Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Marinoidut Kanavartaat henkäyksellä vaniljaa




Talvella voi syödä myös muutakuin patoja ja piirakoita, jotain hieman kevyempää, jotain hieman raikkaampaa kuten esimerkiksi kanavartaita. Vartaiden kanssa teinn vielä majoneesi pohjaisen Dippikastikkeen, johon jemmasin normaalista poiketen vaniljasokeria. Mielenkiintoista? Ällöttävää? Päätä itse, itelle ainakin maistui todella hyvin. Raikas tuulahdus kevyttä ja raikasta. Kyllä sitä talvella voi välissä nauttia.

Kanavartaat
 
2-3 broilerin rintafilettä
1dl öljyä
loraus soijaa
kuminaa
ripaus savuchiliä
suolaa
pippuria
 
tee marinadi johon tulee öljyä,soijaa,kuminaa,savuchilä,suolat ja pippurit. Leikkaa broitsut paloiksi ja heitä marinadiin. Anna marinoitua tunnista vuorokauteen ja paista sitten palat voissa. pujota tikkuun.
 


 Dip&Dip majoneesi
 
1/2dl majoneesia
1/2 prk Pirkka Creme Fraichea
1tl Turun sinappia
1tl Vaniljasokeria
puolikkaan limen mehu
kuivattua paprikaa
suolaa
 
Yhdistä kaikki ainekset, paitsi limen mehu. Anna maustua hetki. Lisää viimeisenä lime.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvältä! Aika usein jonkinnäköinen dippisoosi tulee tehtyä ruualle tai salaatille, mutta ei ole koskaan tullut mieleen vanilja, pitää siis testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Ja jos et halua makeutta dippiin niin käytä vaniljatankoa sokerin sijasta. Tankohan ei ole lainkaan makee ja siks se sopii tosi hyvin suolasiin. Esim. Pastaan. Vaniljapasta ja kylmäsavulohi on tosi jees

      Poista
  2. Kiitti vinkistä. Toisaalta pistän aina sitä sokeriakin hitusen että samalla menee sitten sekin :)
    Kunhan joulusta selvitään niin kokeilen!

    VastaaPoista

Aina on kiva jos kommentoit