Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

tiistai 13. marraskuuta 2012

Rock n Roll & Heavy:Raikas Pihvisalaatti!

On kaksi asiaa joista olen hyvinkin onnellinen, ne kaksi asiaa olen saanut lahjaksi kotoa. Toinen on kotona opetettu tietous ruoasta ja ettei sen suhteen kannatta olla ennakkoluuloinen, vaan kaikkea kannattaa maistaa. Meillä syötiin aina hyvin ja syödään vieläkin. Ruoasta,sen tekemisestä ja syömisestä on tehty melkein elämäntapa :D Äiti on kokki, sisko on Kokki ja ite olen kokki, tai no Tammikuussa virallisesti. Isä-ukko ei ole kokki, mutta sanotaanko että pihvin paistossa ja grillauksessa voi tulla haastamaan!

Toinen millä lahjalla minua on siunattu, tulee isä-ukolta ja sen rokki sekä heavy musiikki, jota ilman maailma olisi hyvinkin harmaa paikka. Olen saanut siis lahjaksi ne parhaat palat ja älyttömästi nippelitietoa musiikista ja artisteista 60-70 luvuilta joita en saanut kokea fyysisesti, lohdutukseksi mulla on se musiikki tallessa. 80-luvun heavy ja Iron Maiden on se numero yksi ollut jo vuodesta 92,kun Fear Of The Dark soi helsingissä Livenä!

Vanhempani tosin ovat oletetusti hieman jumahtaneet omiin kaavoinsa niin musiikin kuin ruoan suhteen.Ukkoa ei saa kuuntelemaan Children Of Bodomia, eikä Äitee syömään Bretagnen etanoita! Deep Purple soi ja sisäfilee maistuu, ja alkuperäiset on asiat on uusia vieläkin ;)Tosin miksi hyvää muuttamaan? Isä-ukko ihmettelee jos en tiedä minä vuonna Uriah Heep esiintyi Moskovassa ensi kerran, ja kun minä kysyn miks ei se osaa  tehdä Cake Popseja, se sanoo ettei tykkää niistä. Mutta jossain vaiheessa minäkin jumahdan, milloin,se on sitten eriasia.

2 on ja pysyy. Rock n Roll ja Hyvät Raaka-Aineet!

Eilen illalla rikoin jo kolmannen sisäkumin pyörästä pienen ajan sisään ja lähdin sisäkumiostoksille, jossa pääydyin hedelmä ja vihannesosastolle. Siellä bongasin Mangoja ajatellen, että taas noita raakoja klönttejä myynnissä. Ihme kyllä löysin kypsiä Mangoja ja avokadon. Himassa odotti härän ulkofile pihvi ja salaatiksi meni, vielä kun piparjuurta ja limeäkin oli.

Koko paletti syntyi vain sekunnin tuhannesosassa. Lopputulos yllätti, Raikasta ja kevyttä, silti niin täyttävää. Kuin Led Zeppelin! (immigrant song taustalle ja kokkaamaan)

Myös rakkaasta naapuri maastamme tulee hyvää ruokaa, ja Ruotsalaista ruokaa parempaa on Ruotsalainen heavybändi Sabaton, johon kannattaa tutustua jos et vielä ole kuullut

Rock n Roll ja Heavy soi, sen ei tarvi olla tuhtia mättöä aina. Vaan myös kevyttä raikasta fiilistelyä.


Pihvisalaatti
2:lle

2 ulkofilee piffiä. n.150g/kpl
1dl ketjap manis soijaa
loraus chilisoosia (itse käytin srirachia)
1/2 dl öljyä
1/2dl siirappia
loraus etikkaa
piparjuurta suikaleina
valkosipuli murskaa
basillikaa/thaibasillikaa

Yhdistä kaikki ainekset ja anna marinoitua väh.tunti kylmässä. Sen jälkeen siivilöi lientä talteen.
paista piffit pannulla mediumiksi. Anna piffien vetäytyä hetki foliossa. Lopuksi sivele marinadia leikattujen lihojen päälle.

1 kypsä mango
1 kypsä avokado
1 poltettu lime
pätkä kuorittua kurkkua
tomaattia
oranssia makeaa paprikaa
tuoretta chiliä
pala piparjuurta

Pilko kaikki haluaamasi muotoon ja kokoon. Itse paistoin tomaatit pannulla piffien kanssa ja annoin jäähtyä ennen syömistä. raasta päälle piparjuurta. Paista myös Lime pannulla mustaksi ja purista lopuksi salaatin päälle. Limen maku on paljon parempi kun sen paistaa kunnolla ennen puristamista!

2 kommenttia:

  1. Hehhehh... Kun mun poika joskus on sun ikäinen, niin isänsä tulee esittämään hälle ihan samoja kysymyksiä. Ja sitten ihmettelee, miksei 2011 syntynyt poika tiedä, milloin vaikkapa Deep Purple lopetti ekan kerran.

    VastaaPoista
  2. joo, näinhän se menee. varmaan jatkan perinnettä ja kysyn samat kysymykset omalta pojaltani ku se tosta hieman kasvaa :)

    VastaaPoista

Aina on kiva jos kommentoit