vasta sitten öljyä vähän kerrallaan kunnes seos on majoneesia. Lisää lopuksi valkosipulimurska, etikka, mausteet, ja sitruunamehu. vaahdota kerma ja lisää se majoneesin joukkoon. Anna maustua hetki.

Aioli 2

Öljyä
valkosipulimurskaa
suolaa

kaikki ainekset mortteliin ja survo mössöks.

Sangria:

0,75l punaviiniä
0,5 l karpalomehua
2dl soodaa
2-3 appelsiinia
1-2 sitruuna
sokeria

Raasta sitruunan ja appelsiinin kuorta. Leikkaa hedelmät paloiksi. Sekoita viini ja mehu. lisää sokeri ja purista hedelmät ja niiden kuoret sekaan. Lisää puristetut hedelmät sekaan kuorineen. Anna olla kylmässä jonkun aikaa. Siivilöi ja kaada kannuun jääpalojen kera. Leikkaa vielä hedelmiä kannuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aina on kiva jos kommentoit