Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Krepit karamellisoiduilla omenoilla






Ihan äkkiseltään ei tule mieleen mitään helpompaa ja maukkaampaa jälkkäriä josta varmasti koko perhe diggailee mahat pystyssä. Kaloreita on ja tyhjää energiaa jota ihminen ei tarvitse mihinkään. Sitä ei kuitenkaan kannata miettiä silloin kun syö jälkiruokaa. Jos olet hedelmäsalaatti tyyppejä, älä tuhlaa aikaasi tämän lukemiseen enempää. Krepit on ainaki vankassa suosiossa Espanjassa, vaikka lama hakkaa, niin kreppejä paistellaan mielin määrin, uskoisin sen lohduttavan syöjäänsä. Krepit on maultaan kuin ne meidän lätyt tai letut. Pientä eroa tuo se, että kreppitaikinaan lorautetaan siideriä tai valkoviiniä, itse suosin jälkimmäistä.

Oli se sitten omena tai sipuli ,mutta kun se karamellisoidaan ei maku voisi olla yhtään parempi. Sokeria ja tilkka Cointreauta, nam. Kreppien kanssa sopii mikä vain marja tai hedelmä, mielikuvitusta vaan kehiin ja ravintoarvojen vouhottamien syrjään, edes kerran vuodessa.

Kreppitaikina

4annosta

1,5 dl vehnäjauhoa
2 isoa kanamunaa
1,5dl maitoa
1dl valkoviiniä
ripaus suolaa

Kuivat aineet pyttyyn ja munat, sekä maito. Vatkaa kunnolla sekaisin.  Kaada sekaan viimeisenä viini/siideri. sekoita kunnolla ja anna turvota n.20-30min. Paista voissa & Öljyssä





Karamellisoidut omenat 

4 omenaa isoiksi paloiksi leikattuna
1rkl Cointreauta
3rkl Ruokosokeria
2rkl voita

Paista omenalohkoja voissa ja sokerissa kunnes lohkot on saanut väriä. Kaada sekaan Cointreau, ja anna muhia kannen alla 10-15min kunnes omenat on pehmeitä.

Tarjoa kreppien ja omenoiden kanssa kermavaahtoa tai jäätelöä.

2 kommenttia:

Aina on kiva jos kommentoit