Rakkaudesta ruokaan ja pohjoismaisiin makuihin!

perjantai 2. marraskuuta 2012

Viikonlopun kunniaksi: Maailman paras hampurilainen, aurahollandaise ja karpalomajo

HAMPURILAINEN AURAJUUSTOHOLLANDAISELLA JA KARPALOMAJONEESILLA



Hampurillainen, tuo bratwurstin ja oluenhajuisen Saksalaisen keksintö on mahtavaa mäsäytys ruokaa viimeisen päälle. Saksasta moinen herkku lähti amerikkalaista unelmaa jahtaavien sakemannien mukana jenkkilään joskus 1930-luvun alussa. Siinä vaiheessa mässy oli vasta jauhelihapihvin muodossa, eli hampurinpihvi. Jälkikäteen siihen sittem väsättiin sämpylä ja amerikkalaiset läiskivät vielä juuston sekaan.

Tänä päivänä hampurilaisvariaatioita on varmaan miljardi, ja minä kehittelin omani, sen parhaan tietty. Perinteisen cheddarin sijaan tein juustoisen kastikkeen yhdistämällä hollandaisen ja aurajuuston, sekä oman majoneesin. Majoneesin yhdistin karpalotuorejuuston kanssa. Herkkua! Aurajuusto ja karpalo kun sopii aina yhteen.

Hamppari on yksi parhaimpia mättöruokia, pizzan, kanansiipien ja tortillojen kanssa ja  hampparinsa voi hakea mäkistä, johon en ole vaivautunut sen jälkeen kun sain tietää kuinka rajua bisnestä se on. Esim. mäkin kanat, jotka elävät 30vrk ennen suloiseksi nugetiksi päädytymistään. 30vrk:n aikana tuo möhkäle ei näe päivänvaloa ja on niin hormooni pumpattu ettei pysty edes käveleen surkastuneilla koivillaan. Tai naudat jotka ovat mahaan asti omassa paskassaan ja joita lyödään liukuhihnalta kellon ympäri teurastettavaksi. Olkoon suomalainen tai ei, Hesburgeriin en jaksa mennä, vaan mieluummin teen itse ja saan sitä mitä tilaan.

Mutta länkytykset sikseen ja herkutteleen. Nyt on pötsi täynnä, täyttäkää te omanne. Tässä yksi vaihtoehto millä se voisi täytellä

Hampparit:
2:lle

Pihvit:

2 sämpylää
300g naudan rotukarjanjauhelihaa
Ranskalainen sipulikeittopussi (esim.knorr)
1/2 purkkia creme fraichea
pipppuria

Yhdistä kaikki massaksi. Väsää 2 isoa tai 4 pienenmpää pihviä.

Karpalo-majoneesi:

1/2 prk Karpalotuorejuustoa
1 dl majoneesia

sekoita keskenään.

Aurajuustohollandaise:

2 keltuaista
75g voita
pala aurajuustoa
creme fraichea
valkoviiniä

Vatkaa munat ja viini kattilassa tai vesihauteessa kulhossa. Lisää kylmä voi osissa ja jatka vatkaamista. Lisää aurajuusto ja vatkaa. Jatka vatkaamista kunnes kastike on paksua. lisää viimeisenä creme fraiche.

Pikkummiehelle kelpas perushamppari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aina on kiva jos kommentoit