Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

maanantai 12. marraskuuta 2012

Tämän lähemmäksi Italiaa en pääse: Lasagne perinteitä kunnioittaen

Lasagne on jo niin Italialaista kun olla vaan voi. Se on maistuvaa perusruokaa, josta saa todella herkullista jos vaan jaksaa omistautua ruualle. Se on myös hieman työläs jos päättää tehdä sen hieman perinteitä kunnioittaen. Mahtavaa arkiruokaa,ei niin hianoa,  mutta silti todella tyylikäs ruoka.

Tämä Italialainen, mammanpoikien kotoisa herkkuhan koostuu pitkälti kolmesta osiosta: Tomaattikastike,ragu tai bolognese. Toinen on juustokastike, jossa pohjana toimii perus bechamel-kastike, juuston valitkoon jokainen,tänään mentiin Auran johdolla. Se kolmas on Lasagnelevyt jotka tehdään Durumjauhoista, joita en omista, ja vaikka omistaisin en omista pastakonetta. Koulussa olen pastaa tehnyt, joten tiedän miten tuo käytännössä hoituu, mutta olen sotkeva kokki ja koko kämppä olisi jauhoissa jos tekisin sen kotona. Puolustan vielä itseäni olemalla sitä mieltä, että hyvällä omatunnolla kyseiset durumjauhoista tehdyt levyt voi hyvin ostaa kaupasta.

Levyt liotan maidossa pehmeiksi ennen käyttöä, jotta ne ei jää koviksi, ja juustoraasteen sekaan kun sekoittaa muutaman keltuaisen niin juusto ei kuivu. Mikään kaloriton pommi tämä ei ole, ja siksi erittäin täyttävä,kiitos juustokastikkeen rasvaisuuden.

Mutta tässä ny ohjetta jos maistuu

Lasagne
4-6:lle

Tomaattikastike:

800g jauhelihaa
1prk (300g) kuorittuja tomaatteja
1prk (140g) tomaattipyrettä
1 iso sipuli
1rkl fariinisokeria
2dl punaviiniä
2dl lihalientä
1 rkl tummaa siirappia
tuoretta basillikaa
tuoretta timjamia
valkosipulia maun mukaan
suolaa
pippuria

Freesaa sipulit voissa, lisää jauheliha ja ruskista. Laita jauhelihat sivuun.
tee kastike laittamalla kattilaan vettä, kuoritut tomaatit ja pyree,sekä sokeri. Anna kiehahtaa ja lisää sitten lihaliemi ja punaviini sekä siirappi. Lopuksi lisää sekaan hakattua basillikaa ja timjamia sekä raastettua valkosipulia ja anna muhia pienellä lämmöllä n.20min. Yhdistä jauheliha ja kastike.

Aurajuustokastike:

75g voita
3rkl vehnäjauhoa
2dl kermaa
1dl maitoa
1dl valkoviiniä
1/2pkt Aurajuustoa

Sekoita pannulla voi ja jauhot, älä anna ruskistua. Lisää kerma ja maito. keitä kunnes paksua. sulata sekaan juusto ja lisää valkoviini. suolaa tuskin tarvii lisätä koska aurajuusto on sen verran suolaista.

Lasgane levyt kannattaa liottaa maidossa noin tunnin verran ennen lasagnen kokoamista.

Kasaa vuokaan, niin että pohjalle tulee jauheliha-tomaattisoosia, päälle lasganelevyä ja juustokastiketta. tee niin monta kerrosta kun haluat.lopuksi kuorruta juustoraasteella jonka sekaan on sekoitettu muutama keltuainen. uuniin 175 astetta ja 25min.

6 kommenttia:

  1. Lasagne on aina hyvä :)
    En koskaan syönyt niitä aurajuustolla, se kuulostaa mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
  2. Ihan paras lasagne ohje ikinä,tosi hyvän makuista.

    VastaaPoista
  3. ihan maistamisen arvonen lisä lasagneen on täräyttää sinne siivutettua kesäkurpitsaa kerrosten väleihin. tuo hyvää lisämakua. t: lerssi

    VastaaPoista
  4. Moi! Lasagne on mulla vielä uunissa ja lopputulos arvoitus! Pariin hommaan tarvisin lisävinkkiä ens kertaa varten.. Eli kokeilin ensimmäistä kertaa tuota lasagnelevyjen pehmentämistä maidossa, en ollut ennen kuullutkaan tämmöisestä. Tarkoititko ihan liottamista maidossa vai esikeittämistä vai millaista? Laitoin levyt vuokaan hiukan lomittain ja kaadoin maitoa päälle kunnes ne peittyivät. Ne likosivat jastikkeiden teon ajan, reilun tunnin hauduttelin. Levyistä oli muodostunut tiivis klimppi josta en enää edes veitsellä saanut levyjä irti, joten lasagneen päätyi eräänlaista makaronirouhetta.. mikähän meni pieleen? Toinen juttu johon lisäohjetta kaipaisin oli tuo keltuaisten sekoittaminen pinnalle tulevaan juustoraasteeseen. Mulla oli ehkä vajaa 200g juustoraastetta (osa itse raastettua pegorinoa ja osa valmisemmentlia) ja siihen lisäsin 3 keltuaista, idea kuulosti mehevältä. Muodostui kuitenkin senmonen tiivis, kimmoisa "taikina" niistä mitä oli aika vaikea saada murennettua edes tasaisehkosti pinnalle.. millainen loputulos oikeasti pitäisi olla, mikä vois olla hyvä juuston ja keltsien suhde? Kiitos vastauksista :)

    VastaaPoista

Aina on kiva jos kommentoit